Hautala nimenomaan omissa luennoissaan usein kertoi, ettei käytä moottoreita, koska ne ei ehdi, kuvasi suurimman osan Canonin Ftb kameralla joka on täysmanuali. Esitä sinä sama kohde yksittäisenä ja tuolla 120/sekunissa otetulla moodilla täyskokoisena, niin me muutkin nähdään onko kuva yhtä laadukas. En ota kuvahaastetta vastaan, koska en kuvaa lintuja, enkä vapaaehtoisesti urheiluakaan..
No, ei nyt tarvitse näsäviisastella. Aina löytyy varmasti kuvia, joihin palkkikuvaus ei sovellu, mutta kyse on vähän samasta kuin purjehduksen ja moottoriveneilyn ero noin karkeasti. Purjehtiessa merellä oleminen on jo tekemistä sinänsä, kun taas moottoriveneellä mennään paikasta toiseen paikkaan. Siinä matkan varrella reimarit ovat kuin risuaitaa jälkimmäisellä, kukaan ei kuule mitään ja on syytä pitää kiinni, ettei putoa kuin eno veneestä.
Kuvaustyylejä on paljon, ja toki niitä voi soveltaa tilanteen mukaan. Jotain maisemaa auringonlaskun aikaan kuvatessa voi sommitella kaislat ja rantakivet kohdalleen, märän kallion kiillon oikeasta kulmasta ja odotella auringon asettumista siihen yläreuna näkyvissä -asentoon, ja sitten laakasta. Sitten kun on joku hiukan vauhdikkaampi naisoletettu kameran edessä, olen useimmiten nähnyt hyväksi antaa mallin touhuta oman luovuutensa vauhdilla ja rapsutella kuvia menemään - kyllä niitä kortille mahtuu. Vaikkapa Tink.... ns. "mallinohjaus" olisi voinut hyydyttää koko kuvaustilanteen, parempi vain seurata opetusta No, reilut 700 ruutua tuli, joista sitten about 50 rankkasin jatkoon.
Jos kuvaan sen yksittäisenkin ruudun jpg:nä ei niissä mitään laadullista eroa ole, raakana on noin paljon hitaampaa koska kennon luku ei tuon nopeampaan pysty, kun ei ole peiliä hidastamassa vauhti on huikea nykyään ja raakakuvienkin lukunopeus kasvaa, kun tekniikka paranee. Katsoin tuossa Hautalasta otettuja kuvia ja viimeisinä vuosinaan hänellä näytti olevan EOS1, alkuun oli tietysti hitaampia, kun ei vauhdikkaampia ollut.
Muute olen sitä mieltä, että jpg tallennusformaatin kuvat ovat riittävän hyviä suureen osaan eri valkovausaloista. Ehkä nyt maisemakuvaus saattaa edellyttää raw tiedostomuotoa, myös vallitsevan valon henkilökuvaus. Muitakin aloja varmasti on. Salamilla toteutettavasta studiokuvauksesta en osaa sanoa, kun en sitä juurikaan tee.
En nyt tietenkään ole mikään lintukuvaaja, mutta ilman 20 kuvaa sekunnissa ja suhteellisen toimivaa automaattitarkennusta, olisi tämäkin jäänyt ottamatta
Kuvaan oikeataan kaiken raakana. En väitä, että se olisi tarpeen - minusta on vain mukava säätää kuvaa mieleiseksi ACR:n säätimillä. Moneen lähtöön tietysti jpg riittäisi vallan hyvin, mutta eihän siitä kuvatessa mitään iloa tai helpotusta olisi. En oikeastaan koskaan kuvaa niin pitkiä sarjoja, että puskuri täyttyisi. Joskus juttelin erään tunnetun lehtikuvaajan kanssa. Hän sanoi, että kuvaa aina jpg-muodossa. Ei kuulemma ole mitään syytä kuvata muuta. Ja niinhän se varmaankin on, painoon riittää vähempikin. Turhat sävykkyydet kyllä karsiutuisivat lehtioffsetissa. Sama koskee nettiä, eiväthän näytöt toista kuin pienen osan siitä, mitä tulosteeseen jäljentyy.
