Fotofinlandia 2020

Tääkin sukeltaa paljon diipimpään shittiin, kuin olis aluks thoughtannu.

Tosi cooli threadi...

Ja sit, ofkorsetti, viel tää too:

 

Tänään tuli kokeiltua kiinan värkkiä. Helppokäyttöinen, mutta näyttö on tietysti pieni ja komeassa auringon paisteessa, kuten tänäänkin joutui näyttöä lukiessa kämmenellä sitä rohkeasti varjostamaan. Mutta niinhän se on kaikkien näiden diginäyttöjen kanssa.
Mitä sitten filmille tuli, niin se on jo kokonaan toinen juttu ja selviää, kun filmin olen saanut kehitettyä. Toistaiseksi vaikuttaa kuitenkin kohtuu hankinnalta
Vertailin tätä Olympuksen näyttämään. Olympuksessa keskipainotteinen mittaus päällä.

Tässä kuvassa kohti hyvin vaaleaa seinää näytöt ovat yhdenvertaiset.

Tässä hiukan poikkeamaa.

 

Ihan kiva, että tulit pyytämättä mukaan. En minä sitä kuitenkaan koulukiusaamisena pidä.

 

Miten se "terroria" tai "kiusaamista" olis kun, pyynnöstä, kerrotaan miten mittari toimi?
Eikö tuo ole aika lailla erikoista liioittelua?

Vaikka nyt ei täysin pysytä aiheessa ( pitemmän aikaa jo niin, eikä tämä muutenkaan, sisällöllisesti mikään erityisen laadukas ketju ole, oikeasti ) - niin jotain kohtuullisuutta noihin ilmauksiin, kiitos.

Ahdistavaa, hieman, tuollainen ...

 

Mielenkiintoista. Kiitos kun näytit täällä.
Itsekin mittareita, viime aikoina katsellut.
Kyllähän noista aina, mielenkiinnolla lukee ja katselee. Asiallisia tietoja.

 

En jaksa nyt noita kiukutteluita.
Iltalenkille - raikkaaseen ulkoilmaan tästä lähden.
Mukavaa illanjatkoa ja kiitos...

 

Kiitos viestistä. Marginaalinen poikkeama. Ehkä kiinanihme mittasi jo vähän tuota seinällä olevaa kuvaa?

 

Ei kiittämistä.
Siinä pienemmässä taulussa on kirkkaat kehykset, mutta mustat paspikset. Onhan mittari voinut mustista paspiksista saada innostusta.
Hiukan hätäinen koe, mutta antoi se kuitenkin minulle uskoa tähän mittariin.
Hauska paketti tämä Zorki ja kiinalainen. Rauhallista kuvaamista. Eikä tarvitse käsitellä tuhatta kuvaa viikonlopun aikana.

 

Sallittaneen pari lainausta:

(”AALTO-YLIOPISTON valokuvataiteen lehtori Hanna Weselius ihmettelee kilpailun muuttumista korkeatasoisesta valokuvataiteen mittelöstä joksikin ihan muuksi. ”Tämä nykyinen Fotofinlandia kirjallisuuteen siirrettynä on kuin kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoa jakava taho olisi kaapattu, eivätkä esimerkiksi Kirjailijaliiton jäsenet enää osallistuisi kilpailuun. Kilpailusarjat olisivat kioskilääkäriromaanit, puujalkavitsikirjat, sanaristikkokirjat, värityskirjat ja sienioppaat”, Weselius kirjoitti Facebookissa, tuoreeltaan tämänvuotisen kilpailun jälkeen.” ja

”Niinpä lähes kaikki palkitut kuvat edustavat fantasiaa, upeita taivaita, uskomattomia tilanteita, täydellisiä sävyjä ja jumalallista valoa. Kaikkea sitä, mitä todellisuus ei tarjoa, mutta minkä kuvan rakentaminen ja kuvankäsittely mahdollistavat. Kilpailun palkituille kuville on ominaista tietynlainen formalismin ja fantasian yhteen kietoutuminen.”)

- Nostin tämä lainauksen michotek'n kirjoituksesta


Tuon sen rinnalla Pan’n kirjoituksesta lainauksen

(Hieman tulee mieleen vanha sanonta "se koira älähtää, joihn kalikka kalahtaa" tai "happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista". Ilmeisesti ollaan närkästyneitä, kun eivät tietyn kuvataidekoulutuksen läpikäyneiden kuvat enää yllä palkinnoille. Siis kuvilla, joiden ymmärtäminen edellyttää parin A4-sivun perustelujen lukemista ja silti ajatus jää hämäräksi tai ei aukene lainkaan. Ja kuka määrittelee, mikä on hyvää kuvataidetta ja millä oikeudella?

Minulle valokuvataidetta on teos, joka saa minut ajattelemaan jotain asiaa tai tuottaa mielihyvää minulle. Jos kuva on mielestäni ei herätä mitään tuntoja, niin se ei ole minulle taidetta. Enkä väitä itse olevani valokuvataiteilija.)


