Onko kenelläkään käytännön kokemusta siitä, miten saisi parhaita musta-valkokuvia? Ilmeisesti monesti paras tapa olisi tehdä kuitupaperikuvia negatiiveista, mutta menetelmä on melko työläs ja hankalakin. Haluaisinkin tietää, saako musta-valkofilmistä skannaamalla ja kohtalaisen hyvällä printterillä printtaamalla kuvia, joiden sävyt olisivat edes perinteiselle muoviparerille valotettujen kuvien vertaisia? Menetelmä olisi ainakin paljon helpompi: kirkkaus ja kontrasti olisi helppo säätää, jolloin hukkavedoksia ei juuri tulisi, ja kuvia voisi esimerkiksi terävöittää ja perspektiivejä korjata ilman kalliiden perspektiiviobjektiivien hankintaa. Entä saadaanko musta-valkofilmiä käyttämällä parempia kuvia kuin digikameralla, kun digitaalinen kuva muunnetaan musta-valkoisesksi?
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Paremmuus on aina vaikea käsite. Pitää ensin määritellä millä kriteereillä sitä mitataan. Kuvanlaatu riippuu muutenkin useista asioista... Monen mielestä kuitupaperi on se paras tai jopa ainoa oikea, mutta toisaalta hyviä kuvia saa muovipaperillekin. Olen kuullut kovasti kehuttavan kuitupaperille tulostettuja, filmiltä skannattuja kuvia. On varmasti aivan hyvä tekniikka, mutta vaatii omat opettelunsa kuten perinteisetkin menetelmät. Myös skannerin on oltava kohtuullisen laadukas, jos ollaan tarpeeksi kriittisiä ja tehdään kookkaita kuvia. Samoin tulostimen pitää olla tarpeeksi laadukas. Tulostimista ei mulla ole tietoa oikeastaan ollenkaan. Olettaisin että nämä kehutut kuvat on tehty jo selkeästi perustulostinta kalliimmalla, mutta kertokoon muut tarkemmin... Skannaus ei yleensä onnistu parhaalla mahdollisella tavalla tai vastaavasti kuin pimiössä vedostus, jos lopputulos yritetään saavuttaa automaattisella ohjelmistolla suoraan vain parilla klikkauksella... Samalla tapaa ei pimiössäkään "mestarivedos" synny useinkaan vain yhdellä valotuksella suoraa . Varmasti skannauksen ja tulostuksen kautta saa kuitenkin huippulaadukkaita kuvia, kunhan laitteet ja taidot ovat sopivalla tasolla. Kinofilmistä skannaamiseen suosittelisin ihan filmiskanneria, eikä pelkästään halpaa tasoskanneria. Keskikoon ja ison koon filmistä selvinnee jo kohtuudella tasoskannerillakin, mutta kyllä keskikoossakin vielä selvän eron huomaa jos filmiskannerin (kalliita keskikoossa) ja tasoskannerin jälkeä vertaa. Filmi vs. digi -kysymykseen ei oikeaa vastausta varmaankaan ole, koska se on sitten makuasia.
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Kyllä nyt on sellainen kysymys että vetää ihan sanattomaksi. Tarttee miettiä pari päivää ennenkuin laittaa mitään harkitsematonta... Foorumikin on aivan oikea, jos ei täältä tule hyviä vastauksia, niin mistä sitten...
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Ei saa. Käsityöläisyydestä, tekemisen ilosta ja matkasta on enempi kyse. -> salaisuuden verhoa on hiukan raotettu jo toisaalla.
