Filmin kehittäminen

Pussi on mielestäni paras, koska sen saa helposti pölyttömäksi, vessassa kun latailin aikaisemmin, niin tuli noita ei-toivottuja pölyhiukkasia, ainakin jos lattiaa lähellä lataa.

 

Eiköhän ne pöluhiukkaset useimmiten tule siinä vaiheessa kun filmi roikkuu märkänä "pölyttömässä" huoneessa/kaapissa.
Kun opettelin metallispiraalille lataamisen, niin muoviin ei ole ollut paluuta, paitsi laakafilmit kehitin Jobolla.
Mielestäni rullafilmi oli helpompi ladata, kuin kino. Repäistää filmi irti suojapaperista siten, että se liimapää tulee mukaan. Taitetaan se liimainen irtopää filmiin kiinni, jolloin meillä on varsin jäykkä filmin pää, joka sitten asetellaan sinne spiraalin keskelle. Ja ei kun rullaamaan. Helppoa, kun heinänteko, vai onko parempi sanoa, että toimii kuin junan vessa. Niitä metallikierukoita ei sitten kannata pudotella kovalle lattialle. On vaikea sen jälkeen suoristaa, ja mutkat tuottavat vaikeuksia. Entiset Kindermannin spiraalit olivat vielä kunnon matskua, sitten tuli halvat japanilaiset, jotka olivat tosi pehmeää metallia. Niitten kanssa sai olla huolellinen ja oli syytä olla aina varastossa jokunen korkkaamaton. Nykyisistä en osaa sanoa. Viimeksi olen varmaan kehittänyt rullaa jotain 15 vuotta sitten. Luulisin, että lataus on hanskassa, kuten polkupyörällä ajo sen kerran opittua. Pidin pimiössä muuten aina silmiä kiinni ladatessani spiraalille Johtuukuhan siitä, että opettelin lataamisen valoisassa silmät kiinni. Ja kun meni pieleen, niin silmät auki ja heti näki missä tupeksin.

Kapa

P.s.
Ensimmäinen kesäduunini lehtitalossa oli Kansan uutisten labbiksessa. Kehittelin lähinnä filmejä (pystytankit ja typpiliikuttelu) ja jonkun verran tein myös printtejä. Sitä ennen olin vanhan Lintusen assarina Salpausselän kisoissa. Filmit kehitettiin ja vedostettiin hotellihuoneen vessassa.

 

Kuten Kapa sanoo, filmin lataaminen metallispiraalille ei ole erityisen vaikeata. Minäkin suosin Kindermannin spiraaleja. Tärkeätä on että filmin alku saa asemoitua suoraksi ja että ekat kierrokset rullataan tiukasti spiraalille. Sen jälkeen loppu sujuu kuin leikiten.

Metallispiraaleja ei kannata tiputtaa laittialle, silloin on ongelmia tiedossa jos vääntyvät tms. Muutenhan ne ovat ikuisia.

Tykkään eniten Nikorin tankeista, koska niillä on metallinen kansi. Laitan yleensä kierros teippiä liitoskohtaan niin kansi pysyy varmasti kiinni, ei vuoda ja homma pysyy siistinä.

Uskoisin että wetting agentin käyttö vähentää filmin staattista sähköä eikä se silloin ime itseensä niin paljon pölyä ympäristöstä. Itselläni on lisäksi käytössä filmikuivauskaappi, eikä ole minkäänlaisia pölyvaivoja kehitysvaiheessa.

 

Nikorin tankit minullakin olivat käytössä. En teippaillut, mutta kumihanskat kädessä liikuttelin: kääntö ylös, alas, kierto, ylös alas kierto toiseen suuntaan ...
Aina kehitys kertakehitteenä, paitsi Emofinilla. Kehitteenä ID-11 (oli silloin halvempaa kuin D-76, käytännössä sama litku) 1:1. Rodinalia sitten AP25:n kanssa,
ei herkempien filmien. Suosikkifilmini AP100 ja Tri-X. Laakafilminä oli välillä Agfan AP200. Jostain se tuli, oli hetken ja jonnekin se katosi. Sen jälkeen mentiin
taas TRI-X:llä.
Hanassa juoksi suodatettu vesi, joten en käyttänyt Ageponin/Photo Flon (Wetting Agent) kanssa tislattua vettä.

