2min 40s ekasta vikaan kuvaan, koko rulla eli 30 laakia. Ei huikeaa teknistä osaamista tai muutakaan, mutta siskoni ilmeet kertovat kuinka paljon voi omenastakin iloita. Suurin vaiva oli sitoa omena kiinni puuhun oikealle korkeudelle. Kameran oman salaman käyttö on niin hakusessa, että tässä kiireellisessä sessiossa en uskaltanut sen kanssa paukuttaa. http://www.mjkoskinen.net/galleriat/350d/omppu_haaste/
Ihan mielenkiintoinen sarja, mutta vähintäänkin neljästä viimeisestä kaksi kuvaa pois vielä. Liikaa toistoa. Esitystavasta riippuen kolmeen kuvaan tiivistäminenkin voisi olla paikallaan.
Kolmas kuva ois paras tuota aihetta (Omena) ajatellen, jos mallin käsi ois pikkusen eri kohdassa (nyt menee ohi ompusta). Itse omena näkyy siinä paremmin kuin tuonne haasteosioon laittamassasi ykköskuvassa. Ja jos ihan galleriana arvostelee niin noista 4 viimisestä samanlaisesta poseerauskuvasta pitäis valita yks tai korkeintaan kaks ja poistaa muut. Mallilla on kyllä hyvät ilmeet