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Saa, jos on riittävän huolimaton/osaamaton. "kohtalaisen hyvällä printterillä" pakkaa tulemaan ylivertaista sävyalaa, jota ei hopeapaperille synny. Dmax on reilusti suurempi. Hopea ei vain riitä siihen, mihin pigmenttimusteet. Näin on ollut jo kymmenkunta vuotta. Mittarilla mitattuna siis, ja lukuarvoja uskomalla. Toinen juttu on sitten se kuvan "fiilis". Tosiuskovaisten ryhmän yleisen mielipiteen mukaan hopeapaperissa on tunnetta mukana, ja mikäs siinä. Jos se on tärkeää, niin sitten on. Tunnepuolkeen vaikuttavat myös käytetyt laitteet Hyvä printti syntyy vain Leicalla/Hasselilla kuvatusta ja Focomatilla valotetusta negasta. Kehityspurkin ja kuivurin merkillä ei näyttäisi olevan niin suurta väliä. Näitä tunnepuolen asioita ei ei-uskova näe, ekä niitä voi mittareillakaan havainnoida. Yhtä vähän, kuin voidaan mitata minkään sortin uskovaisen uskomisen määrää ja lujuutta millään mittarilla, kyllä se täytyy sanaa julistamalla todistaa. Loppulauseena: kiertele näyttelyissä, katsele eri tekniikoilla tehtyjä kuvia, ja valitse oma menetelmäsi omien mieltymysten mukaan. Täällä foorumilla kysely on vastaavaa kuin autokeskusteluissa: kummalla pääsen paremmin duuniin, Volvolla vai Bemarilla? Vastauksetkin melko analogisia.
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Itse kuvaan mielelläni filmille, käytän pimiötä ja skannaan. Kuvaan myös digille. Molemmilla saa hyviä tuloksia, mutta keskimäärin digistä ja hyvästä mv-tulostimesta saa mielestäni parempia. Monet ongelmat jäävät pois, mm. pöly. Lisäksi lisävalotusten yms. tekeminen on huomattavasti helpompaa ja tarkempaa. Ja kaiken voi perua klikkaamalla. Pimiössä kun tuhraa lisävalotuksen tai varjostamisen kanssa koko paperille, hyvin usein joku vaihe menee pieleen. Lisäksi digillä rawista voi esim. taivaan valottaa 1.5 aukkoa ali ja muun osan haluamallaan tavalla. Nämä on helppo yhdistää kuvankäsittelyohjelmalla yhdeksi ruuduksi, jossa on monta valotusta. Silti meen aina pimiöön, kun ehdin. Miksi? Siinä on jotain kummallista hohtoa, litkujen hajua,rauhallisuutta, käsityön leimaa, nimenomaan omien käsien. T Jukka
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Digimustavalkokuvat on tavallisesti aika platkuja. Osittain johtuu tietysti kuvien tekijöistäkin. Tyydytään sellaisiin harmaisiin, kuvat on harmaasävykuvia, joissa ei mustaa ja valkoista olekaan. Kuvistakin tulee jotenkin kliinisiä ja sieluttomia. Digillä kuvaan siksi itsekin pelkkiä värikuvia. Mustavalkoiset digikuvat ovat järjestään pettymys, kun kuitenkin tykkään mv-kuvauksessa muutenkin tietystä retroulottuvuudesta ja tavoitteena on saada klassisen mv-filmikuvan jälkeä. Siihen se klassinen vanhan ajan tri-x-tyypin filmi sopii parhaiten. Onko kukaan muuten kokeillut tilata Ilfordilta Englannista mv-vedoksia. Heillähän on jonkin aikaa ollut sellainen vedospalvelu, että voi tilata oikeita hopeamustavalkovedoksia, joko filmiltä tai sitten digitaalisesta (oli sitten skannattu tai alkujaankin digi) tiedostosta.
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Tulee mieleen, että vaikka ne Dmaxit oliskin kovia, niin kyllä se sävykkyys on vallan erilaista. Ei ne Dmaxit sinne lisää sävyjä tuo. Sitä "dynamiikkaa" ja valotusvaraa... Siis jos alkuperäistä kuvaustapaa vertaa. Skannaamalla filmistä saanee sen dynamiikankin kohtuudella talteen. Mutta hyvä neuvo oli se, että katselkaa niitä kuvia vaikkapa näyttelyissä. Ei kannata kuitenkaan ensimmäisten perusteella vetää lopullisia johtopäätöksiä. Aina voi tehdä asiat huonosti, oli tekniikka mikä vain . Voisin kuitenkin väittää, ettei ainoa syy pimiössä puuhasteluun ole se että (tekijä) luulee sen olevan jotenkin arvokkaampaa. Tai litkujen hajun =). Kyllä ne kuvat tuppaa näyttään erilaiselta. Paremmuus on aina sitten subjektiivista.
