Juu, tuollaisissa taiteen ja vaikka urheilun kilpailuissa, missä tulokset perustuvat tuomarien mielipiteisiin, eikä esim. tarkkoihin numeroarvoihin tms. on aina tietynlaista ”epävarmuutta”. Tiedä sitten, oliko kilpailussa kuvia vaikkapa Tamperelaisten katujen varsilta. Voi olla, että niitä kuvaavat eivät ole erityisen kilpailuhenkisiä, tai sitten eivät vain uskalla ottaa kilpailuun osaa, eivät ehkä kestäisi sitä, jos ne omat kuvat eivät niin korkealle kilpailussa sijoittuisikaan (??).
”Ansiokasta pohdintaa – kertakaikkiaan”. Minusta kuvassa näkyy maassa jokin betonilaatoitus, eli lienee jokin piha-alue. Lisäksi henkilö kävelee tai seisoo tuollaisen suuren kiinteistöroskiksen äärellä. Kenties kyseessä on kuva jäteauton kuljettajasta työssään (??). Aika harvoin näkee kaduilla tuollaista roskista ainakaan pitkiä matkoja työntäviä henkilöitä. Taustalla on jokin ikkunaa muistuttava alue, mutta onko se ikkuna, en tiedä. Ehkäpä kuvassa on jokin kannanotto kulutuksesta. Ensin ostetaan jotakin tavaraa ”alesta”, joka sitten jossain vaiheessa päätyy jätekuljetukseen (??). Joka tapauksessa, ainakin omasta mielestäni kuva on hieno, ja on aivan eri ”planeetalta” kuin vaikkapa kuvat jonkun tavallisen kaupungin kaduilla kävelevistä aivan tavallisen näköisistä ihmisistä. Niiden kohdalla helposti tulee mieleen kysymys, ”miksi tuo kuva on otettu?”.
Kolmanneksi sijoittuneen kuvan voisi ehkä myös laskea katukuvaksi. Vaikka se ei näytäkään tavallisia ihmisiä tavallisella kadulla. Eikä kuvakulmakaan ole ihan tavallinen. No okei – ehkä se ei sittenkään ole katukuva.
Kyllä sen katukuvaksi voi tulkita. "A genre of photography that records everyday life in a public place." Ihmisten elämää voi kyllä taltioida ilman ihmisiä kuvassa - jälkiä, jätöksiä, varjoja jne. Minusta tuo määritelmä sulkee pois vain järjestetyt, siis näytellyt, tilanteet (mukaanlukien sovitut kuvat) ja arkkitehtuurikuvat tai kaupunkimaisemat - siis sen julkisen paikan ilman sitä elämää.
Hyviä kommentteja jälleen ottaen huomioon, että tässä kilpailussa ei ollut varsin kyse katukuvauksesta. Teemahan oli vapaasti tulkittavissa ”Sana”. Ollin kuva on erinomaisen oivaltava. Emme toki häneltä muuta odottaneetkaan.
Tuollaiseen kilpailuun osallistuminen voisi kuitenkin tuoda hieman realismia niihin käsityksiin, joita joillakin valokuvaajilla on omista kuvaajantaidoistaan… Mutta, ehkäpä he eivät haluakaan sitä realismia. On kenties mukavampi elää vaan omissa kuvitelmissaan...
Tuli aikoinaan jonniinverran osallistuttua kansainvälisiin näyttelyihin tai kilpailuihin. Onhan niissä oma mielenkiintonsa, ja digitaaliaika helpotti juttua paljon. Aikoinaan piti postitella printtejä ja dioja. Suunnittelin ja toteutin muutaman ensimmäisen Finland Circuitin SKsL:n puitteissa. Arviointi oli aika iso juttu ja vei paljon aikaa. Ekana vuonna oli kuvia 7000 ja kun tuomareita oli 15, se tietää tilastoitavaa... yli 100 000 pisteytystä kuville. Tietsikaohjelmat eivät tietenkään olleet nykyisellä tasolla, joten melkoista sähläystähän se oli. Joku tohelo tuomari meni aina epätahtiin - kun kuva näytettiin, piti painaa numeroita 1-5, ja aina joku oli vielä edellisessä kuvassa.... Hommasin näppäimistöt, joissa oli vain numerot, mutta semmoisia joissa olisi ollut vain numerot 1-5 ei ollut saatavilla, ja niitä olisi kyllä tarvittu No, siitäkin selvittiin, ja tänä vuonna oli jo 18. kerta. Yli 5000 kuvaa näytti olleen nytkin tarjolla. Arviointi voidaan kuitenkin kaiketi tehdä etänä. https://www.finlandcircuit.fi/wp-content/uploads/2025/12/18th_FIDC-2026_v1.pdf