lainaus epsonin testisivustosta: ...Up to 85 years lightfastness in colour and up to 406 years lightfastness in black & white .. niin, 406 vuotta luvataan epsonin 3880:n tulosteille säilyvyyttä ... saavat lasten lasten .. ... lapset ... ihailla parhaimpia vedoksia(-ni, -mme). 406 vuotta, aika tarkka luku .. terv mad
Vs: 406 vuotta luvataan ... Kuulostaa samalta kuin shampoo mainoksen 'saat 16.7% kiiltävämmät hiukset'
Vs: 406 vuotta luvataan ... 406 sisältää sanoman verrattuna tasasatalukuun. Se kertoo siitä ettei ainakaan ole pyöristetty tasavuotta enempää, ja ehkä siitä että ilmeisesti se on jollain metodilla laskettu. Kuitenkin todellisuus lienee kuin maidon vanhenemisen kanssa. Ei se päivämäärää katso, vaan vanheneminen alkaa kun se on lypsetty, ja jossain monesta syystä vaihtelevassa ajankohdassa havaitaan muutos alkuperäiseen, ja silloinkin se on vielä juotavaa, ei vielä pilalla.
Vs: 406 vuotta luvataan ... Mitä tuohon luvun tarkkuuten tulee niin kyllä 406 on paljon tarkempi esitetty kuin 400. 406 on ilmoitettu kolmella merkitsevällä luvulla ja 400 on ilmoitettu yhdellä merkitsevällä luvulla.
Vs: 406 vuotta luvataan ... Jos et ymmärrä tuon enempää numeroista ja luvuista, kannattaa se puute tiedostaa ennen seuraavaa numeroihin liittyvää kirjoittamista.
Vs: 406 vuotta luvataan ... Niin menee, luonnontieteen piirissä. Vedosten vanhenemista koskeva tutkimus tietysti onkin sitä. Lukujen tarkkuuteen - merkitsevien meroiden määrään - liittyvät säännöt eivät kuitenkaan yleensä ole käytössä tiedotusvälineissä tai nettifoorumeilla. Niillä on merkityksensä medioissa, joissa lukijat ovat niihin tottuneet ja pitävät niitä itsestään selvyyksinä. Niissä yhteyksissähän sitten 200 kolmen numeron tarkkuudella kirjoitettaisiin 2,00 x 10^2. Niissä yhteyksissä myös esimerkiksi paino ja massa ovat eri asioita.
Vs: 406 vuotta luvataan ... No onneksi meidan ei tarvitse pohtia, jalkipolville sitten selviaa kauanko printit sailyvat jos 406 vuoden ajan jotakin printtia on sailytetty perati arkistokelpoisesti... Oikeata tietoa ei taida olla kuin mv-vedoksista erilaisin tekniikoin ja niistakin taitaa hyva tieto koskea vain sailyneita yksiloita, ei niita jotka ovat haalenneet nopeasti ja heitetty kuolinpesan myota poies. Taalla japanissa nayttaa RA-4 -pohjaiset minilabbikset korvautuneen kokonaan soijamustetta suihkivilla kehityskone-systeemeilla. Miten soijamuste sitten on parempi kuin joku muu muste, en tieda Jossain mielessa olen kade entisajan taiteilijoille. Tuskinpa he pohtivat sita kuinka mikakin vari sattuu sailymaan. Onko taa itse sekoitettu okranpunainen nyt hyvaa ja stabiilia? Hyvien maalausten kohdalla ongelma on jalkipolvilla jos haluavat katsella ja restauroida teoksia. Saman soisi patevan myos valokuvaukseen ainakin jossain maarin
Vs: 406 vuotta luvataan ... No niin, siis sinäkin, vaikkei tarvitse pohtia, kuitenkin sitä tässä pohdimme. Tuo 406/85 vuotta on kyllä hyvä mainos, varsinkin jos lightfastness merkitsee valonkestävyyttä. Jatkuvaa valoako, kenties jonkinlaista huonevaloa? Sen ajan olisi mukava printtien säilyvän auttavassa kunnossa, että ne ehdittäisiin huomata, jos niissä jotain huomattavaa sattuu olemaan. Siinä harvinaisessa tapauksessa niitä sitten reprottaisiin tavalla tai toisella, jolloin kuva jatkaisi elämäänsä. Mutta mihin printit joutuvat, kenen haltuun ja kenen katseen kohteeksi, ja millä vuosikymmenellä tai vuosisadalla se tapahtuu, voi vaikuttaa oleellisesti niitten kohtaloon. Jos kaivaisi aarteen maahan terveisiksi arkeologille. ;D Tai jos lähettäisi ne avaruuteen. -Ei näitä nykyihmiset ymmärrä... ja kuoppaa kaivaa tai rakettia virittää..
