Vs: Filmifotausfilosofia Sakke mustavalkoistaa pahasti. Nopeaksi vedoksen tekemistä ei tässä ole sanottu, ja Tunnin kuvaan on mahdoton verrata jo varjostusten ja lisävalotusten takia.
Vs: Filmifotausfilosofia Meinaatko nyt SakkeM että kun vien negan tunnin kuvaan niin saan keskimäärin samaa tai parempaa tulosta kuin vedostelemalla sen itse? Pimiöpuoli ei ole nopea, ellei tee bulkkikuvaa mahdollisesti hyvän mittarin avustamana. Eikä se tietokoneen valohuoneellakaan "vedostelu ja kehittely" niin nopeaa ole, kyllä siinä samalla tavalla joutuu työtä tekemään. Ei siinäkään autolevelssit ja muut tee yhtään tunnin kuvaa parempaa jälkeä joten mitä järkeä tuijottaa kuvaruutua?
Vs: Filmifotausfilosofia Tuli mieleen onko täällä vallalla jokin pimiöhypetys, koska vastavoimia sellaiselle ainakin näyttää purkautuvan? Ei sitä kannata ainakaan vastustaa, että ihmiset ovat erilaisia (vaikken nyt ihan lehmänhermoista nimitystä hyväksykään) ja joillekin on päinvastoin vaikeaa ja vastentahtoista tehdä kuvia 'lightroomissa'.
Vs: Filmifotausfilosofia Tämä on totta ja jälkimmäinen myös digikameran tuotoksilla. Paljon mahdollista tämäkin.
Vs: Filmifotausfilosofia Amen. Itselläni olisi nyt kaikki mahdollisuudet palata takaisin alkuun siinäkin mielessä, että vaihtaisin takaisin filmiin. Ajatus filmipuuhastelusta tuntuu aina välillä mukavalta. Mutta juuri tuo ajankäyttö... Filmiltä kunnon vedoksen saaminen on niin hidasta (ja lopulta rajoitettua) digiin verrattuna, ettei siinä ole mitään tolkkua lopputulosta ajatellen. Tolkkua on vain, jos nauttii itse prosessista (kuvaus filminlatailuineen, kehitykset kemikaaleineen, valopöydällä editointi, vedostus pimiössä etc) osana harrastusta. -p-
Vs: Filmifotausfilosofia Teitä varmasti yhdistää varsin pitkälle hankittu taito digin kanssa. Analogisen ja digiprosessin työtavat ja taidot ovat hyvinkin erillisiä eivätkä juuri hyödytä toisiaan. Jos pohjataitoja ei olisi, olisi vaikeampi sanoa toista helpommaksi, nopeammaksi ja vähemmän työtä tai opiskelua vaativaksi. (Mutta en nyt väitä näin värikuvista ja oletan että se printti pitää tehdä myös digistä.) Yhdistävää eri tekniikoille on ettei jo osaava aina huomaakaan, kuinka pitkän tien varrella on syntynyt vallitseva taito. Se on syntynyt tekemisen innossa ja tunteja laskematta.
Vs: Filmifotausfilosofia :O mitäs siellä ei olisi... eniveis. Filmihommissa olen päätynyt kehittämään itse mv-filmit. Pitäis ostaa noi värikehityslitkut mutta niitä en ole vielä ostanut. Itse pidän juuri siitä tekemisen meiningistä mikä kehittämisessä tulee. Samoin siitä, että omalla työllä on loppuun asti vaikutus lopputulokseen.
Vs: Filmifotausfilosofia Koskapa ketjun otsikossa on sana filosofia, palaan tähän. Itse asiassa kummalla vain tavalla ymmärretty/omaksuttu/hallittu/hahmotettu "täydellisen" mustavalko- tai väriprintin IDEAALI hyödyttää toista tapaa aivan ratkaisevasti. Kummankin tavan taidot tarvitsevat sen jälkeen vain kilometreja taakse ja syntyvät siinä kaarre kerrallaan. -p-
Vs: Filmifotausfilosofia ^ Toki noin. Tarpeellinen lisäys, jota ajattelin kirjoittaessani, ja laiskuuttani jätin täsmentämättä että tarkoitin tekniikkaa. Kerroit oikeastaan taidosta nähdä.
