Tervetuloa kameralaukkuun!

Pääset mukaan keskusteluihin rekisteröitymällä.
Register Now

Kamerasuosituksia, Nikon

Keskustelu osiossa 'Digikuvaus' , aloittajana Zephania, 5 Toukokuu 2006.

    Nyt olen jo kauan haaveillut filmijärkkäristä, ja nyt parin kuukauden sisällä pitäisi sellaiseen olla varaa. Pikkuinen ongelma minulla kuitenkin on: en tiedä, minkä valitsisin.

    Haluan Nikonin, koska nykyiseni on myös Nikon. Haluan kestävän ja painavahkon kameran, joka tuntuu hyvältä kädessä - olen käynyt parissa kamerakaupassa jo kokeilemassa ja juttelemassa, mutta jotenkin juuri näiden käytettyjä kameroita myyvien kauppojen omistajat tuntuvat osaavan puhua kaikesta muusta kuin kameroista eikä niistä oikein saa mitään käsitystä.

    Eilen kävin yhdessä Söderillä sijaitsevassa sellaisessa, ja mies heitti kovakätisesti esiin ne kamerat, jotka hänellä tällä hetkellä liikkeessä oli, ja rupesi seuraavaksi saarnaamaan siitä kuinka nykyajan ihmisiltä tulee historia katoamaan kokonaan kun digikamerat ja digitaalikuvat eivät ole minkäänarvoisia ja pääsi siitä jatkamaan saarnaansa mainitsemalla vielä Afrikan neekeriorjat ja kuinka heilläkään ei ole taustastaan mitään todisteita.
    Ihan mielenkiintoista sinänsä ja hauskahan tuollaisten kanssa on jutella, mutta ei se kameravalinnassa auta. :D


    Tällä hetkellä harkinnassa on mm. F90, F90X, F2, F3, FE2, mahd. myös F-801.

    Suosituksia ja omia kokemuksia otetaan avosylin vastaan!
     
  1. Tulisi varmaan aika kalliiksi kun postitus olisi Ruotsiin, valitettavasti. :/
     
  2. äyni

    äyni Member

    414
    0
    16
    Osta se, mikä tuntuu parhaalta. Ihan fiilispohjalta.

    Tunnustele kameran sopivuutta käteen niin kuvausasennoissa kuin muutenkin. Katsele miltä etsin näyttää, onko sen avulla hyvä tarkentaa (käsin!), miten nappulat ja muut säädöt sopivat sinulle jne. Jo muutaman minuutin käpistelyllä löytää kameroista eroja.

    Jos et ole halvimpiin Nikonin malleihin haksahtamassa, niin saat todennäköisimmin täysin riittävän ja hyvän kameran, jota on vielä kiva käyttää. Jos taas ostat sen mallin, mitä eniten suositeltiin, mutta joka tuntui ikävämmältä, niin tulet sitä todennäköisesti katumaan.
    Jokainen kamera, jossa on P,A,S ja M valotusmoodit ovat täysin riittäviä vaativallekin kuvaajalle. Kaikki hienoudet, ovat vain extraa, jota ilman tulee toimeen, ja jota ei välttämättä edes kaipaa.
    jos kameran perusominaisuuksia on helppo käyttää.
    Kuvan tekninen laatu riippuu filmille kuvatessa filmistä ja linssistä, ei rungosta. Ja kuvan todellinen laatu riippuu kuvajasta. Tällöin on aivan sama, mitä kilkkeitä runko sisältää. Kaikkea mukavaa on saatavilla, mutta yleensä ne vievät vain huomion itse kuvaamisesta.

    Jos useampi malli tuntuu yhtä hyvältä, osta se eniten prö-malli. Tämä lähinnä kestävyyden vuoksi.

    Ja sitten kun olet löytänyt haluamasi, kolua kaikki käytettyjä kameroita myyvät tahot, ja osta hinta/kuntosuhteeltaan paras.