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Ei tartenunna kuin puoli päivää odottaa, niin sivu on täynnä uskovaisten todistelua. Vielä eivä todelliset hait ole edes heränneet ! Gnitor: vanhan jäärän neuvo, joka on yli 40 vuotta noita MV printtejä käpristellyt: Äkkiä karkuun täältä ! Anna noitten tapella aikansa, viikon kuluttua tule todistamaan tätä kaatopaikkaa ja vedä omat johtopäätöksesi !
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Digi on helpompi ja nopeampi ja sillä saa varmasti yhtä hyviä printtejä kuin baryyttipaperille. Olen nähnyt tosi hienoja printtejä. Kannattaa ilman muuta valita digi jos ei ole kiinnostunut nimenomaan perinteisestä tekniikasta tai käsityö-aspektista. Analoginen kamera, filmi ja pimiö ei ole helpoin eikä halvin tie. Vedostamisen jalon taidon oppiminen voi viedä vuosia. Kyllähän jonkun näköisen vedoksen jo ekalla kerralla saa jo aikaiseksi, mutta kun mennään syvemmälle ja otetaan negasta kaikki irti, vaaditaan kokemusta, näkemystä ja taitoa. Variaatiomahdollisuuksia on miljoona - filmivalinnasta paperin kehitteeseen ja jälkikäsittelyyn. Pimiötä kannattaa harkita ainoastaan jos tekee siitä pidemmänaikaisen tai jopa elinikäisen harrastuksen. Siksi arvostetut klassikomerkit kuten Hasselblad, Rolleiflex, Leica ja Leitz Focomat ovat perusteltuja hankintoja, vaikka jonkin verran maksavatkin. Näitä laitteita kun ei ole tarkoitus ikinä korvata muilla. Kestävät useammankin sukupolven käyttöä. Laitteet tulevat todella tutuiksi kun niitä käyttää vuosi toisensa jälkeen. Digikuvan pystyy helposti tulostamaan 10 kpl yhdellä näppäinkomennolla. Voisin kuvitella että kynnys antaa tällaisen printin vaikka muutamalle kavereille on aika matala. Mikä on sekä hyvä että huono asia. Yhden baryyttipaperivedoksen tekeminen alusta loppuun vie tolkuttomasti aikaa. Kopion tekeminen voi olla haasteellista jos on monta lisävalotus- ja peittämisvaihetta. Mutta välillä, kun omasta mielestään onnistuu jotenkin, sitä tunnetta ei voita mikään. Kynnys antaa tällaisen vedoksen pois on todella korkea. Mikä on sekä hyvä että huono asia. Kumpi sitten on parempi? Vastaus täytyy hakea omasta arvomaailmasta.
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Kyllä mä ihmettelen jos joku valitsee pimiötyöskentelyn vain siksi että se on jotenkin "jalompaa"... Tai no, en ihmettele että joku, mutta tuskin useimmat kuitenkaan. Ja ihmettelen näitä kommentteja. Antaa juuri sen kuvan aloittelijoille että touhussa ei ole mitään järkeä, vaan että sitä tehdään puuhastelun takia. Mielestäni asia ei ole näin. Vastaan voi toki väittää ja puhua niistä surkeista räpellyksistä joita kameraseurojen pimiöillä on nähnyt, mutta väitän silti että pimiössä tehty kuva on erilainen ja jos siitä näöstä tykkää niin se on "parempi". Samaa mielipidettä myös kuulena jatkuvasti kun digiin siirtyneet entiset filmikuvaajat puhuvat pimiöhommista tai filmikuvauksesta.
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Eiköhän suurin osa meistä Kameralaukkulaisista harrasta valokuvaamista juuri "puuhastelun" takia? Ainakin itselleni valokuvaaminen on harrastus, en tienaa kuvillani tai vedoksillani senttiäkään - eikä tämä ole tavoitteenakaan. Pimiötyöskentelyssä on paljonkin järkeä, mutta jos tämän tien valitsee olisi hyvä olla itse prosessistakin jonkin verran kiinnostunut, tämän yritin omassa kommentissani sanoa.
