Olipas kivaa, tuli ainakin naurettua poikien juttuja. Osallistujia oli huimat 4 kpl, Nieppi, fangio, nokku ja minä. Pieni kertomus kuvaustapahtuman kulusta (ei välttämättä vastaa todellisuutta). Menin nieppiä vastaan joskus 14:45 aikoihin Turun tuomiokirkolle ja siinä sitten turistiin aikamme kuluksi niitä näitä ja odoteltiin kotkan pitkätukkaa saapuvaksi. Herra suvaitsikin saapua paikalle hylättyään lapset ja vaimon läheiseen puistoon. Varsinkin pitkätukan tyylipuhdas kaahaus suoraan tuomiokirkon portaiden eteen linja-autojen parkkipaikalle herätti pieniä naurunpyrskähdyksiä. Tästä jatkettiin ensin paikalliseen "paras & halpa" pizzeriaan josta siirryttiin lähellä olevaan pubiin juomaan janojuomat ja odottelemaan malliksi "lupautunutta" tyttöä. Pienen juomisen jälkeen Nieppi kaivoi jo kameran laukustaan ja huomasin välittömästi, että kyseessä on vain juham valeasussa: "He´s not Nieppi, he´s an impostor!" Mallin saavuttua paikalle siirryimme jokirantaan kuvaamaan tuomiokirkkoa ja yleistä katutunnelmaa. Jonkin aikaa ehdimme kuvaamaan ennen kuin fangion puhelin soi ja tuli kutsu hakemaan vaimo ja lapset takaisin. Lupasimme odotella herraa takaisin saapuvaksi ja odottelupaikaksi päätettiin jokilaiva Papa Joe. Tunnin odottelun jälkeen mr. F saapuikin paikalle ja siitä siirryttiin läheisen puiston ja ruokavaraston kautta toiseen puistoon kuvaamaan mallia. Jostain syystä mr. F sai tarpeekseen vittuilusta ja pojat ottivat Niepin kanssa pientä painimatsia nurmimatolla. Kyseessä saattoi myös olla kolmiodraama... Olikohan f mustasukkainen n:lle kun n kuvasi enemmän tyttöä kuin häntä? ;D "Nyt perkele riittää se canoninpilkka!" ja *POKS* sanoi 100-400 L IS USM kohdatessaan kohtalaisella vauhdilla Niepin otsalohkon. Tämän jälkeen jatkettiin rauhallisemmissa merkeissä ympäri puistoa pyörien kunnes tuli kotiinlähdön aika. Matkalla mr. f vielä himoitsi minun ja nokkun kaljakassia kuola suunpieliä valuen. Eli toisinsanoen, hauskaa oli. Kiitos pojille ja otetaan ensi kerralla uudelleen vaikka siellä Helsingissä! Edit: ja kävihän setä f. kuvaamassa vielä tuomiokirkkoa. "Omaan käyttöön" tietenkin ;D
Kyllä, juttua riitti Ja pojat viihtyivät Turussa, siitä on nyt todistusaineistoa: Loput kuvat täällä. Kiitokset osallistujille, uusinta lienee paikallaan!
Pakko panna tähän jatkeeksi hirvitys ja ihastus ja sit vielä joku aito TurkulainenPorilainen Ei näi kesken duunipäivän kerkeä enempää näitä kuvia postailee
Ihan ekana tuosta kuvasta tuli mieleen, että venyvätkö omat pikku kätöset moiseen suoritukseen. Tuo tyyli taitaa saada kannatusta juhannuksena ympäri suomea =D Tarina ja kuvat ajavat asiansa sensuroimatonta versiota odotellessa..
Ridde ilman fektaa Muuten tuolla lopuissa kuvissa on nieppi onnellisena Turussa...Voiko se ylipäätään mitenkään olla mahdollista
Jaahas jaahas. Otti niin koville tuo Turggu, että selvisin nyt vasta kotiin. Katsotaan, jos kuvista löytyy jotain niin noloa, että ne kannattaa tähän ketjuun liittää. Tämän ketjun kuvista näkee kyllä selvästi, että ritarisetä on paljon parempi kuvaamaan kun muut. Onneksi mulla on sentään enemmän hiuksia.
Turun kameramafia in action! Jaahas. Ai se onkin niin. No en sitten rupea mitään suurpläjäyksiä esittämään, mutta pannaan nyt yksi miitinkikuva multakin. http://www.kameralaukku.com/viewtopic.php?p=10391#10391
No koska jälleen on ajankohtaista tuon turun magian liikkeet ni lisätään tähän ketjuun vielä pari kuvaa: Tässä on hellä ote kameraan ikäänkuin sillä muinoisellakin leika miehellä Ja tässä joku tanssija(tar)