Vs: Filmifotausfilosofia Osalla uusfilmailijoista varmaan hyytyy jo siihen kun täällä saadaan kuulostamaan siltä että kaikkien, taitoihin, ikään, kameraan formaattiin ja harrastusaktiivisuuteen katsomatta olisi syytä heti rakentaa se oma pimiö koska muutoin se olisi vähän kuin väittää kuvaavansa digimaailmassa hyvää kuvaa suoraan kamerasta Jiipegiksi. (joo, siinä oli ripaus ironiaa.) Mihin on kadonnut se ajatus siittä että kuvauksen tulisi olla ainakin alkuun hauskaa? Haasteita osaa hakea itsekin sitten kun jos kiinnostus kantaa muutamaa rullaa pidemmälle. Eihän tunninkuvat parasta laatua tee, mutta onko se nyt ensimäistä kertaa filmin maailmaan tutustuvalle tarpeenkaan? Ehtii sen pimiön rakentaa sittenkin kun alkaa se tunnin kuvan laatu ottaa päähän kun pilaavat hienot otokset, jos into on edelleen kova, mutta tuskin kukaan ottaa uuteen mediaan sirtymisen jälkeen sillä elämänsä parhaat kuvat. kamera käteen, valotuksen kolme peruskiveä (aukko, aika, herkkyys) näppeihin kameran säätimien kautta, filmi sisään ja ulos! Kun rulla on täysi niin ei kun kehittämään. Jos 1. rullan jälkeen tuntuu että täähän on kivaa, niin sitten lisää sen mukaan mikä siinä filmissä kiehtoo ja mistä haluaa lisää oppia. Jos taas ei niin se perintökamera takaisin hyllyyn pölyttymään ja takaisin digimaailmaan. EDIT: Nimim. ~3 rullaa vuoteen puolikinoa ja nega/dialiuskakehitys "tunnin kuvassa".
Vs: Filmifotausfilosofia Omaan filminkehitykseen ja vedostamiseen ei missään tapauksessa kannata alkaa keksimään tekösyitä kuten raha tai nopeus. Se kannattaa vain, jos se kiinnostaa -sen kannattavuus on sen mahdollisessa kiinnostavuudessa. Jos se on kivaa, se on sitä. Jos ei, ei se semmoiseksi muutu, jos sitä koittaa vääntää tehokkaaksi tai halvaksi. Päin vastoin: se alkaa vaikuttaa työltä. Siltä miltä skannaaminenkin nopeasti alkaa.
Vs: Filmifotausfilosofia Valokuvaamisessa on lähinnä yhteisiä asioita filmillä ja digillä, joten vain tekniikkaan voi kompastua matkalla valottamisesta kuvaksi. Miksei jokainen kuvaisi aina lisääntynein kokemuksin ja taidoin jokaisella kuvauskerralla?
Vs: Filmifotausfilosofia "Kannattaa" on aina vähän erikoinen sana kun harrastuksesta puhutaan... Pimiössä voi olla hauskaa tai sitten ei. Parhaimmillaan oivaltaa mustavalkokuvat ihan uudella tavalla ja saattaa olla että ylimääräistä pikselintuijotustakin karisee kun katselee printtejä eikä turhaa 100% näkymää ruudulla. Tekemisen meininki on hienoa ja hetkittäinen turhautuminen myös. Tai sitten ei. Eikä se keneltäkään ole pois jos homma loppuu muutaman rullan jälkeen, kamat kiertoon vaan sitten ja uusia juttuja kohti. Pelkästään digille kuvanneille tai muuten vaan pimiötä välttäneille saattaa tulla hienona yllätyksenä kuinka paljon harmaasävyjä onkaan olemassa kun malttaa vähän kokeilla eikä ole koko aikaa fotarissa levelit niin pirun kireällä ja claritya joka sopukka täynnä. Samoin pelkästään filmiä skannanneet saattavat huomata että rae on analogisesti vääntäen varsin eri tyyppistä eikä välttämättä ollenkaan niin häiritsevän päällekäyvää kun ei ole terävöinnit tai parit välissä. Ruudulla tätä on tietysti aika mahdotonta demota, pitäisi nähdä itse vedos. Tästä on aina välillä vääntöä mutta ei siihen mikään auta. Aika likelle voi päästä, materiaalista riippuen, mutta kohdalleen ei.
