Vs: Filmikamera on tiensä päässä vmsorola: haha loistavuutta toi bukee ...ku uittaa sandiskin 256kb korttia pissassa ni tulee mukava bukee.."hörppää lattea"...
Vs: Filmikamera on tiensä päässä Heh, ei kovin kaukaa haettu...että alettas modaamaan ja tuunaamaan niitäkin. Tuolla highend-puolella tais olla semmonen juttu jossa eräs alan kauppias ja guru ihan vakavissaan meinasi että kun pitää Ikean lastulevyhyllyä pimeessä komerossa (vähän ku viiniä kellarissa) ja tällää sitten siihen laitteensa on bukee kohdillaan...tai jotain semmosta ja silläkin on lauma "opetuslapsia" jotka ostaa siltä vehkeitä ja uskoo siihen. 80-luvulla sama käivärä oli sitä mieltä että jos huoneessa on muita kaiuttimia kuin ääntä toistavat ne pilaa äänen. Mm herättävät digitaalikellot piti viedä pois samasta huoneesta...tosin ei sitä haitannu toimittajan taskulaskin joka oli unohtunu mukaan kuuntelutilaan, siinä oli joku piipitin. Mutta jostakin on leipä revittävä ja jotenkin päivät saatava kulumaan? V-M
Vs: Filmikamera on tiensä päässä ilman muuta kun laittaa piikit kaiuttimien alle ja ranteenpaksuiset kaapelijohdot ilmaan ,puhumattakaan hartsi/hiekka sekoituksella kovetetut seinämät ja tonnin rca piuhat voi kuulla/kuvitella eroja äänessä.Valokuvauksessa ei homma mene ehkä niin,vaikka olis paras kamera kädessä,lahjattomasta ei tule lahjakasta,edes kuvittelemallakaan.Digiaikana houkutus on suuri,kun kulman takana odottaa "parempi" kamera juuri kun saat omasi ulos liikkeestä.Filmiajalla oli asiat toisin,sanokaa mitä haluatte.
Vs: Filmikamera on tiensä päässä Ei tule ei, lahjoja. Ja joku joka osaa ottaa tai tekee (hienoa) jälkeä vaikka millä: joku Jimi olis varmaan soittanu hienosti lähes millä vaan maniskalla tai banjolla... Mutta jokus tuntuu että vähän samaa on, siis hirttäydytään johonkin kohinan määrään tai pikselimäärään, siis ehkä jotenkin teknisesti mitattaviin/käsiteltäviin asioihin vaikka ei ne tee kuvasta kuvaa. Siis joskus voi kuulla matkaradiosta hyvän kappaleen tai tulla hyvälle/surulliselle tuulelle vaikka samaa voi kuunnella noilla hapettomasta kuparista tai hopeasta tehdyillä välikaapeleilla. V-M
Vs: Filmikamera on tiensä päässä Asioista tulee helposti maagisia, ihmeellisiä eroja ja vielä ihmeellisempiä selityksiä alkaa syntymään siinä vaiheessa kun tieto loppuu. Jos ei ymmärrä tai halua ajatella asioita, on ne helppo kuitata jollain tekaistuilla selityksellä tai markkinoinnin mantroilla, jota sitten henkeen ja vereen puolustaa. Tuntuu olevan laiskuus ja välinpitämättömyys trendeistä suurimpia, ei viitsitä opetella edes perusasioita, ei teoriaa eikä käytäntöä. Puhumattakaan että paneuduttaisiin johonkin syvemmin, jolloin ehkä niitä pienienkin yksityiskohtien syntyä voisi alkaa hahmottamaan jos ei vaikka hyvin hallitsisikaan. Vähän joka asiassa sen huomaa että mitä enemmän viitsii teoriaan paneutua sitä paremmin se vastaa käytäntöä. Pieni pintaraapaisu teoriasta ja tuntuu ettei sillä ole mitään tekemistä käytännön kanssa. Omat kokemuset nostetaan kiistattomiksi faktoiksi, joita ei voi kukaan kyseenalaistaa. Usein nämä omat kokemukset ulkopuolinen tarkkailija huomaa johtuvan jostain aivan muusta vaikuttimesta, kuin minkä syyksi kokemukset selitetään. Tämänlaisen käyttäytymisen selittäminen lienee jo psykologian tehtävä. Miten tämäkin nyt liitttyy aiheeseen.. No ainakin nämä havainnot enemmän ja vähemmän pätevät molempiin itselle intohimoisiin esimerkiksi nouseissiin harrasteisiin, hifiin ja valokuvaukseen. Omat filmikamerani eivät vielä ole tiensä päässä. Eivät varmaan niin kauan kun kohtuudella filmiä niihin saan ja filmeistä kuvia tehtyä. Enempiä selittelemättä ei ole esiintynyt riittävää syytä vaihtaa. Pari digiä taloudessa sen sijaan on tiensä pään jo löytänyt, toinen kuollut ja toinen vaikeasti halvaantunut. Korvaavia en ole aikonut ostaa, en pidä kertakäyttökulttuurista. Surullista jos pelkän voiton maksimoinnin nimissä yritetään hävittää filmipuoli kokonaan markkinoilta.
