Mahdollisesti enemmänkin jos olisi ollut kierreportaita kuvaan niin olisi ollut pop. Aika lohduton fiilis kyllä tuli tästä. Lopuksi taas nuo tummennukset reunalla prk.
Tästä se alkaa monen graffititaiteilijan ura,vaunussa hyljättynä katsellaan synkkiä seiniä, silloin iskee kauneudenkaipuu ja jonkin asteinen kostomenttaliteetti. Tällainen ajattelematon ja lyhytkatseinen käytös (vanhemmilta) johtaa ennalta arvaamattomiin tapahtumiin. Näemmekö tässä tulevan "taiteilijan". Kuvana ankeahko kaikinpuolin.
Rappusia voisi näkyä hiukan enemmän ehkäpä. Miksi muuten lapsen kasvot ovat hiukan pehmeät? Pitkähkö valotusaika ja pää liikkeessä? Synkkää. Vielä synkempi olisi jos olisi resuisemmat vaatteet, takkuisempi pää ja rikkonaiset vaunut. Vesku
Mielenkiintoinen tilanne ja rajauskin mielestäni ihan tilanteeseen sopiva, mutta valitettavan huonosti vedostettu kuva. Lievä pehmeys ei itseäni haittaa, koska tässäkin on kuitenkin mukavan muotoilevan oloinen valo. Muistilappu on kiinnostava yksityiskohta. Yritäppäs ihan tosissaan vedostaa kuva uudestaan siten, että saat seiniin ja rappusiin, ja ennenkaikkea lapseen enemmän sävyjä ja vähän dramatikkaa jyrkällä kontrastilla.. (ja nuo ihmejutut tuolta reunoilta hela hel*ettiin,,,) tai siis semmoinen kuva tehoaisi minuun. Tästä tulisi hyvä ja kantaaottava lapsikuva!
Surullinen kuva. Hyvä sellainen. Ottaa kantaa jo sillä että tämä on otettu ja laitettu näkyviin. Miten tarina muuten tuosta jatkuu? Joutuiko lapsi olemaan kauan rappukäytävässä? Miksi hänet oli jätetty sinne? Mitä kuvan ottamisen jälkeen tapahtui?
Minä jotenkin kaipaisin tämäntyyppiseen kuvaan enemmän johdonmukaisuutta ja jatkuvuutta. Tässä kun on portaat, kaide, rattaat, läikät, paperi ja lapsi, niin kokonaisuus hajoaa. Kuvan draama kärsii. Aika hyvä kuitenkin.
. . . ja tuosta sitten pitäisi ponnistaa elämään? Kuvan löysä rajaus ei tue sisältöä, etualan portaiden lisäys tukisi. Ryysyisyyden lisääminen voisi aiheuttaa sen, että kuvan siirtyisi helpomminohitettavaan toiseen todellisuuteen, vrt. kauniit kuvat kehitysmaiden köyhistä. Viittaus graffiteihin on hyvä psykologinen oivallus. "Kehyksistä" en sano mitään.
Olen varmaan krooninen magentan vihaaja ja olen siitä useasti aikaisemminkin motkottanut, mutta mv-kuvissa nykyään tuntuu olevan joku ihmeen magentatoonausvimma. Jos muuten ei sitä saa pois niin kylmästi vaan grayscaleksi, niin johan lähtee. Tämä vain näin magentan vihaajan näkökulmasta ;-)
Eli tämä tapaus oli jätetty synkkään ja pimeään korkeasaaren apinatarhan rappukäytävään siksi aikaa kunnes äiti kävi nappaamassa kuvan viidakon petristä. Toivottavasti tämä ei nyt pilannut kuvan tunnelmaa..