Ittekkin oon kuvannut kaikki (passikuvatkin) järkkärikuvat raakana vuodesta 2002, heti kun muistikortit alkas riittämään. Välillä kuvasin rinnalle Jiipekit, ja kerran jouduin turvautumaankin siihen ja eihän siitä meinannut kunnon kuvaa saada. Jiipekin säädöt tietysti tehdasasetuksilla niin selvä homma. Oli aika yllättävä juttu, että Canonin 5D Mk3 rajausvaihtoehto 4:5 rajaa RAW-kuvan mutta JPEG tulee täytenä kinoruutuna. Rajausmerkkejä ei tietenkään näy etsimessä eikä sillä näytöltä halua kuvata. Kelvoton kapistus. Ja mitä filmikuvaukseen tulee, niin kuva filmillä voi olla aika hyvä mutta omassa systeemissä sen paperikuvaksi saamiseksi tökkii pahasti. Ja oon edelleenkin sitä mieltä että kuva on valmis vasta tulostettuna.
Sääksen syöksy Pohtiolla. On muuten melkoisen vaativa kuvattava ja tosiaan vaatii nopean sarjakuvauksen ja hyvän tarkennuksen. Silti tulee hutiruutuja. Ja kyllä siinä kuvaajankin pitää osata asiansa ja olla skarppina. Nyt valitettavasti tuo kuvauskohde (Pohtiolammen sääksikeskus) ei ole enää käytössä. Jk. Järkkäreillä kuvaan toiselle kortille aina raw:ta ja toiselle jpg:nä.
Esimerkiksi urheilukuvaukseen ja varmaan moneen muuhunkin kuvauslajiin, jotka päätyvät seuraavan aamun jakeluun, pätee se, että pitää saada kuva heti liikkeelle. Niinpä korvamerkityt lähtevät heti eteenpäin ja jpg on kevyempi laittaa eteenpäin jossain Stadikalla tai hallissa, jossa on tuhansia mobiilidatan käyttäjiä.
JPEG taitaa olla aliarvostettu tallennusmuoto. Jos näkee vähän vaivaa kameran virittämiseen, voi päästä hyvään lopputulokseen. Tämä mies on kirjoittanut asiasta oikein oppaan: ANNOUNCING: Mastering Nikon JPEGs | Cameras and Photography Explained | Thom Hogan
Aivan epäilemättä noin on. Mutta, miksi näkisi vaivaa tarpeettomaan? - JPG on kuitenkin kaiken vaivannäön jälkeenkin vain 8-bittinen tiedosto. Sävyala on pieni murto-osa raakatiedoston alasta, 256 sävyä vs. 16384 14-bittisessä tiedostossa. Raakatiedoston muokkausmahdollisuudet ovat ihan eri maailma.
Mun mielestä kuvausolosuhteet vaihtelee niin paljon että kameran pitämiseen aina oikeissa JPEG-säädöissä on aika hankalaa. Parempi käyttää se energia kuvan sisältöön ja vaikka kuvattavan mallin ohjailuun.
Olin joskus kilpailussa, jossa paikalla kuvatut jpg-kuvat piti jättää arvioitaviksi. Aika vaativaa, kun en ollut oikein paneutunut kameran säätömahdollisuuksiin - paljonhan niitä oli. Mitään kuvankäsittelyä ei saanut käyttää, kuvat piti jättää kameran kortilta. Sai kyllä kuvata vaikka kuinka paljon, ja valita sitten jätettävät kuvat, mutta suoraan kamerasta. Selvästikin jpg- kuvausta aiemminkin harrastaneilla oli etumatkaa. Aika hyviä kuvaajia yleensäkin oli joukossa, eipä meikäläisellä oikein ollut mahdollisuuksia.
Filmille kuvattaessa pitää ennen kuvaamista tietysti valita yks perusasia, jota ei voi muuttaa kuvan ottamisen jälkeen eli filmi: mustavalkoinen vai väri; positiivi vai negatiivi, herkkyys, valotetaanko by the box vai tarvitsenko rullalle jonkin muunlaisen valotuksen, joka kehittäessä pitää huomioida. Jpg:llä kuvattaessa voit tehdä haluamasi säädöt joka ruudulle erikseen, mutta ennen kuvan ottamista. Raw on tietenkin joustavin, koska suurimman osan kuvaan vaikuttavista säädöistä voit tehdä jälkikäteen jokaiselle ruudulle. Riittää kun valotat vähän sinnepäin, sommittelet ja tarkennat.
