Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Tuli hieman provottua. Sori siitä, kuten tapana on sanoa - saan näppylöitä kännykuvaamisen halveksemisesta Ja vaikka olenkin omassa kuvaamisessani varsin konservatiivinen, niin karsastan sitä kaihoa jolla näihin asioihin usein suhtaudutaan. Maailmanmenon edessä koettu kaiho on toki oikeutettua ja arvostettavaakin, mutta ei missään tapauksessa realistista tai rehellistä. Laajis on rehellinen ja elämässä kiinni oleva väline kuvata. ajattelen, että syynä on, ettei laajiksella voida katkaista kohteen ja kontekstin välistä yhteyttä, kuten teleobjektiivin kanssa touhutessa usein tapahtuu. Lisäksi laajis pakottaa kuvaajan lähelle kohdetta ja vuorovaikutukseen tämän kanssa - hyvä periaate sekin.
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu On se varmasti noinkin. Toisaalta kuvaajan voi olla hyvä "katkaista" se yhteys ylimääräiseen viitekehykseen. Sinällään tele on siis hyvä. Voi siis ajatella niinkin, että itse kohde on se tärkein ja muulla ei ole mitään väliä. Keskitytään siis olennaiseen. Itse en osaa ajatella, etteikö kohde olisi vuorovaikutuksessa kohteen kanssa. Aika pitkiin polttoväleihin pitää mielestäni mennä, jotta kuvaaja ei olisi vuorovaikutuksessa. Joku 105 mm ja aps-c, niin kai siinä aika lähellä kuitenkin ollaan. Toki vuorovaikutuksella ja kontaktilla on myös kai jonkinlainen nyanssiero.
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Totta. Ja estetiikan kannalta monissa kuvissa melkeinpä välttämätöntä.
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Ettei nyt tulisi jankutettua laajakulmasta, niin katsotaan kuvakulman muutosta kunkin omista lähtökohdista. Se vähä mitä olen nähnyt Tapiolan kuvia, istuu hyvin hänen puheisiinsa. Lyhyt tele on valikoitunut hänen ilmaisuunsa ja toimii erinomaisesti. Kukin mieltymyksiensä mukaisesti. Lukeeko jonkun kirjan kuudennen kerran tai varioiko teemojaan. Omalta osaltani huomaan välillä muistikortillani olevan mieluisia kuvia, estetiikkaa, fiilinkejä, abstraktioita... ilman velvoitetta näkyvään yhteyteen mihinkään. Pidän hyvänä ja tarpeellisinakin kehittyäkseni, näitä ilmaisun vapauteni tuotteita. Jotain elämänkaaren yhteyksiä, tai syklejä, tunnistan omaan kuvastooni. Kinaamaan en ryhtyisi, en todellakaan. Kuvat ovat kuitenkin vain eräs 'rinnakkaistodellisuuden' heijaste, ehkä arjelle välttämättömiäkin. t. manual
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Tää viimeinen vaan liittyi edelliseen hyvin tiiviisti. Jossain kuvitelmissamme on vanha joka on joviaali eikä muuten tärkeä.
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Järkytyin kun näkökulma.net on näköjään lopetettu. Missä nyt ravitsevat keskustelut maailmasta? Näkemiin. Ja näkemisiin.
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Jos et ole sitä Kitiiä hukannut, niin mikä estää? Ei kai valokuvaaminen ole hankinoista kiinni, ennemmin luulisi luovuudesta oppimisen halusta?
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Olen pahoillani, mutta en ymmärrä vänkäämistä/vittuilua. Itse en ymmärrä näitä "kuvautumissuhteita". Varsinkaan "samoilta jalansijoilta". Ensinnäkin: 6x6 on täysin toinen formaatti kuin kino (24x36/36x24). Sanon nyt taas kerran, että on täysin tyhjänpäiväistä verrata kahta asiaa toisiinsa, jos kolmas muuttuja jätetään huomioimatta. Yleensä se vaan tuppaa olemaan niin, että jos järki sanoo jotain, niin sitä harvemmin mikään ravistaa. Mutta jos fiiliksillä mennään, niin se joskus vituttaa. Ja silloin kun vituttaa, kannattaa pysähtyä miettimään, mennäänkö fiiliksellä vai järjellä.
