onko valokuvissakin kauneus katsojan silmässä, vai onko yleispätevästi hyviä kuvia olemassa? mikä tekee valokuvasta hyvän? tämä tuli mieleeni, kun usein näkee kehuttavan omasta mielestä keskinkertaisia, tai jopa alle keskinkertaisia kuvia, hyvinä. tai joku otos, joka kolahtaa itsellä, ei välttämättä aiheuta mitään tuntemuksia jossakussa muussa. kun itse alkaa miettimään, millainen on hyvä kuva, tulee mieleen ensimmäisenä tasapaino, sekä värien, valon että sommittelun osalta. kuvaa tulee toisaalta olla helppo katsoa, mutta sen "aukeamisen" ei välttämättä tarvitse olla helppoa. ehkä hyvän kuvan tunnistaa siitä, että sen haluaa nähdä uudestaan.
Eikös se olisi jo liian helppoa jos olisi joku tietty hyvän kuvan määritelmä jonka perusteella kaikki saisivat otettua sitten niitä "hyviä kuvia"? Mielestäni katsoja määrittelee tuon hyvän kuvan täysin itse. Onhan tietysti niitä kuvia jotka ovat visuaalisesti kauniita ja miellyttävät valtaosaa (perinteiset auringonlaskukuvat jne), mutta on myös niitä kuvia jotka ovat vain tietyistä ihmisistä "hyviä kuvia". Sisällöttömissä kuvissa tuo visuaalisuus merkkaa todella paljon, jotta kuvaa voi sanoa "hyväksi". Paljon näkee niitä ali/ylivalottuneita ja tärähtäneitä teknisesti kännykameratasoa olevia kuvia joista jotkut ihmiset sanovat, että "onpas tosi hyvä kuva". Yleensä näissä kuvissa on kyseisten ihmisten oma lapsi ja se riittää tuon "hyvä kuva" määritelmän alle pistämiseen.
musta kuvassa pitää nimenomaan olla sitä sisältöä, että se on hyvä. vaikka ottaakin esim. tuotekuvan, jotka noi yleensä on melko sisällöttömiä, voi siltikin sitä sisältöä luoda niihin esim. kuvakulmilla tai valaistuksella.
Ja minulle taas riittää joko sisältö tai teknisesti hieno toteutus. Tai mielellään molemmat. Mutta teknisesti huonosti toteutettua kuvaa aiheesta joka minua ei sytytä ei kyllä aiheuta juuri mitään reaktiota. Paitsi eräät legendaariset peleng-kuvat savosta jossa on huono valo. ;D
teknisesti hyvässä kuvassa se vähäisempikin sisältö korostuu.. tai miten sen nyt sanois.. kyl sä tiedät
emerik *reps* jos sulla ei oo parempaa tekemistä ku kirjotella itsestäänselvyyksiä, niin mee vaikka ottaan kuvia :F
Olen miettinyt tätä samaa asiaa kesälomaani odotellessa eli työn ohessa. Hyvä kuva on mielestäni sellainen joka tuntuu hyvältä myös seuraavalla katselukerralla. Joistain kuvista se hohto vain katoaa. Tunnearvoa, teknistä osaamista, mitä tahansa. Pääasia on, että kuvasta tulee _se_ fiilis.
Hyvän kuvan tekee yksinkertaisesti kuvaajan nimi. Kaikista kovin vaikuttaja kuvan hyvyyteen on kuvaajan nimi. Tätä en itse allekirjoita, mutta olen törmännyt ilmiöön. Sama pätee yleensäkin taiteessa. Picasson aamupaska lautasella on suunnatonta tilataidetta, jonkun muun aamupaska lautasella on perverssiä. http://www.mizura.net/Kuvat/yliajetut/index.html
Valokuva on taidetta siinä kuin muutkin. Jotain kuvaa monet pitää hyvänä, jotain harvat. Oikein hyvä kuva on minusta sellainen, jota ei kyllästy katsomaan koskaan. Mutta sellaisia on aika vähän. Kyllä mikä tahansa elämyksen aiheuttava kuva on jo hyvä.
Ainahan tietty nimi antaa tietynlaisen hohdon aiheelle tai asialle. Toisaalta se on ymmärrettävääkin. Kyllä paskaakin tarvitaan ei muuten noi kukkapenkit kukkisi tai perunat kasvaisi.