En halua laittaa lainauksia vastakkain. Hyviä kommentteja on useampiakin tämän teeman alla.


Minulla Fotofinlandia’n suola on ollut pitkä pohdittu kuvasarja. Tarinan ’toimituksellisuus’ on vain lisännyt sen vahvuutta, Kunhan tekijä on huomannut pitää mielensä avoimena, sukupolviselle menneelle, että uudelle. Joihin kumpiinkiin sisältyy vaikeita, ei toivottuja piirteitä, usein vain paikallisesti havaittavia, piilossa olevia, vain tarmokkuudella löytyviä merkittävyyksiä.
Kuvaaja on siis kuunnellut aihettaan ja tarvittaessa antanut sille ymmärrettävät inhimilliset kasvot.

Elämme yhä pienenevissä sosiaalisissa kuplissa. Usein itsestämme johtumattomista syistä. Kaukonäköisyyttä palvelevaa tietoisuutta ei ole helppoa kehittää. Silti haluamme yhteiskunnan ottavan sen vastuun joka aikaisemmin tuli perheeltä, suvulta, paikalliselta yhteisöltä, ehkä jopa työpaikan johdolta. Suomineidon pelot ja 'sääntösuomen' asetuskoelmat vain kasvat. 'Rinnat ehtyvät'.


Mielihyväpalkinnot, jotka yhteiskuntamme mahdollistaa varakkaille, tai nousukiidossa oleville, voivat jossain tilanteissa synnyttää haluttomuutta jakaa hyvinvointiamme muiden, kuplan ulkopuolelle jäävien oudoiksi jäävien yksilöiden tai yhteisöjen kanssa.


Onneksi meillä on kirjallisuus ja vaikeuksista huolimatta pienkustantajamme. Tommi Kinnusen 'Pinssi' teos kuuluisi jokaisen kirjapiirin hankintoihin.
Onneksi meillä on myös hyviä lehtoreita ja suomenkielen opettajia.


Aiemmat pitkät pääsarjat uskon pitäneen meitä kansakuntana (en nyt laajenna globalisuuteen) paremmin toisiamme huomioivina. Se tieto ei ole useinkaan mieluisaa tai viihdyttävää. Se voi jopa vaatia meiltä pidättyväisyyttä rahankäytössä, tai arjen taitojen harjaannuttamista ostopalvelujen sijaan. Omien tarpeiden siirtoa ja uudelleenarvotusta … kenties.


Uskon aiempien pääsarjojen olleen myös valokuvaajille oman kehityksensä haasteita. Haasteita myös yhteistyöhön toimittajien kanssa, ison kuvan muodostamiseksi.

t. manual

 

Käytännössä kritiikki kohdistuu nykyisiin, lähes olemattomiin sääntöihin, pl. luontokuvat.
Mutta edellisellä kerralla ne olivat samanlaiset eikä sääntöjä sen jälkeen niitä juuri kritisoitu. Nyt kun sama henkilö palkittiin monessa sarjassa hieman samantyyppisillä rakennetuilla kuvilla, niin mekkala nousi. Valitettavasti se kohdistui kuviin ja tavallaan tuomaristoon eikä sääntöihin.

Ehkäpä tämän kohun jälkeen sääntöjä muokataan uusiksi. Aikoinaanhan kukin Finnfoton järjestö valitsi oman ehdokkaansa ja näistä sitten varsinainen raati valitsi palkinnon saajan. Ehkä se paras vaihtoehto olisi jotain näiden kahden ääripään väliltä.

 

Karppasen mielestähän pärjänneet luontokuvat olivat paskoja, kun ottajalla on fyrkkaa, mitään muuta syytä en tuolle keksi kuin suunnaton kateus.

 

Minä olen jossain yhteyksissä todennut, ei täällä, että kommunikointi on ajan tuhlausta. Jokaisella on mielipiteensä, eikä siitä luovu kuin väkivaltaisesti. Väkivaltaan täällä Kameralaukussa esitettyjen mielipiteiden takia tuskin kukaan on kovin innokas vaikka välillä tuntuu ääni kohoavan.
Ei mulla muuta, totesi eräs entinen pääministerikin.

 

Matin mietteet Fotofinlandiasta ja siitä virinneestä mediakeskustelusta.
matin mietteitä

 

.

 

Kysy Matilta.

 

Hmm...kokemukseni on hieman eri noista fiap efiapeista.
Kyllä siellä korkeatasoista kuvaa on.
Kun postista joskus tipahti kansainvälisen kilpailun katalogi, vaikkapa al-thani, niin tuli hämmästeltyä kuvien korkeaa tasoa.
Se on hyvä väylä harrastelijoille kuvata tavoitteellisesti, osallistua ja haastaa osaamistaan. Mikä olisi parempi, kamerafoorumiko? Sellainenkin varmasti edistää kuvaamista, mutta kyllä kilpailuissa kuviin keskitytään enemmän.
Fotofinlandia on hyvä foorumi, ainahan säännöt ovat väärät, voittajat ovat vääriä ja kaikki on päin persettä