    Tämä siis on minun mielipiteeni kameranostosta yleensä. Nikoneista minä en tiedä mitään, joten joku muu sanokoon, jos joku noista malleista on niin kuraa, että ei kannata harkitakaan.
     
  3. Heli

    Heli Active Member

    6 689
    0
    36
    Minä valitsisin FE2:n. Mulla oli moinen ja vähän harmittaa, että myin pois. Mulla oli myös F90X, senkin myin. Mutta noista kahdesta jos pitäisi valita niin FE2 on varmaan varmempi, mutta jos painavaa kaipaat niin F90X tai F4 moottoriperällä vois olla siinä suhteessa parempi.
     
  4. äyni

    äyni Member

    414
    0
    16
    Suomen posti veloittaa ruotsiin menevistä paketeista hieman yli 20e (esim. 3kg paketti 23,65), eli ei ihan kamalan kallista.

    http://www.secondhandphoto.se/ Tuommoiseen joskus törmäsin nettiä selatessani. Valikoima ainakin vakuuttaa, hintatasosta en osaa sanoa.
     
  5. juhaa

    juhaa Active Member

    8 059
    2
    38
    Filkkarungot ovat pilkkahintaisia nykyään, joten parhaita malleja kannattaa metsästää ja nimenomaan Suomesta. Täällä kamerakama on jo niin naurettavan halpaa, että postikuluilla Ruotsiin ei ole juuri väliä. Lisäksi koska sinulla jo on AF opiskoja Nikoniin niin katselisin malleja F80, F-100 tai F5. Naisihmisen käteen F -80 tai F-100 voisi olla sopivampi kuin muhkeahko ja painava F5. Koska sinulla on vanhempi ttl salamikin käytössä pääset testaamaan kuinka riemukasta, helppoa ja ennakoitavaa 3D värimatriisitasapainotettu TTL täytesalamakuvaus on. =D
    Toki söpö klasikko FE-2 tai FM-2 olisi kiva myös, mutta niissä täytyy huomioida, että G -sarjan opiskat (mm D70 kittiputki)eivät toimi, koska niissä ei ole aukkorengasta. FE-2 on aukonesivalintaautomatiikalla varustettu patterikamera ja siinä pääsee myös toteamaan TTL salamikuvauksen riemun. FM-2 on mekaaninen täysin käsisäätöinen, jossa patteri käyttää vain valotusmittaria.
     
  6. Jos et käytä juuri salamaa niin F3 jos käytät niin FE2.
    Kokemusta molemmista.
     
  7. Eipä nämä Ruotsin hinnatkaan mitenkään hulluja ole (1€ on suurinpiirtein 9,4 kruunua):
    Annonsmarknad - Lista annonser - Fotosidan
    http://www.tradera.com/search/imp.aspx?search=nikon&catid=&county=&l_desc=
    Stockholm | Blocket


    Ja tosiaan ajattelin satsata hyvänlaatuiseen, kestävään kameraan heti alusta ettei tarvitse koko ajan käymässä korjauttamassa tai sitten muuten vain pettyä, joten mitenkään halpiskameraan en aio haksahtaa siksi, että sen saa niin edullisesti. Ei niin etteikö hinnalla olisi väliä, mutta kyllä mieluummin elää kuukauden pelkällä makaronilla kuin ostaa huonon kameran jota katuu koko loppuajan.



    Juu, en tiedä monestiko olen tätä itsekin ihmisille saarnannut. ;) En todellakaan ole niin tyhmä että luulisin että mitä kalliimpi kamera = sitä parempi kuva, olen kuitenkin itsekin sen verran tajunnut että asia ei näin ole.
    Hyvä kameravarustus kuitenkin helpottaa huomattavasti sitä itsensä toteuttamista.


    Mihin filmeihin olette muuten itse retkahtaneet?



    Kiitoksia kaikille tähän asti vinkkejä antaneille, lisää otetaan mielellään vastaan.

