Vs: Leipälaatikko syksyllä Jaa. Minä kun ajattelin, että nyt se Jukkis meinaa tulla ulos kaapista... eiku siis laatikosta.
Vs: Leipälaatikko syksyllä Tälläisenä yksittäisenä kuvana ei juurikaan aukea vaikka laatikko onkin akeamassa. Hiukan selostusta lisää niin ehkä aukeis.
Vs: Leipälaatikko syksyllä En halua selittää kuviani, enkä muidenkaan selittävän kuviaan. Liian monta valokuvanäyttelyä, jossa kuvia selitetään hirvittävästi. T Jukka
Vs: Leipälaatikko syksyllä Jokainen katsoja voi tulkita kuvan omalla tavallaan, tai olla tulkitsematta. T Jukka
Vs: Leipälaatikko syksyllä Saa sen katsoja selittää, miten kokee. Kuvan ottajana katson, etten selitä kuvaa. T Jukka
Vs: Leipälaatikko syksyllä Kuvan katsojana katson velvollisuudekseni tulkita taiteilijan näkemystä. Nythän on niin, että vastaanottajakeskeisen taidekäsityksen mukaan kukin vastaanottaja luo taideteoksen ja tuo tulkintatilanteeseen aina mukanaan omat kokemuksensa ja oman taidekäsityksensä; näin teos saa uudelta kokijaltaan aina uuden merkityksen. Taiteilija tarjoaa teoksessaan lähtökohtia ja vihjeitä ja katsoja laatii niiden avulla taideteoksen teoksen kohdatessaan. Tässä mielessä lienee olennaisia seikkoja kaksi: leipälaatikko on pihalla (tai ihan pihalla) ja se on tyhjä. Tähän liittyy teoksen voimakkain viesti: laatikko on tyhjä ja tarpeeton. Ilman muuta siten kyseessä on n.s. nälkätaiteilijan teos. Taiteen ja taiteilijuuden uudenlainen ymmärtäminen on yleisestikin merkinnyt myös katsojan roolin ja aseman uudelleen määrittelyä. Modernismin kukoistuskaudella teoksen tulkintaa pidettiin harvojen etuoikeutena ja yleisön kykyä ymmärtää abstraktia taidetta epäiltiin yleisesti. Nykyisen näkemyksen mukaan luova prosessi ei ole kuitenkaan vain taiteilijan toimintaa. Katsoja on mukana luomisprosessissa: hän liittää teoksen ulkoiseen maailmaan avaamalla siinä olevia koodeja ja tulkitsemalla sen sisäisiä ominaisuuksia. Valouvataiteessa tämä merkitsee taiteilijan ja katsojan välisen aktiivisen vuoropuhelun alkua. Verkkojulkaisu tuo yksilöllisen katsojan rinnalle kollektiivisen yhteisön. Taide ei ole enää yksittäinen autonominen saareke, vaan yhteisöllinen kohtaamispaikka. Yhteisöllisyys näkyy nykyisin taideprojekteissa, joihin liittyy vuorovaikutus eri yhteiskunnallisten ryhmien kanssa. Ne perustuvat usein ihmisten kokemusten ja ongelmien kuunteluun, jotka kanavoidaan julki eri tavoin. Näitä tapojahan on nähty tälläkin sivustolla melkoinen valikoima... Relationaalisen, suhteisiin perustuvan estetiikan mukaan taiteen tehtävä ei enää ole fantastisten tai utooppisten todellisuuksien muodostaminen vaan toisenlaisten elämäntapojen ja toimintamallien tarjoaminen olemassa olevan todellisuuden piirissä. Teoksen synkkä pohjaväre välittää taiteilijan henkilökohtaista problematiikkaa: taas syksy saa, vaan minä en. Edes leipää. Teos voidaan katsoa myös voimakkaaksi kannaotoksi maamme apurahapolitiikkaa kohtaan. Tyhjä ja hyljätty leipälaatikko viestii vahvasti nälkätaiteilijan asemaa taiteen tekemisen tarpeen ja leivän tarpeen ristiaallokossa.