Juu, tällaisessa horisonttiin tähtäilevässä, kliinisen tutkinnollisessa kuvassa linjat näyttävät toimivilta. Hatusta ja suojahanskoista lisäpojoja ,-) . . . Lintujen laulusta puheen olleen, jossain oli hauska blokkaus... tässä: Kuulen ääniä – Totta toistaiseksi "Metsissä ja rannoilla soivat nyt pasuuna, huilu ja solistien sekakuoro."
Kuvassa vai? Tarkennatko missä? Ihan totta: Täyssuoruus ja hypersuperpiirtokyvyt ym. ovat "insinööriluonteille" ehkä otollista keskusteluaihetta? Vaikkapa valokuvataiteentekijät voivatkin antaa niille, kehityttyään kylliksi ilmaisussaan, usein jopa piut paut. Miksi näistä asioista ei VOI puhua? Miksi se loukkaa jopa joitain kun ilmaisee mielipiteenään että kuvilla voi olla muitakin arvoja kuin suorastaan amatöörimäinen teknisluonteinen saivartelu? Tällainenhan on useinkin tullut ilmi. Rakastetaan tekniikkaa enemmän kuin tekemistä ja sitä, miksi tekniikkaa on ylipäänsä luotu. Työkaluksi - ei muuksi. Palvotaanko välineitä, itseisarvollisesti, liikaa? Oikeasti kinnostavakin kysymys. Kumpi on tärkeämpää: Kuvaus vain kuvausvälineet? Onko paha pohdinnan aihe?
Kuka täällä nyt puhuu noista ja otti puheeksi horisontin suoruuden sekä tekniikan? (ret) Toistan että minua viehätti rajaus vasemmalla. On se ihan jepulis koko alanakin.
Antaa olla. Aihe on selvästikin luonteeltaan jotenkin harmittava? Palataan vaikka sitten asiaan kun, vaikkapa muuten tyystin fantastisesta, kuvasta löytyy vaikka pienenpieni vaaterista poikkema, josta riittää huomauteltavaa enemmän kuin kuvan muista mahdollisista avuista. Kivaa (ja suoraa) iltaa...
Teksti hieman poikkeaa siitä mitä se oli kirjoittaessani vastinettani. Se vaikutti kirjoitukseni sisältöön hieman. Kuvakaappaus aiemmin vallinnesta keskustelutilanteesta (ennen tekstin lisäyksiä): Mutta, kuten sanottua, antaa olla. Näillä kuvillani ei ole mitään "taiteellista merkitystä", eikä tunnearvoa itselleni. Halusin vain kiinnittää huomiota "henkisesti seisovaan veteen"... Sellainhan tuskin on missään harrasteissaan kehittymään halajaville mikään kovin toivottava saati hedelmällinenkään tila?
Hups ja ok, ei munkaan mielestä horisontilla oo mitään graniittiin hakattua kulmaa, varsinkaan jos samassa kuvassa joku muu linja vetää toiseen suuntaan tai halutaan vähän jännitettä/draamaa tai joku taustalla näkyvä lahti/niemi kaartaa,... taikka syitä lienee yhtä monta kuin kuvaajaa... Varuulta siis tarkennan, aiempi viestini ei ollu keljuilua. Kuvan kliinisissä hanskoissaan tähyilevää lintumiestä kattelin positiiviseen sävyyn + itselläni on aina päässä kuvaushattu, ilman hattua ei tuu hyvää kuvaa: " Juu, tällaisessa horisonttiin tähtäilevässä, kliinisen tutkinnollisessa kuvassa linjat näyttävät toimivilta. Hatusta ja suojahanskoista lisäpojoja ,-) . . . Lintujen laulusta puheen olleen, jossain oli hauska blokkaus... tässä: Kuulen ääniä – Totta toistaiseksi "Metsissä ja rannoilla soivat nyt pasuuna, huilu ja solistien sekakuoro." "
Itse en ole ottanut "keljuiluna" mitään. Se, mitä on vaikeata ymmärtää on, silloin tällöin esilletuleva, keskustelun tyrmääminen ja miltei kaiken ottaminen "henkilökohtaisesti". Silloin usein sivuutetaan asia ja siirrytään jo negatiiviseen kommentointiin. Ylläoleva ei ole, pienimmässäkään määrin, kritiikkiä lainatulle keskustelijalle. Päinvastoin pidän häntä, täällä lukemani perusteella, ihan mainiona persoonana. Muutkin käyttäytyneet, viime aikoina, oikein hyvin. Olen ylpeä Teistä, kuin olisitte omia kuviani