Hyvä kuva. Usein sellainen jossa on tietynlaista harmoniaa ja elementit ovat tasapainossa. Tässä kohden mennäänkin, tai ollaan jo "kauneus on katsojan silmässä" -alueella. Tekninen puoli... Jos kuvan elementit ovat kohdallaan niin tekninen osaaminen nostaa kuvan hyväksi, yli keskiverron. Jos taas sommittelu ja muu kusee - ei hyväkään tekniikka auta. Jostakin syystä (liekö taas katsojassa vika), minulla ei päde tauluihin ja valokuviin samat tekijät. Valokuvissa tykkään hyvin paljon perinteisistä postikorttimaisista kuvista, joita varmasti moni luonnehtii "tylsiksi". Otetaan vaikka esimerkkinä signaturessanni olevan legendaarisen valokuvaajan teokset. Maalaustaiteen puolella taas saatan tykästyä hyvinkin omituisista kuvista, sellaisista joita voisi verrata valokuvaus-puolella johonkin "taide"-kuvaukseen tai kokeelliseen kuvaamiseen. Esimerkkinä vaikka tuo avatarini, jota luonnollisessa koossa maalauksena moni on pitänyt hyvänä, mutta ei varmasti useisiin kolahda yhtään =) Tuliko tästä hullua hurskaammaksi? Ei. Varmaan hullummaksi... Ehkäpä Mike on sittenkin oikeassa. Tunnettu tekijä tekee kuvan. Tuntematon tekee satunnaisen otoksen.
Absuluuttisen hyvää kuvaa, joka kaikkien mielestä olisi ehdottoman hyvä, ei voi olla olemassa. On silti olemassa useita sommittelun perussääntöjä, joiden mukaan toimien kuvat näyttävät miellyttäviltä useimpien silmissä. Kaunis tai mielenkiintoinen kuvattava kohde on tietty myös tärkeä, mutta tässäkään ei voi yksimielisyyttä saavuttaa. Helppoa silti arvioida, että kuva esimerkiksi vapaana vaeltelevasta gebardista on useimpien mielestä parempi, kuin kelpo kuva Lada Samarasta. Valaistus. Sehän se kuvan tekee ja sen merkitys on aina tärkeä todella hyvissä kuvissa. Kohde pitää olla hyvässä tai mielenkiintoisessa valossa, mutta miten tämän voisi määritellä sanoiksi. En tiedä, en osaa. Sisältö, koskettavuus. On helppo huomata, että usein pitää laulusta, jonka jotenkin voi kokea omaksi, johon jotenkin voi samaistua. Valokuvassa tämä aspekti on ehkä vaikeampi, mutta jos kuva koskettaa katsojaa kohteen, valaistuksen tai muun takia, niin kuva koetaan hyvänä, vaikka se ei olisi kaunis. Joka lajissa on maailmassa perseennuolijoita, joille jokainen Pikasso on ihana ja Kartiepresson. Myös Suomi on aina hyvä. En mielestäni kuulu tähän joukkoon ja siksi en anna ääntäni ajatukselle, että nimi ratkaisisi laadun, mutta valitettavan usein näin ihmisten mielissä käy. PS. Ja vastaus on Minun. Eli se on oikein ja hyvä. JA SUUT SUPPUUN SIELLÄ TAKARIVISSÄ!!!!!
Tietyssä mielessä kuva pitäisi olla ainutlaatuinen. Olen samaa mieltä Fangion suhteen että kuvissa valo on hyvin tärkeässä roolissa. Monesti hyvän ja keskinkertainen kuva rajaa määrittyy hyvin pienest asioista.
No onhan valokuvaus kuitenkin juuri sitä valon tallentamista... Itse arvostan oivallusta, tarinankerrontaa, sitä että kuvissa tapahtuu jotain. Omissa fillarikuvissani pyrin kaappaamaan hetken, mutta näyttämään hieman historiaa ja tulevaisuutta. Kuvan dramaturgialle se tekee hyvää. Kyllähän se indoktrinaatio ja dramaturgia jne. monesti tekee hyvää kuvalle. Tämä valon, perspektiivin, optisten illuusioiden yms. ohella tekee hyvän kuvan.
Lisätään toistoa vielä. Hiljan näin käytännössä mitä nimi merkkaa. Eräs tuntemani "nimekäs" taidemaalari (nimi jääköön mainitsematta) sai myytyä maalauksia 300-500 euron kappalehintaan... Kuvia jotka mielestäni eivät olleet mistään kotoisin. Tämän jälkeen en ihmettele millä ne Palmut sun muut julkkistaiteilijat elävät Saisinpa mäkin nimeä noin, ja voisin pyytää vedoksista $500 kuten joku Sexton =) Tai voinhan pyytää, mutta että niitä vielä ostettaisiin
Bertold Beiler, v. 1975 kuollut valokuvan estetiikan kehittäjä ja Leipzigin valokuvakorkeakoulun professori määritteli seuraavat vaatimukset kuvan vastaanottajasta: 1) Hänen on tunnettava todellisuutta voidaaksen nähdä, mikä kuvassa on totta. Tämä ei merkitse ulkoa opittua kouluviisautta, vaan sisäistettyä elämänkokemusta. 2) Hänellä on oltava, humanistinen mielikuvitus, jotta hän kykensi kuvasta saamaan niin runsan assosiaatiosisällön kuin se suinkin tarjoaa. 3) Hänen on jatkuvasti kehitettävä taiteen keinojen tuntemustaan, jotta näkisi kuvassa aiheen lisäksi sen käsittelytavan ja saisi siten kuvasta esteettisen elämyksen.