Kaikkea, johon tuntee tarvetta, on saatava kritisoida. Ei ole suurempaa syytä kenenkään tuohtua mielipiteenilmauksista, jotka eivät ikävästi koetusti kohdistu itseen. Ja suomalaiset kun ihan oikeasti ovat kateellinen, kylmä ja toisten iloa sekä luovuutta syvästi vihaava kansa, pitää niillä olla kanavia kiukutteluun. Muuten imetään, taas, liikaa kossua ja astalot heiluu... Mariseminen on halpaa terapiaa. Kestäkää se - marisematta
Mut "-finlandia" -nimi on turhan korskea ja sopimaton tuollaisille skaboille. Vaikka jokin "Pula-ajan kiiltokuvaestetiikka -kilvoittelu" tai vaan "Kilpailu"? Kilpailua kilpailun vuoksi. Ja vähän fyrkankin? Henkisesti yhtä köyhää kuin nykyajan urheilu. Todellisuuspakoa, korvikelämyksiä ... Joku luulee jopa kulttuurin edistämiseksi? Ei kai nyt sentään... Edit. Itseä ei yhtään kiinnosta/haittaa kuka mitäkin voittaa, millä pärjää ja mitä kilpailuja onkin. Maan nimen liittäminen tuollaiseen puuhasteluun on kuitenkin tyylirikko pahimmasta päästä. Ikäänkuin tuolla olisi esillä parasta, mihin täällä pystytään.
Miksi? Kun on totuttu? Eikö olemassaolossa tai edes jotenkuten pärjäämisessä ole kylliksi tsemppaamista? Miksi pitää pistää mukamas paremmuusjärjestykseen vaikkapa kuvia? Aivan absurdia eikä edistä viissin milläänlailla ainakaan "kulttuuria"? ________ Itsellä oli n.kuusvuotiaaksi kova kilpailuvietti. Sitten aloin funtsimaan... Ei kaikki ole trumppeja...
Vähän toisin koen. Mutta ihan ookoo kun muilla toisin. Aina mielenkiintoista kurkistaa tuollaisiin mysteereihin. Mut mitään "katkeruutta" ei tässä ole. Eipäs ole! Vaikkakin...
Kun katsot nyt palkittujen kuvien tekijöiden ammattia, niin moniko näistä on harrastelijoita? Aika monessa kameraseurassa on muuten ammattilaisia mukana. Kuvankäsittelijöitä toki kaikki, koska myös kuvien säätäminen, siis mikä aiemmin tehtiin pimiössä, edellyttää kuvankäsittelyn hyvää osaamista. Kaikkien ei tarvitse olla hyviä kuvien yhdistelyssä, jota jotkut kutsuvat manipulaatioksi. Jos puhutaan traditiosta, niin vielä 1950-luvulla vedoksissa piti olla mukana pinnakkaisvedos negasta ja mitä kauempana lopullinen vedos siitä oli, sen suurempi oli kuvan arvostus. Toisaalta siis kaipaat siis tradition mukaista ilmaisua tai uuden aallon (mikä se sitten lieneekin) mukaisia kuvia, muut ovat kelvottomia. Enkä minäkään kelpuuttaisi useimpia seinälleni. Luin nuo Matin kirjoitukset ja tulkitsen sen palkittuihin kuviin kohdistuvan kritiikin parodioinniksi. *edit* typoja
Kyllä noissa fotofinlandian kuvissa osa on todella hienoja. Joukossa on huippuosaajia, esimerkiksi Onni W. Kinnunen. Ovathan nuo tyyliltään hieman samankaltaisia, mutta onhan kuvauksessa ennenkin ollut muoti-ilmiöitä, jotka ovat olleet hallitsevia.
Matti kirjoittaa lisää blogissaan käyttökuvan ja näyttö- aiheesta fotofinlandiaa sivuten. matin mietteitä: Kuka hyötyy julkisesta kyräilystä?
Kyllähän tuollaisia terävänäköisiä pohdintoja aina mielellään lukee, ei siinä mitään. Ansiokasta, kertakaikkiaan...
"...pyrkivät kertomaan maailmasta jotain ja tuomaan jotain uutta valokuvaukseen..." (Entinen Fotofinlandia.) Jälkinäytös aamutelkkarissa. Täytyy laittaa linkki hetken päästä. Kohtaan 1:20 Ylen aamu | Miten Vastaamo aikoo palauttaa asiakkaiden luottamuksen? 1:24 Fotofinlandia, Lempäälän Ideaparkin valokuvakilpailu Maria Säkä sanoo hyvän kuvan kriteeriksi miten se kestää katsomista eli miten siihen tekee mieli palata. @Tuojuk nyt on linkkikin
Onko siellä keskustelijoina näyttökuvan vai käyttökuvan edustajia? Jos laitat linkin, niin kyllä jossain vaiheessa katson
Kun joku perustaso on ylitetty, niin kiistely siitä onko valokuva itsessään hyvä, on melko turhaa. Kulttuurituotteita, kuten vaikkapa valokuvia, arvotetaan pohjimmiltaan sen perusteella, minkälaisiin merkityksiin, arvostuksiin, arvoihin tms. ne liittyvät. Erilaiset valokuvat tukeutuvat perustoissaan erilaisiin arvoihin. Luontokuvaa, lehtikuvaa tai taidekuvaa voi vain hyvin pinnallisesti arvioida samoin kriteerein. Monia kuvia otetaan ihan vain sen vuoksi, että rentouduttaisiin (harrastelija) tai saataisiin voita leivän päälle (ammattilainen). Eri genren kuvia on kuitenkin paha syvällisesti verrata toisiinsa. Kaikella on paikkansa. Tarvitsemme sosiaaliraportteja, mutta myös autoja on myytävä. Kun katson Fotofinlandian kuvia, niin minulle tulee mieleen, että tämän genren kuvia näkee mainoksissa, elokuva- tai bändijulisteissa tai muuten vaan kuvituskuvana. Jään odottamaan koska voittanut luontokuva löytää tiensä pastillimainokseen. Varmaan Fotofinlandian palkituista kuvista löytyy myös ideoita uusien tv-sarjojen visuaaliseen ilmeeseen. Kaikki ihan okei, eikä tätä keskustelua varmaan käytäisi jos Fotofinlandian nimi olisi "suomalainen mainos- ja käyttökuva". "Fotofinlandia" on kuitenkin merkityksiä tihkuva nimi joka vihjaa, että jotain suurempaa on luvassa. Mutta kun ei ole, vaan palkitut kuvat ovat valokuvamaailman muovia ja pirkkaa, niin tuohtumus on ymmärrettävä. Näihin kuviin meidän on suomalaisina identifioiduttava? Onko nämä kuvat koettava jotenkin koskettaviksi ja "omiksi"? Minua harmittaa sillä koen kuvat kylmiksi ja jopa niissä esitetyn yhteiskuntakritiikin ulkokohtaiseksi.
Ei siinä mitään pahoiteltavaa. Finnfoto kaappasi Fotofinlandian itselleen, kuten Jälkinäytöksessä muotoiltiin. Järjestö muuttui mutta se "jatkaa" edelleen tätä Saveksen perinnettä.
Jälkinäytös | Ismo Alanko täyttää 60 vuotta, Fotofinlandiassa pääpalkintona 10 000 euroa, Tanssin talon uusi johtaja on Niki Matheson Oskari Onninen kertoi jopa opiskelleensakin yliopistossa lehtikuvaa.