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Oma kuvaamiseni on aina vaan mennyt kohti laajiksia, 24-105 Minolta on se useimmin mukana oleva lasi jos kuvaan A900:lla, E-PL5 m43 kameralla on hyvin usein 9-18mm mukana. Kaikki pitemmät lasit on jääneet hyllyyn. Haluan olla lähellä ja joskus on pakkokin, vaikkapa jos kuvaan veneessä missä etäisyydet ei voi olla isoja. Nuorena kokeilin kaiken näköisiä telelaseja, oli nelisatasia, 90-250 zoomia, 500mm peiliä, jne. Nyt on ihan laadukas Minoltan 70-300mm kaapissa, samoin Tamronin 500mm peili, kuten myös Olympuksen m zuiko 40-150mm. Hyvin harvoin kuvaan yli 50mm kinoformaatilla. Näin siis 67v:n kuvaustottumuksista, eli ei näitä voi mitenkään vetää yhteen iän perusteella, me ollaan kaikki omia itsejämme, emme toistemme perässä kulkijoita.
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Täytin 59 alkukuusta, tänä kesänä on tullut kuvailtua normaalia pitemmällä polttovälillä, kun hankin tuon Nikkorin mainion 200-500 millisen, mutta luulisin, että lomareissulla tulee 14-24:kin olemaan käytössä, tuota norsunjutskaa en raahaa mukaan, joku tolkku sentään.
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Mä olen hieman yllättynyt näistä itseäni vanhempien kommenteista. Ennen tätä keskustelua ajattelin täysin päinvastoin. Itse täytin 42 alkukuusta, ja käyttäisin mieluiten 28 mm (@aps-c), jos se muuten ajaisi asiansa. Myös suoran palautteen perusteella olettaisin laajempaa "näkökulmaa" itseltäni. Heh, tai siis hiljaisen palautteen perusteella. Tämä on kyllä mielenkiintoista pohdintaa, vaikka en tätä niin jääkään syvemmin analysoimaan. Kummitytöstäni näin eilen kuvan, joka sekin vaikutti pitkällä polttovälillä otetulta. Siis suhteutettuna kinoon. Siinä kyllä häiritsi toki "jokipoliisi-efektikin". Mutta siis. Mielenkiintoista.
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Ennen sanottiin että vanhetessa viisastuu. Se tarkoittanee näkökulmien avartumista?
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Näin mäkin ajattelin. Tämän ketjun perusteella mietin kuitenkin, että onko olennaiseen keskittyminen sitten kuitenkin se juttu.
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Eihän tässä välttämättä edes ollut kuin sinua vanhempia, arvelen? Tai olisiko pari ollut muutakin noin nelikymppistä (nuorta) : Kiinnostaa mistä ajattelit päinvastoin ennen tätä keskustelua?
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Ajattelin, että näkökulma avartuu. Olen kuvitellut, että näkökulman suppeutuminen kertoo vain katkeruudesta. Eihän nämä toki mustavalkoisia asioita ole.
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Kaikki meistä vanhoista ei vaan ole niin hyviä kurjalliseen kuin visuaaliseen ilmaisuun. Jos otsikossa olisi kuvakulma supistuu, tätäkään supistunutta viestiä ei olisi lähetetty. Kirjallinen on kuitenkin kuin runous. Harvoin samaa voi sanoa valiokuvauksesta. (En halua olla ikärasisti. Jos koet syrjintää, niin voin hyväksyä 42v vanhaksi. Et ole kuin muutaman vuoden mua nuorempi. Mäkin oon nuorisoo ehKä. Keski-ikää ei ole olemassa, tai kuka nyt semmoinen haluaisi olla!) Otsikko on siinä totuudessa, että ikää usein tulee, ellei kuole.