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? No niin yhdyn kaikkiin edelläoleviin kommentteihin, ja lisäisin omana: jos jo jotenkin tunnet itsesi, eli mitä haet valokuvaukselta, kannattaa punnita seuraavaa asiaa: haluatko Valokuvata vai tehdä valokuvia?? "tehdä valokuvia" tarkoittaa opiskella kaikkia niitä nyansseja mitä kuvan tekemiseen liityy. Se voi olla pelkästään kuvata, ja sitten muutella tiedostoja mieleisekseen näytöllä, polttaa lopputulos puikolle ja mennä teettämään laadukas tulostus, niitä muutama seinälle ja voit olla ylpeä"valokuvaajan taidoistasi". Mutta se voi olla myös laadukkaan kameran hankinta, analogisen ja filmiä valottavan, ja myös digitaalisen, kennoa sähköisillä impulsseilla varaavan. Jos sinulla on selkeä näkemys, mitä ajat takaa, ei ole lopujen lopuksi suurta eroa kumpaa tietä kuljet. Useimpien tuntemieni vanhemman polven kuvaajien tapa on yhdistellä joustavasti kumpaakin. Se että monet vannovat perinteisen MV kuvan eli analogisen hopeanegatiivin puolesta , perustuu siihen kumoamattomaan faktaan, että laadukas ison koon negatiivi sisältää ylivoimaiseti enemmän informaatiota kuin "kinokoon "digikenno pystyy tarjoamaan.kuten Keni totesi, tie on sekä pitkä että kivinen. Tässä tullaan tuohon kysymykseen : valokuvata vai "tehdä valokuvia" Itse teen usein niin että kannan sekä Digiä että MV filmiä kuvaavaa joko leicaa tai Hasselblad keskikoon kameraa. Aloitan yleensä digillä ja jatkan sitten filmillä, hyvin harvoin on käynyt niin että käytettävä kuva on ollut digillä otettu
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Minä ainakin ymmärsin jotakuinkin näin: "Tämä on kallista kun ostaa hienot vehkeet, eikä hommassa ole mitään järkeä ja vaivaa saa nähdä. Loistotulokseen pääsisi parilla klikkauksella, mutta filmille kuvaamalla saat käsitöitä ajanvietteeksi." - En usko että kuulostaa kovin houkuttelevalta varsinkaan aloittelijan mielestä. Valokuvaus on mullekin harrastus, mutta ei siksi että saisin vain painella kameran laukaisinta ja sitten väkertää pimiössä (saaden ajankulua ja tekemistä). Tarkoituksena on ottaa niitä (hyviä) valokuvia. Tekniikan ja työskentelytavat valitsen sillä perusteella, millä saan haluamani laisia valokuvia. En siten, että saisin iltapuhdetta. Pimiötyöskentely on mielenkiintoista ja usein ihan mukavaakin. Välillä kuitenkin kelpaisi jos vain nappia painamalla saisi valmiin hienon valokuvan. Kuvaa ei paranna se, että olen käyttänyt siihen kaksi tuntia aikaa. Toki se voi antaa tekijälle tunnearvoa, mutta se on sitten eri asia.
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? No aika pieleen sitten ymmärsit tekstiäni, Frank! En jaksa edes ryhtyä oikaisemaan. Minulle filmillä kuvaaminen sekä pimiötyöskentely on rakas harrastus, pidän kaikista työvaiheista, jopa filmien kehittelystä. Hyvin valoitettu nega antaa hyvät lähtökohdat. Kuva syntyy pimiössä. Jos ainoanana päämääränä on laadukas printti, pääsee siihen huomattavasti nopammin ja helpommin digillä.
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Hyviä (laadukkaita) on erilaisia ja kauneus on myös katsojan silmässä. Laadukas on eri asia kuin että valittu tekniikka sopisi loistavasti juuri valittuun kuvaan tai vaikka projektiin. Myönnän kyllä etten ole kovasti niitä kuitupaperille hyvillä musteilla tulostettuja kuvia tainnut nähdä... Joten voi olla että siltä osin vedoksen saa loistavaksi. Myös kunnon tulostin ja ne musteet maksavat kuitenkin selvää rahaa. Mikään ei pakota filmikuvaajaa ostamaan kalliita merkkilaitteita, vaan loistavaan tulokseen pääsee halvemmallakin. Filmikuvaa ei saa digillä. Filmin ominaisuudet ovat useammassakin suhteessa vielä erilaiset kuin minkään kennon. Samasta negaoriginaalistakin se kuva on erilainen skannauksen kautta kuin pimiössä vedostettuna, vaikka ei ehkä enää niin suurissa määrin.