Vs: Filmikamera on tiensä päässä Onko tuolla oikeastaan väliä? Enemmän näen tällaisen jaottelun "välinerunkkareihin" ja "oikeisiin kuvaajiin" turhana ja ehkä vähän elitistisenä - molemmin puolin. Toinen puoli pitää toista taidehörhöinä ja toinen puoli toista välineurheilijoina. Kummassakin tapauksessa haetaan vastakkainasettelua ja kun se vastapuoli saadaan sopivasti rajattua niin siitä tehdään negatiivinen ilmiö ja itse ollaan Oikealla Asialla. Minun mielestä valokuvaaminen on tasan yhtä tarkkaan harrastus kuin postimerkkien kerääminen, kirjojen lukeminen, runoilu, bändin kanssa soittaminen, taulujen maalaaminen.. Ei siinä sen suurempia eroja tarvitse hakea. Nettiaika ehkä korostaa sitä, että osa ei viitsi/jaksa syventää harrastusta kuvallisesti vaan heille kelpaa se mitä tuottavat nykyisellään ja helposti. Mikäs siinä jos siihen on itse tyytyväinen. Muutenkin luovuutta yritetään korostaa liikaa. Raaka totuus on kuitenkin, että ns. maagista luovuutta on yleensä se viimeinen 5-10%, kaikki muu on kovaa työtä ja harjoittelua. Siinä mielessä vanhat ajat pitkän koulutuksen käyneine valokuvaajineen olivat ehkä parempia, ainakin tuli tuo perusrutiini kaikille hanskaan ja jos sitä louvuutta löytyi vielä bonuksena niin se tuli käyttöön. Valokuvapuolella vaan tutkintojen arvostus on aika nolla - toisin kuin taidemaalauspuolella. Itse löydän välillä "välinerunkkareiden" kuvista todella hienoja teoksia ja yhtälailla shittiä sellaisten jotka jaksavat hehkuttaa kuinka kamera on vain työväline joka vapauttaa luovuuden käyttöön. Filmi vs. digi ei kuvallisesti nykyään merkitse mitään. Lopputuloksesta on harvoin helppo sanoa kummalla se on toteutettu (edellyttäen etenkin filmipuolelta hyvää toteutusta). Nettikuvissa ehkä filmi korostuu turhan helposti johtuen skannereiden tavasta korostaa rakeisuutta ja esim. photoshopin kuvapiennennös-algoritmien tavasta myös kuvitella rakeisuus osin yksityiskohdiksi jolloin se tulee ylikorostuneena nettikoon kuviin, joissa oikeasti ei saisi näkyä raetta lainkaan. Monesti näkee kommentteja jonkun filmin hienosta sävykkyydestä - pohjautuen jonkun nettiin laittamaan skanniin negasta, eli pohjimmiltaan arvioidaan skannista photoshopissa tehdyn kuvan sävykkyyttä jossa filmillä on vähän tekemistä enää. Samoin hifistellään filmimäisiä värejä/sävyalaa tai molempia johon voi todeta että ihan bullshit niin kauan kuin välissä on digitaalista vääntöä photarilla jne. Digistä saa ihan samanlaisen tuloksen ja päin vastoin jos vain haluaa. Ne filmin arvot löytyvät muualta kyllä kuin siitä että ovatko sävyt, värit, rakeet paremmat kuin digissä. Näillä oikeilla arvoilla vaan ei ehkä niin tapella ympäri nettiä paremmuudesta, koska eivät ole niin konkreettisia. Ainakaan useimmille.