    Kun tämän olen ostanut niin seuraavaksi hankin holgan ja filmiskannerin. :D
     
  8. Heli

    Heli Active Member

    6 689
    0
    36
    Filmejä, joista mä tykkään:
    Ilford Delta 3200 (joo, on raetta mutta MÄ tykkään)
    Kodak TriX (mä en vaan tuu sen kans juttuun spiraalille panossa, jotenki ällistyttävän lötskö ja ohkanen filmi, muuten kyl tosi kiva)
    Ilford XP2
    Agfa APX100 oli kiva kans

    ja tietty, Ilford HP5

    värille sitten negat:
    Fuji 800
    Fuji NPS160 (aika mukavan neutraali muotokuviin ainakin mun kokemuksen mukaan)

    Mut mä en oikeesti tiiä mistään mitään. Ja holga on rock.
     
  9. RDahl

    RDahl Ylläpidon jäsen

    7 892
    116
    63
    Heli, kyllä tota APX-100:st asaa edelleen esim. Anttiloista.
     
  10. äyni

    äyni Member

    414
    0
    16
    Juuri näin. Mutta tekniikka voi muodostua rasitteeksi.
    Tästä syystä olen itse viimeaikoina innostunut erityisesti neulanreikäkuvaamisesta. Kun ei ole tekniikkaa häiritsemässä, niin kuvaaminen on paljon luovempaa ja vapaampaa.
    Mutta neulanreikäkamerani olen rakentanut kunnollisiksi, jotta kuvaaminen olisi mahdollisimman helppoa.


    M/V puolella itä-euroopan ihmeisiin ja etenkin ortokromaattiseen filmiin. Efkeä on enimmäkseen jääkaapissa. Värifilmeistä diggaan eniten Solarista (myydään myös mm. Pirkka-tuotemerkillä)

    HYVÄ!
     
  11. RDahl

    RDahl Ylläpidon jäsen

    7 892
    116
    63
    Joskus pitää ottaa ja kokeilla tota ortokromaattista filkkaa
     
  12. Miten olet tuon neulanreikäkameran rakentanut?

    Jossain valokuvauslehdessä kerrottiin, miten digijärkkärillä voi ottaa neulanreikäkuvia. Kokeiltu on, mutta tunnelma ei ole kyllä laisinkaan sama kuin oikealla neulanreikäkameralla otetuissa kuvissa.
    Niissä on sitä magiaa.



    Mistä saa ortokromaattista filmiä, ihan valokuvauskaupoistako vai pitääköhän sitä muualta hankkia?
     
  13. RDahl

    RDahl Ylläpidon jäsen

    7 892
    116
    63
    Ainakin saksasta tilaamalla saa. www.fotoimpex.de
     
  14. Vanhoja raeteknologioita kannatan. Tri-x ja hitaampana Plus-x. Ilfordin ei niin "moukaroivat" (engl. punch) vastineet HP5+ ja FP4+ myös käyvät. Jos ihan hienon hienoa raetta pitää saada niin sitten Fujin Across 100 ja Ilfordin Pan F+ on kovia filkkoja. Harvoin vaan rakeella on väliä, enempi keskityn vaikka sävyalaan jossa Kodakit on lyömättömiä.
    EDIT:
    Siis nuo mainitsemani Kodakit - TMAX on saatanasta!
     
  15. RDahl

    RDahl Ylläpidon jäsen

    7 892
    116
    63
    Minä taas olen Agfan APX fani, kun en paremmastakaan tiedä, T-maxista en pidä
     
  16. Heli

    Heli Active Member

    6 689
    0
    36
    Onkos kukaan kokeillu Kodakin 3200:sta? Millainen sen rae on? Ku musta tuo Ilfordin 3200:n rae on kaunismuotoista.
     
  17. RDahl

    RDahl Ylläpidon jäsen

    7 892
    116
    63
    TMAX 3200 kokeiltu, ei mikään erikoinen...
     
  18. Heli

    Heli Active Member

    6 689
    0
    36
    Jääköön sitten väliin.