Ok, juu, nopeasti etenevässä keskustelussa taitaa helposti tulla väärinkäsityksiä. Mehän myös eletään hyvinki individualistisessa kilpailuyhteiskunnassa, jossa on melkeen pakko ottaa kantaa "henkilökohtaisesti", tai saattaa tipahtaa pohjille, tai ainakin on opetettu pelkäämään tuohon tyyliin. Jos puhutaan vaikkapa valokuva-osiosta, osa luottaa erottavansa hyvän kuvan ensivilauksella, mutta rajaako pään sisälle rakentuneet ennakkoluulot tuota ensivilausta ja täten ihan lopullista tulkintaa? Osa pohdiskelee joka kuvan kohdalla hetken, mutta missä mielentilassa, kiireessä, pahalla päällä, hyvällä tuulella, jolloin sama kuva saattaa näyttää eri katselukerroilla vähän erilaiselta? Toiset on myös parempia kirjallisessa ilmaisussa ja toiset kuvallisessa, osa keskivertoja molemmissa. Jotenki mää aattelisin jotta me vaan ollaan niin erilaisia, toinen puhuu aidan seipäästä ja toinen tajuaa sen hammastikuksi? Kukin arvostaa samoja asioita eri tavalla, veikkailisin ,-)
Ok, mää aattelisin jotta Eero on jo pitkään, sinnikkäästi ja luovan innovatiivisesti eri keinoin koittanut huutaa laadun perään. Myös mää tykkään laadusta, jota nykymeno kiivastuvalla nopeudellaan henkisesti verottaa. Juu, oishan se mukava löytää sellainen valokuvaus-saitti, jossa vähän jokainen ihan kehittyisi eteenpäin ja kaikkien kuvien sisällöt pikkuhiljaa rikastuisivat. Vaatisi useampia innokkaita ja aktiivisia persoonia pitämään keskustelua yllä. He hee, ja mikä tärkeintä, pitemmän päälle helkutin paksua nahkaa, vinoilun kestävyyttä, jatkuvaa alitajuista peukutus-velkaa ,-) Kuten myös, erittäin kannatettavaa ois pohdiskella voimakkaiden persoonien esille tuomia oivalluksia, houkutella "mielummin taustalla pysyviä" persoonia esiin? Erottaa "valekritiikki", tai yleensäkkin kestää kritiikki tai kumota vastakritiikki, tai ainakin antaa mahdollisuus moiselle vastakritiikille. Voi veljet, jos vielä kotimaan kielinen, tuollainenhan olisi ihan mieletön saitti...
Valitettavasti liian fantastiset asiat ovat yleensäkin utopiaa. Ehkä se onkin ihan hyvä? Elämä on MYÖS olemassaolevan hyväksymisen opettelua. Vain hieman voi yksilö vaikuttaa Jokaisen oma korsi on snadi. Kannattaa valita sekä kantaa mahdollisimman paljon kaikkia hyödyttäviä korsia, yhteiseen pesään. Jokaisen.
Jo vain, insinöörimaassa pikselien tarkkuusbarometrit ohjaa laatukeskustelua. Hyvän laadun mittari on olevinaan keinotekoisissa laatujärjestelmissä. Moinen "hyvä laatu" tuottaa aina tuskaa jolle kulle, mitä ei haluta nähdä. Klassinen laatu / romanttinen laatu. Sisällöllinen laatu. Ulkokuoresta poikkeava laatu josta jotain ihan uudenlaista laatua? Mimmoista postpostmodernia, täysläpinäkyvää, uus-yhteisöllistä laatua se voisikaan olla? Kuka sitä johtaisi? Kun valta joka tapauksessa turmelee. Eero taitaa olla oikeassa, edelleen utopiaa, tai vähintäänkin sitä eläisi pitempään (4-osainen dokkarisarja areenassa), jos sopivassa vaiheessa juuri ennen eläkeikää osaa höllentää tahtia, ihan puhumattomaksi asti. Jotenki ihminen on vaan niin pösilö, vaikka kuinka viisas, niin silti. Monottaa haaveensa, luottaa eniten viholliseensa, helpoiten käveltävä nykyesimerkki trumpetin tahtiin.
Tai no, ehkäpä tuli turhan painokkaasti kommentoitua, positiivisen anarkian ja toimettomuuden rajamailla.