Vs: Filmikamera on tiensä päässä Veikkaan että kyllä se tutkinto aika paljon painaa jos työsuhteeseen siihen ammattiin halutaan. Eri asia tietysti jos yrittää taitoaan itse myydä, tuskin se asiakas kysyy tutkintoa kun jostakin kuvapankista kuvia valitsee. [QUOTE> [/QUOTE] Yleensä aika helppo [QUOTE> [/QUOTE] Silti se on yllättävän vaikeaa saada näyttämään oikeasti filmiltä. Riippuu tietysti katsojastakin aika paljon, että kuinka hyvin sen aidon erottaa. Olisi kiva yrittää jotakin sokkotestiä... Vaikka eipä kai sen niin väliä ole, näyttääkö juuri filmiltä jos hyvältä kuitenkin näyttää. [QUOTE> [/QUOTE] Kyllä useimmat kuvaavat filmille juuri sen erilaisen jäljen takia. Valtaosa filmikuvaajista tyytyvät skannaamaan kuvansa, eikä heille siis filmikuvaus ole mikään pyhä käsityöharrastus, jossa tärkeää on tehdä homma "aidosti". Vähemmistössä ovat ne, jotka kuvansa itse tekevät alusta loppuun, vaikka heitäkin tietysti on. Ne "arvot" tai syyt valita filmi ovat usein juuri se mystinen "fiilis", joka tulee filmin sävyistä, rakeesta ja ehkäpä vanhemmista kameroista ja siitä että halutaan kokeilla filmille kuvaamista, koska se on nykyään jo erikoista. Tämä on juuri sitä kun asioista tulee maagista. Harva jaksaa perehtyä filmikuvaamiseen kunnolla jos digikameralla kuitenkin tulee suurin osa kuvista otettua ja sitten internetin foorumeiden ja kuvapalstojen kuulopuheiden ja ehkä esimerkkikuvien perusteella hommataan se filmijärkkäri digin ohelle. Kuvataan pari rullaa, kehitetään ehkä mustavalkoisia itse ja skannataan. Moni varmasti kyllästyy vaivaan tai filmikuvaaminen jää lähinnä retrofiilistelyksi, mitä silloin tällöin harrastetaan lähinnä kevennyksenä. Toiset taas ovat löytäneet filmikuvauksesta oikeita etuja ja ovat ehkä asiaan perehtyneet tarkemminkin. Heille filmikuvauksella on tarkoitus, eikä se ehkä ole vain harrastamista harrastamisen vuoksi. Ollaan löydetty ne pienet asiat tai edut, joiden takia homma todella kannattaa tehdä hieman vaikeamman kautta.
Vs: Filmikamera on tiensä päässä Jep. Hmm. Aikalailla fiilistelyä filmikuvaus mulle on, jännitystä kun kuvat on tulossa, en ehdi/jaksa/viitsi/halua itse kehittää jne ainakaan vielä. Ja sit ne näyttää "valokuvilta" ja kolmiulotteisilta useammin kuin digit, ainakaan ilman vääntämistä tietsikalla mitä en kans jaksa...kohta pulkassa kolmas 15-tuntinen päivä tietsikan ääressä ni ei nappaa enää vapaalla. Ei filmi mihinkään katoa (kai), ei kadonnu vinyylikään vaan veti henkee ja palas takas; pienempänä mutta hyvänä. Maailmalla on ihan liikaa hyviä linssejä ja kameroita jotka kestää ajan hammasta tai ainakin tulee 20-30 v jälkeen kuntoon putsaamalla ja voitelemalla. V-M
Vs: Filmikamera on tiensä päässä Joo, on siinä aika paljon suurempi ero kuin niiden hifilaitteiden piuhojen vaihtamisessa ja maasta korottamisessa... Tai vaikka korottimia jos alkaa korvakuulolta vertaamaan, että ovatko satasen kappale vai ite jostain pahvista tehtyjä . Ja jos kerta haluaa filmikuvan näköstä, niin miksi kuvata digillä ja istua sitten tietokoneen ääressä vääntämässä siitä kuvasta "filmiä", kun voi vaan kuvata filmille niin pääsee samaan tai hieman parempaan tulokseen helpommalla... ja on sitten ne filmitkin, jos vaikka diaa kuvaa niin niitä on kiva katsella joskus projektorillakin. Helpompi myös säilöä.
Vs: Filmikamera on tiensä päässä Ehkä kommenttini kaipaavat hieman tarkennusta. Maalaustaiteen puolella jos menee amatööri X:ltä tilaamaan vaikka muotokuvan tyttärestä, painaa todella paljon se jos amatööri X on aikanaan valmistunut vaikkapa Ateneumista tai jostain vähemmänkin kuuluista paikasta. Valokuvapuolella en ole törmännyt samaan "mielikuva-taitoon" liittyviin vaatimuksiin. Kun lapsesta pyydetään muotokuva, kuvaajaksi kelpaa tuttu harrastaja tai sitten lähin valokuva-kauppa jossa kuva otetaan perus-passikuvavalaistuksella liukuhihna-tuotantona eikä kukaan kysele sen enempiä että onko hienot tutkinnot takana. [/QUOTE] En tarkoittanut tusina-digiä vaan noita enemmän kuvaan keskittyviä kuvaajia. Suomesta nyt en osaa nimetä ketään digikäyttäjää - luontokuvaajia ehkä, mutten ole tutustunut tuotantoon. Esimerkiksi fine-art -puolella löytyy paljon kuvia joista on paha sanoa että kummalla kuva nyt on otettu ja millä tekniikalla. Tosin tämä vain kuvateosten painojäljestä pääteltynä (ja nettisaittien kuvista), originaaleja printtejä en ole nähnyt. [/QUOTE] Oikeassa elämässä tuskin kukaan kuvaa muutamaa kuvaa enempää digillä jos haluaa jäljen olevan ehdottoman filmimäistä. Silloin on helpompi kuvata ne filmillä. Mutta jos pysytään vähän ajatusleikin puolella, niin en epäile yhtään etteikö sokkotestissä olisi hyvin vaikea erottaa mikä on kuvan lähtökohta. Etenkin jos kuva on nykyajan de-facto -malliin 300dpi RA-4 -printti, jolloin edes luupilla ei voi katsella eroja. Analoginen printti tietysti loistaa heti erollaan vaikka miten tekisi filmimäisen digikuvan ja teettäisi siitä RA-4 -printin.