Vs: 406 vuotta luvataan ... Reprokelpoisuus on hyvä pointti! Uskoisin että tulevaisuudessa pystytään reproamaan kaikki kuvat hyvin koska nykyäänkin se onnistuu aika kiitettävästi - joskin erilaisten dia yms. materiaalien kohdalla laitteet käyvät vähiin. Mutta jos kuva on printti/vedos niin kyllä se säilyy aina reproilemalla ja korjailemalla... Jos sillä on tarvetta. Jossain mielessä monet nykyään näytteillä olevatkin kuvat voi rinnastaa mielestäni reproihin. Näyttelyissä on skanneja vedoksista printattuna muste/pigmentti-suihkuilla. Siis reproja siinä missä kirjojen duotone yms. painatuksetkin. Itseasiassa printterillä tuotetun materiaalin ja siitä tehdyn repron välillä ei välttämättä pitäisi olla mitään eroa jos skannaus ei hävitä mitään oleellista sisältöä. Perinteisen käsin vedostetun printin ja repron välillä on erona sitten se, että toinen on repro ja toinen on autenttinen käsityön tulos. Mutta silmin tuotakaan eroa ei näe..
Vs: 406 vuotta luvataan ... Voivathan nuo teoriassa aikaa ja valoa kestääkin edellyttäen että valossa säilytettävät kuvat on kehystetty oikein suojalasien taakse ja ilmansaasteet saadaan jotenkin minimoitua. Mekaaninen herkkyys minua enemmän arveluttaa. Olivatpa kysymyksessä sitten Ilford, Hahnemühle, Canson, Epson jne. eivät akvarellityyppiset, paksut rag-paperit kestä mekaanista kulutusta lähellekään samoin kuin perinteiset valokuvavedokset. Kiiltävien ja puolimattojen osalta tilanne on parempi mutta eivät nekään huoletonta käsittelyä kestä.
Vs: 406 vuotta luvataan ... Niinpä. Materiaalit, joita ei ole olemassa perinteisellä puolella, lienevät kuitenkin huono vertailukohde. Perinteisen vedoksen näköä ja tuntua tavoitellessa voi käyttää esimerkiksi ILFORD GALERIE GOLD FIBRE SILK -paperia, joka saattaa olla hiukan lähempänä. http://www.ilford.com/en/products/galer ... afibre.asp"]http://www.ilford.com/en/products/galerie/gold/goldmediafibre.asp
Vs: 406 vuotta luvataan ... Mekaanisesta kestävyydestä kun puhutaan niin parjattu muovipaperi lienee ylivoimainen. Taannoin luin kirjoituksen valokuvaajalta jonka kaikki kuituvedokset menivät katherine tms. myrskyn mukana New Orleansissa, mutta muovipaperille vedostetut olivat huuhtelun ja kuivattelun jälkeen kunnossa - kunhan niitä ensin etsi muutaman korttelin alueelta. Myös japanilainen ystäväni menetti valtaosan kuituvedoksistaan tulvan yhteydessä.. Eli jos haluaa olla varma niin vedostaa sekä kuitua että muovia ja digitulostuksen puolella sen pigmentti tms. tulosteen lisäksi teettää muovipaperille RA-4 -printin (niin kauan kun niitä ylipäätään enää tehdään).
Vs: 406 vuotta luvataan ... Se on hienoa, olen tehnyt. Mutta tulee joskus mieleen pitäisikö käyttää suojalakkaa. Omakohtaisia kokemuksia ei suojalakasta ole kuin 35 vuoden ajalta mutta toiminut on ja hyvin. Lakkaa tai ei mutta uskon tosin että ent. Cibachromen eli Ilfochromen olevan säilyvyydeltään paras väripaperi.
Vs: 406 vuotta luvataan ... Eipä kaikki nykyisetkään taiteilijat pohdi. ja Soijamustetta väittää jotkut ympäristö ystävällisemmäksi johon en taas suhtaudun kriittisesti koska on viitteitä ettei ihmisellekkään ole niin hyvästä kun väitetty.
Vs: 406 vuotta luvataan ... USAssa 95% yli 1500kpl levikkisistä sanomalehdistä painetaan soijamusteella... Ei se huonoakaan ole varmaankaan. Ihan mielenkiinnosta (henkilökohtaisesta JA ammatillisesta) voisitko kertoa lisää noista minilabbiksista. Merkkiä, mallia mahdollisesti? Joitakin vuosia sitten Noritsulta kauppasivat kovasti tulevaisuuden mallina noita mustesuihku-labbiksia korvaamaan perinteiset minilabit, oli jopa esittelykonekin Suomessa. Vaan ei ole kuulunut kyllä mitään sen jälkeen, siksi aika yllättävä tieto oli tämä.
Vs: 406 vuotta luvataan ... En osaa oikein muuta kertoa kuin sen tiedon mitä julkisesti on saatavilla noiden labbisketjujen nettisaiteilta yms. Uskoisin että Noritsun koneet on käytössä. Pari vuotta vanhoja printtejä mulla on käsilläkin, Konica-paperille soijasuihkittu, mutta mielikuva olisi että viimeisimmissä olisi lukenut takana ihan jotain muuta. Mahdollisesti Fuji.
Vs: 406 vuotta luvataan ... Ei kait sillä olekaan mitään tekemistä käsitteen 'paperi' kanssa. Pohja oli ymmärtääkseni polyesteriä, siis suunnilleen samaa kamaa kuin laakafilmin pohja. Mekaanisesti hyvin kestävää. Samaa tavaraa saa mustesuihkupinnoitettuna Ilfordin, Canonin jne tuotenimillä. http://www.ilford.com/en/products/galer ... sPaper.asp"]http://www.ilford.com/en/products/galerie/smooth/desk/smoothHighGlossPaper.asp