Ajatus nousi jälleen vahvasti mieleen katsoessani juuri äsken YLEn Teemalta loisteliasta dokumenttia "All You Need is Klaus" Kyseessä siis kovan luokan basisti ja tunnettu graafikko Klaus Voormann. http://areena.yle.fi/1-1438343# Dokumentissa näkyi verraten paljon 60-ja 70-lukujen mv-kuvia. Juuri niitä alkuperäisiä "trixiä & kinoa" -tuotantoa, joissa on usein oman tunnelmansa ja sävymaailmansa. Sama tuli vastaan kun Linda McCartenyllä oli valokuvanäyttely kiertämässä Suomessa. Ne aihepiirinsä samalaisuudessa osuivat jotenkin erityisesti suoran kuvaustapansa ja sävymaailmansa kautta. Niissä on ominaisuus, jota digillä ei kykene matkimaan. Usein myös teknisiä puutteita, koska kuvista monet on otettu sisällä ja huonoissa valaistuolosuhteissa. Sellaisia, joihin allekirjoittanutkin oppi ja kuvasi 70-luvun taitteesta eteenpäin. Tämä ajatuskeju vie osaltani siihen lopputulemaan, että pitäisi pysyä uskollisena siihen mitä on. "Taiteellisemmat" tai huippusävyjä ja terävyyttä etsivät työt on tehtävä isommalla (4"x5" ja siitä ylöspäin) koolla harkitummin, pitkäjänteisemmin ja monien kokeilujen kautta. Jälki on silloin parhaimmillaan ylipääsemätöntä, mutta trixillä & kinolla on niidenkin rinnalla oma, elämänmakuinen paikkansa.
Vs: Trixiä ja kinoa vielä kerran Joo, katsoin saman dokkarin ja muutenkin olen ihannoinut noita tuon ajan sävymaailmoita. Nykyemulsiot eivät tietenkään ole samaa kuin tuolloin, eri valon aallonpituuksille nykyemulsio reagoi eri tavalla. Osansa tietysti kehityksellä jne. Mutta kyllä nykytrixisin kelpaa. Enpä juuri mukavampaa tiedä kuin sisällä lämpimässä kuvata Leica m4+summmicron+tri-x 1600 mukaan valotettuna ja kehitys kompensoitu, jolloin varjot ovat osittain tukossa ja jyrkkä kontrasti sekä kunnon rae. T Jukka
Vs: Trixiä ja kinoa vielä kerran Aiheeseen liittyen (ja muutenkin) kannattaa katsastaa Sebastião Salgadon kuvateos "WORKERS" (Aperture) http://aperture.org/shop/workers
Vs: Trixiä ja kinoa vielä kerran http://lens.blogs.nytimes.com/2015/08/19/russian-pagans-continue-ancient-traditions/?_r=0# En tajua tota triäx hehkutusta, mutta harvemmin enään näkee kinarilla kuvattuja settejä.
Vs: Trixiä ja kinoa vielä kerran Eihän tässä nyt yhdestä filmistä ole kysymys. Paljon laajempi kokonaisuus ja tapa taltioida jossain historian vaiheessa. Jäljessä on jotain puhuttelevaa toisten mielestä ja toisten mielestä ei. Toki eräänlainen vastaisku ylivärikkyydelle, liialliselle photoshoppaamiselle, pikselinviilaamiselle ym. ym.
Vs: Trixiä ja kinoa vielä kerran Onhan musiikissakin rupea ja tarkoituksella tehtyä soundia. Sitten on Totot, jossa kaikki on niin hienoa ja siloteltua. Jos haluaa puhdasta jälkeä, voi kuvata digille, näyttää ihan samalta kuin 8*10 hitaalla filmillä tai jopa keskikoko uudella t-rakeilla. Trixi ja kino, siinä on järkeä, muuten voi kuvailla digillä nuo teknisesti puhtaat kuvat. T Jukka
Vs: Trixiä ja kinoa vielä kerran Kyllähän nimenomaan on siitä kysymys. Hemmot ylistää sellaista komboa, joilla eivät ole koskaan tehneet töitä (tai harrastaneet) silloin, kun ei ollut paljon vaihtoehtoja. Ei tuolla triksirotskulla ihmisiä kuvattu, eikä varsinkaan maisemaa. Siihen olivat hitaammat filmit ja muut kuin rotsku. Rodinalia kyllä käytettiin, kun oli filminä 25-50 ASAn filmit. Dokkarissa oli kyllä Trixin kanssa muu kehite kuin Rodinal. Rakeesta pyrittiin pääsemään eroon. Kapa
Vs: Trixiä ja kinoa vielä kerran Rodinalista en sano mitään, koska en pitänyt / en pidä sen tuottamaa raekasaumien suuruudesta esim. Tri-X:n kanssa. Eniten tykkäsin Emofinistä, jos filmiä piti rääkätä. Muuten kyllä 60/70-lukujen vaihteessa ja lähes koko 70-luvun valtaosa omasta kuvaamisesta oli mustavalkoista ja siihen joukkoon kuuluivat myös kaikensorttiset kuvat ihmisistä työssä, kotona, urheilemassa tms. Aika ennakkoluulotonta puuhaa. Off topic: Jos terävämpiä ja rakeettomia halusin oli henk.kohta ratkaisu mieluiten Rolleiflex ja Panatomic-X.