Vs: Filmikamera on tiensä päässä Aika harva tilaa vaikkapa yo-kuvaksi maalausta. Enpä tunne muutenkaan juuri ketään, kenellä olisi muotokuva maaluksena, tai en ole ainakaan nähnyt... Joten aika eri asioista onkin varmaan kyse. Muotokuva juhlapäivänä (rippikuva, yo-kuva) kuuluu tapoihin, kun taas maalaus on jo todella harvinaista ja erikoista, luultavasti lähinnä rikkaiden ihmisten homma. Enpä kyllä ymmärrä itse muutenkaan, miksi maalauksen haluaisi muotokuvana tai muotokuvan maalauksena. Lisäksi uskoisin papereiden painavan lähinnä silloin, jos ei ko. maalarin tuotantoa tai taitoja tunne. Tutkinnon pitäisi antaa takeet jonkinlaisesta laadusta.
Vs: Filmikamera on tiensä päässä YO-maalauksia en ole nähnyt, tietämäni tapaukset ovat kaikki ihan tavallisia muotukuvia joissa vanhempi tai molemmat vanhemmat haluavast lapsestaan muotokuvan. Rikkaiden? No, en tiedä pitääkö välttämättä olla rikas uhratakseen noin 200€ maalaukseen. Katumaalareilta saa varmasti paljon, paljon halvemmallakin - mutta heillä ei ole niitä papereita Ja tuota hintaa kun vertaa valokuvaukseen niin se tuntuu todella halvalta. Yksi syy mikä on kyllä nopeasti kuolettanut filmin käyttöä ammattipiireissä on varmasti hintataso, valokuvasta ei makseta yksinkertaisesti tarpeeksi vaivaan nähden - varsinkin jos joku ottaa muotokuvia studiossa analogisesti, vedostaa käsin jne... Ei siitä kuitenkaan makseta kuin sama 30-40 euroa maksimissaan kuin digillä otetusta, ilman käsittelyä printterille syötetystä. Toki aina löytyy ihmisiä joille käsityö ja käsityön jälki on tärkeää, oli kyse sitten valokuvasta, jostain muusta kuvasta, sikarista, kamerasta, huonekalusta, ... Mutta valtavirta menee siitä missä hinta on halvin.
Vs: Filmikamera on tiensä päässä Hyvä esimerkki! Jimi oli paatunut tekniikkanörtti joka jyysti samoja riffejä studiossa eikä saanut niitä julkaisukuntoon millään.
Vs: Filmikamera on tiensä päässä Sanotaan, kun ei oikein tajuttu mistä on kyse. Digi on kehityksen alla, ja siksi oma huono kamera kerkeästi vaihdetaan kuviteltuun parempaan. Filmiaikana tehtiin samaa, vaikka kuvanlaadun ei kuviteltukaan paranevan, koska kamera ei siinä näytelly mitään roolia. Oliko siis filmiaikana homma älykkäämpää?
Vs: Filmikamera on tiensä päässä Kyllä jostain syystä mun mielestä halvemmalta tuntuu 30-40 euroa kuin 200. Kuulostaa jo aika luksukselta tuommonen 5-6 -kertaisen hinnan erikoisempi tuote.
Vs: Filmikamera on tiensä päässä Vaan onko se luksusta jos haluaa omasta lapsesta pysyvän muiston? Moni ostaa 200 eurolla täälläkin ties mitä turhaketta, siihen nähden tuo on kaukana luksuksesta tai rikkaiden hommista. Jos tuo tuntuu harvinaiselta ja/tai luksukselta niin ehkä kyse on enemmän siitä perisuomalaisesta tavasta että tauluja ja valokuvia ei osteta seinälle laitettavaksi.