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Itse koen, ettei kyse ole minkään sortin supistumisesta, rajautumisesta tai rajoittuneisuudesta. Jos asiaa kuin asiaa harrastaa hyvin aktiivisesti (ja lisäksi tekee vielä työnään), syntyy jossain vaiheessa tilanne, jolloin on itsearvioinnin paikka. Jos tuuri käy voi keskittyä omalta kannalta olennaiseen ja löytää samalla laajempia tapoja lähestyä tuttuja kohteita. Tässä suhteessa esim. arkkitehtuurin tallentaminen on erittäin palkitsevaa, sillä vaihtoehdot ja lähestymistavat eivät kovin äkkiä lopu. Lisäksi (toivottavasti) avautuu mielessä tilaa ja mahdollisesti aikaakin kokeilla teknisempiä osa-alueita kuten vaikkapa uudelleen IR-kuvaamista, pallopanoraamoja, kuvien pinoamista jne. jne. kukin mieltymyksiensä mukaan. Joka tapuksessa ulkoiset tekijät ohjaavat myöskin meitä yksilöinä, vaikkka emme sitä huomaisikaan. http://www.hs.fi/kulttuuri/a1468376613914
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Kyllä mä tarkoitin, että näkökulma supistuu. Ei kiinnitä niinkään huomiota ihmisjoukkoihin vaan ihmisiin, ei maisemaan vaan yksittäisen taloon tai vaikka portaikkoon, ei kiinnosta juna vaan ehkä sen yksittäinen ikkuna. Nuorena mä halusin ratkaista maailmanrauhan ongelmat, olin vankilassakin totaalikieltäytyjänä, (mä olen ollut ehdokkaana neljissä vaaleissa, nyt en lähtisi edes kilon kappaleina) nyttemmin mua kiinnostaa enemmän rastaanpesä mökillä halkopinon päällä. Joskus nuorena mä unelmoin tekeväni jotain sellaista, josta minut muistetaan sata vuotta, nyt kiinnostaa saada aikaan sisältörikas kuva omaksi ja läheisten, ehkä muiden samanhenkisten iloksi. Tähän en tarvitse laajakulmaa, ei tietenkään kategorisesti vaan noin pääsääntöisesti, vaan lyhyt tele tuntuu antavan rajattomasti mahdollisuuksia löytää siitä suppeammasta maailmasta jotain kerrottavaa.
Vs: Ikää tulee, näkökulma supistuu Niin. Nämä on hankalia juttuja. Monta muuttujaa. Mä lähdin tähän pohdiskeluun sillä ajatuksella, että ketjun aloittaja on harrastaja, ei niinkään ammattikuvaaja. Kyllähän jokaisella ihmisellä tulee elämänsä aikana itsearvionnin paikkoja. Kehityspsykologisesti ne on näitä lapsuus, nuoruus, perheen perustaminen jne. Jos ihan ammattijournalistikuvaaja ajattelen, niin kyllä veikkaisin taakan kasvavan sitä mukaa, kun nimeä tulee. Kyllähän se kai tässäkin on niin, että tuhat sanaa kertoo vähemmän kuin yksi kuva. Jos arkkitehtuurikuvauksesta mennään makrokuvaamiseen, niin ihan samoin siinä [makrokuvaamisessa] on paljon erilaisia lähestymistapoja. Missä lähestymistavat siis loppuvat? Kyllä mä väitän, että se on (yleensä) aina kuvaajan rajoittuneisuus, joka ohjaa. Väitän siis, että HCB:n heittämä "Sharpness is a bourgeois concept" viittasi juurikin tähän. Mutta yhtä totuuttahan ei ole. Se on valokuvaamisen suola ja sokeri.