Kapa

 

Minulla on tälläinen mainio systeemi, jossa kuvien punainen häkkyrä laitetaan spiraalille valmiiksi ja filmi vain pujotetaan kuvien osoittamalla tavalla klipsiin joka pitää rullanpään tiukasti otteessaan. Siten vain oikealla kädellä pyöritetään filmi spiraaliin. Onnistuu 100% ja ei todellakaan naarmuta. Vanhat jäärät on kai näitä käyttäny. Itse en pussia ole käyttäny mutta taitaa olla aika ähräämistä.

 

Kuivaan filmit saunassa jonka lattian olen ensin kastellut (mahdollisen pölyn sitomiseksi) joten tilassa ei ole kuin puuta, metallia ja kaakelia, siis mahdollisimman vähän pölyn lähteitä.

 

Kun muovispiraalit ja tankit tuli heti alussa tutuksi ja ovat toimineet vaivatta, ei metalliin ollut siirtymistä ilman syytä. Myin minulle ajautuneet metalliset pois. Olisivat vaatineet turhaa opettelua ja yksi (ensimmäinen ja ainoa yritys) pilalle mennyt kinofilmi riitti ymmärtämään että yritän jotain varsin pöljää. Siis henkilökohtaisesti pöljää. Aihe on saanut foorumeilla aika ajoin suorastaan uskonnollisuuden esiin. Ei onneksi nyt, en sitä tarkoita. Kyllä kameratkin 'kuuluu olla' metallia, mutta sallittakoon muukin ja kaikki sellainen minkä parhaaksi on nähnyt. Muovikin on hyvä materiaali aika moneen.

Tuosta liimapäästä edellä kerroin muovin yhteydessä. Jäi kertomatta että muovispiraalin kuulien ohi kaksinkerroin ympäri filminpäädyn taitettu liimapaperi on aika tiukka (mutta on mennyt niinkin) vaan sellainen tapa siinä voi olla parempi että repäisee sen puoliksi jolloin se jää vain toiselle puolen. Usein teen näin, mutta toisinaan tulee myös otettua se kokonaan pois. Mutta siis sama asia yhdistää näköjään metallia ja muovia, että rullafilmin pään lisääntynyt tukevuus auttaa spiraalille laittoa.


AP:n spiraaleissa on varsinkin rullafilmiä hyvin auttavat siivekkeet, jotka Patersoneista puuttuu. Niissä ei ainakaan kaipaa mitään teipin tukevoitusta filmin päätyyn. Ovat täysin yhteensopivia spiraaleja Patersonin kanssa.

 

Vastauksena ensimmäiseen kysymykseen. Olen päässyt kuivumisjäljistä eroon niin, että teen normaalia laihemman agepon-liuoksen sumutinpulloon ja ripustettuani filkat kuivumaan sumutan ne lopuksi kauttaaltaan märäksi.
Filkkoihin ei tällöin kohdistu mekaanista rasitusta kuten lastoilla tai sormilla sahatessa.

Liuos kannattaa tehdä vaikka tislattuun veteen tai akkuveteen. Itse suosin jälkimmäistä.

Lisäksi: Pesuhuoneen saa kätevästi pölyttömäksi niin, että vetää seiniä myöten suihkulla kaakelit ja lattiat pölystä puhtaaksi säännöllisesti tai ennenkuin alkaa kehittelemään. Eikä pölistele niitä pyyhkeitä kulkiessaan. Tämä siis olettaen, että alkuperäinen kysyjä kehittää pesuhuoneessa.

 

Jep, oli tila mikä hyvänsä, niin ilmankostutus joko kostuttimilla tai ihan vaikka spreijaamalla sumutepullolla ennen filmin käsittelyä auttaa useimmiten pölinöihin.

 

Kääntele käsin.