Mun mielestä henkilökuvat RAW:kin pitää valottaa suunnilleen oikein, ihon sävyjen säätö on hankalempaa jos on valotettu yli tai ali. Muissa kuvissa ei tunnu olevan niin väliä. Jotenkin tuntuu siltä että nykykameroiden RAW:t ovat vanhojen kameroiden Rawweja joustavempia ja uusimmalla Photarilla saa helpommin säärettyä vähän poskellaan valotettujakin kuvia hyviksi. Nyt kun siirryin DXO & CS6 käyttäjäksi niin silläkin onnistuu kuvat kohtuullisesti.
Mielenkiintoinen keskustelu. Käänsin käytännössä kaikki vanhat kuvat joskus noin 5 vuotta sitten dng:ksi. Keskustelu siitä löytynee täältäkin. Kuvien hallinnan kannalta ei ole ehkä parempaa tapaa ollut. En myöskään löydä ihan mitään järkevää syytä tehdä muutoin. Mustavalkoisista kuvistakin on saatu säädyllisiä värikuvia jo ainakin 15 vuotta. Äänitetyssä äänessä erotan jopa minä erilaiset nyanssit tekniikan suhteen nykyisin. Mutta käytännön suhteen kuvassa on ihan täysin tuurissa. Lisäksi luurit käyttää niin paljon AI:ta apuna, että vaikea on sanoa. Mielenkiintoista tämä on siksi, että ehkä aisteissa on tosiaan tosi isoja eroja yksilöiden välillä.
JPG-kuva pitäisi kyllä säädellä jo kamerassa aika tarkkaan kohdalleen, säätövaraa sitten jälkeenpäin ei juuri ole. Raakakuvan säätämahdollisuudet ovat suuret - ei nyt rajattomat, mutta käytännössä aika monen mokankin korjaamisen riittävät. +/- 3 aukon valotusvirheetkin menevät usein ongelmitta, ja oikein vaikean ruudun kohdalla voi tehdä niinkin, että avaa sen kahdesti ACR:ssa eri arvoilla, siirtää ruudut päällekkäin ja maskaa sitten sopivan yhdistelmän. JPG-kuvassa pienikin säätö johtaa kuvan posterisoitumiseen, siis värisävyjen vähenemiseen siitä jatkuvasta 256-valikoimasta erillisiin kaistoihin. (Esitysmediasta sitten tietysti riippuu, tuleeko ongelma näkyviin vai ei.) Otanpa esimerkin, koska porukassa on varmastikin asiasta kiinnostuneita. Valmis jpg-kuva näyttää hiukan tummalta, joten vaalennetaanpa sitä hiukan. Kuva on tehty raakakuvasta Photoshopissa, ja sävyala on jatkuva 0-255. Vaalennetaan jollain konstilla, yksinkertaisimmin tyrkkäämällä keskisävyjä hiukan tummaan päin. (Tapoja on tietysti vaikka kuinka monta, tulos kumminkin osapuilleen sama.) Jos nyt katsotaan sävyalaa, se on jatkuvan jakautuman asemasta aukkoinen, tummasta päästä puuttuu sävyjä ja vaalealla puolella on yksittäisiä korostuneita sävyjä. Noin pienet aukot tai korostukset eivät ruutukuvassa näy, eivätkä luultavasti missään tulosteessakaan, mutta mikäli kuvaa säädellään vähänkin enemmän, ilmiö voimistuu ja alkaa sitten jossain kohden näkyäkin. (Ihan tavallinen terävöintikin saattaa voimistaa sävyeroja raidoituksen suuntaan, jos terävöinnin kynnys on pieni.) Raakakuvaa säädellessä vastaavaa ei tapahdu.
Jpeg-kuvaaminen on vähän kuin filmille kuvaamista. Täytyy olla melko hyvä tuntuma siihen, mitä on tekemässä tai muuten lopputulos ei välttämättä ole kovin optimaalinen. Jossain bulkkikuvauksessa salamoiden kanssa voi käyttää jpegiä olettaen, että valotus on aina sama ja valotussetti on rakennettu sen verran hyvin, ettei jälkikäsittelyssä tarvitse kuin valita oikeat kuvat ja korkeintaan rajata niitä. Silloin voi säästää paljon kortti- ja levytilaa sekä nopeuttaa jälkikäsittelyä.