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Kysyjä näyttää olevan Oulusta. siellä on varmaan mahdollisuus päästä johonkiin pimiöön, joko kameraseuran, nuku-keskuksen tai jonkin muun tahon ylläpitämään pimiöön. Filmikameran saa huokealla, ja ostaa vaikka kodakin mv-filmin, joka kehitetään väriprosesissa. Siitä käy vedostamassa muutaman ruudun jonkun ohjauksessa ja katsoo, miltä homma tuntuu. Digillä voi kuvata kanssa, tehdä siitä mv-kuvan ja tulostuttaa jossain. Katsoo, kummasta itse pitää enemmän, sekä prosessina että lopputuloksena. T Jukka
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Kokeileminen on ihan hyvä ehdotus. Näkee sitten oikeasti... Helppohan se tässä on kirjotella ja kertoa miten paljon parempi mikäkin on. Oulussa tosiaan on ainakin ollut yleinen pimiö käytettävissä. Samallahan sitä kokeilee vaikka filminkin kehitystä. Siinä Keni on oikeassa, että ei pimiössä välttämättä aivan helppoa ole niitä loistokuvia tehdä (varsinkin kun se vaatii jotain siltä negatiiviltakin)... Ellei sitten ole jo ennestään tykästynyt vain siihen "filmin jälkeen", jolloin vähän hätäisempikin vedos näyttää kivasti siltä "retrolta" tai mitä lie .
Vs: Hyviä musta-valkokuvia? Joku sananen... dmax on mielestäni ylihypetetty ominaisuus. Silmän kyky erotella sävyjä laskee dramaattisesti yli 2:n menevillä tiheyksillä. Toisaalta muovipaperit menivät maksimimustumassa kuitupaperien ohi ajat sitten. vaaleissa sävyissä silmä on tarkka. Densitometrilla ei vaaleassa päässä ole jakoa silmälle. Tämä on asia, joka on saanut tunnettujakin pimiövelhoja siirtymään hybridi-työhön. Kuvat otetaan yhä keskarille tai laakafilmille, mutta esim. Zonesystemit ja muut kuvausolosuhdekohtaiset kehitykset on jätetty pois. Nega kehitetään tasaavasti ja skannauksessa otetaan sävyala talteen mahdollisimman hyvin. loppu on sitten digitötä. Tulosteessa saadaan hallitummat ja erottelevammat huippuvalot. Jos osaa jne jne... Mitä materiaaleihin tulee, niin dmaxiinhan vaikutta myös paperi. Matta ei tuota syvää mustaa. Kiiltävään saa syvimmät, mutta kääntöpuolena ovat heijastukset. Usein kuulee kehuttavan kuitupaperin syvää mustaa vaikka ko. paperilla se onkin ollut luokkaa 2.1 ja samainen heppu on sanonut muovipapereita harmaiksi vaikka muovipaperit ovat porskutelleet 2.4-tasolla maksimimustuman suhteen. Asiat ovat niin kovasti subjektiivisia viimekädessä. Perinteisillä papereilla sävyihin vaikuttaa myös filmin ominaiskäyrä yhdistettynä paperin vastaavaan. Joten eri paperit ja erilaiset paperikehitteet vaikuttavat paljonkin lopputulokseen. vaikka skannaamalla, huolellisella käsittelyllä ja hyvällä mustavalkotulostimella voittaakin usein märkäpimiön, ei se silti houkuta. Itselleni jo skannien säätely web yms. Käyttöä varten on vaikeaa. Joutuu tappelemaan jatkuvasti epäolennaisuuksien kanssa. Ehkä kallis, vain kuvankäsittelyyn omistettu laitteisto muuttaisi asiaa. nykyisellä pidän perinteistä pimiötouhua motivoivanpana, helpompana ja palkitsevana. Itse tehdyn vedoksen laittaa mielellään seinälle, antaa lahjaksi tai myy. Digitien kautta tuotettu printti ei vain tunnu samalta. Omalta kuvalta.