Valokuvauksen viehättävä puoli on sen vapaudessa. Myös siinä mielessä, että joskus tykästyy johonkin kuvaan vaikkei oikein tiedä miksi. Tämäkin on tavallista tavallisempi tusinaräpsy jollaisia on oikeastaan turha lähettää näytille. Näytillä kuitenkin nyt on rohkaisuksi meille ei-maailmanluokan kuvaajille (sikäli kun muita sellaisia täällä on); kriittinen mielipide voi olla hyväksi, itse olen edes vähän paremmin oppinut katsomaan kuviani vierain silmin sinä aikana kun olen täällä vieraillut. Mutta tämä kuva on(?) siis poikkeus säännöstä, pidän tästä silti.
Vs: Simppeli Kuvaa pitempään katsoessa siitä alkaa löytää syvempiä merkityksiä. Tulee sama olo kuin mökillä takkatulta tuijottaessa. Siihen ei väsy. Liekö selitys siinä, että miljoonassa hiekanjyväsessä on aina uusia näkökulmia. Silmä hakee eri vaihtoehtoja koko ajan. Kuva olisi ehkä vielä matalampaa tulevassa valossa tehokkaampi. Varjot ja muodot tulisivat esille enemmän. Toisaalta onhan meillä photoshopit sun muut ihmeohjelmat, joilla sävyjä saa muokattua. Tämä kuva viimeisteltynä ja suuressa koossa ehkä sinne takan yläpuolelle seinälle lisärauhallisuutta tuomaan?
Vs: Simppeli olis simppeli ilman olkea ja heinää. ilman heinää mut oljella on vähemmän simppeli. mutta ruudusta ulos menevällä heinällä on kyllä kaikkea muuta kuin simppeli. menee mun makuun kyllä liian avant garde näin!
Vs: Simppeli Pidän kuva-aiheesta. Mielestäni siinä on parantamisen varaa rajaamisen avulla. Kaikki elementit saisivat olla mukana. Koen, että ne kuuluvat kuvaan. Se sijaan niiden asemaa ja mitä erilaisia leikkauksia kuvioista syntyy olisi hyvä harkita.