Vs: Filmifotausfilosofia ???? Puhtaan paperin valkoisesta maksimimustaan.... Jälkimmäinen on mustesuihkarilla aika paljon mustempi kuin hopeagelatiinilla. Mitä tarkoitanetkaan harmaasävyjen määrällä, niitä on joka tapauksessa enemmän mustesuihkutulosteessa. Onko sitten kauniimpia, se taas on katsojan silmässä.
Vs: Filmifotausfilosofia tässä se suurin ongelma lähtötilanteeseen asennoitumisessa minulla onkin; filmille en ole koskaan kuvannut edes automaattivalotuksella, automaattitarkennuksesta puhumattakaan. puoliautomaattista A-ohjelmaa lähemmäksi en koskaan ole automatiikkaa mennyt. Automaattitarkennuskin tuli vasta digin myötä. Näin ollen se tapa, siis käytännön kuvaustapahtuma, jolla kuvaan filmille ja digille eroavat aikalailla toisistaan. Tilannetta ei tietysti yhtään helpota käänteiset kuvasuhteet (digissä minulla 4:3, puolikinossa 3:4) joten aina lähtien siittä miten hahmotan maailmaa etsimen läpi on aivan tyystin toisenlainen riippuen siittä kuvaanko filmiä vai digiä. Itsellenihän tämä on valtava rikkaus kun periaatteessa aivan kaikki muuttuu median mukaan, vaan sitten kun vastaan tämäntyyppisiin ketjuihin niin tuottaa suuria vaikeuksia asennoitua ihmisen asemaan joka haluaisi kuvata samalla kuvasuhteella kaikilla niillä samoilla ominaisuuksilla kuin digissäkin, mutta filmille. ja mitä tulee pimiöön / kehityspalveluihin niin nykyisellään en ole löytänyt yhtään "tunnin kuvaa" joka olisi osannut tehdä puolikinosta 10x13 vedokset oikein, vaan aina joku vaihe siltä koneelta menee pieleen, joten siksi pelkkää negaliuskaa josta sitten luupin kanssa katsellaan että mitkä kannattaa Coolscanille syöttää sisään jatkokehitystä varten. Loogisesti omituisen formaatin takia pimiötyöskentely olisi ihan luonnollinen askel, mutta on jäänyt ajan ja/tilan puutteen takia aina toteuttamatta. Onneksi sentään gepeltä saa 18x24 aukollista diakehystä ihan hyvin joten diapuoli onnistuu ihan täysin vieläkin. Itselleni kuvaus on tapa irrottautua arjesta. En (enää nykyään) hae sitä että kehittyisin välttämättä "aktiivisesti" jatkuvasti, vaan kuvaan asioita täysin tyystin tunnepohjalta. Välillä mennään eteenpäin ja toisinaan otetaan vähän takapakkia, mutta se mahdollisuus jonka se tarjoaa siihen irroittautumiseeen juurikin siittä jatkuvasta petraamisen tarpeesta on tärkeää. Vain minä ja kamera. Saa ilmaista itseään juuri niin kuin haluaa, ilman että olisi välttämätön tarvetta koskaan edes laittaa niitä kuvia negaa pysyvämpään ja suurempaan muotoon. Samalla kun se tarve kehittyä poistuu, avaa se aivan uusia ovia itsensä ilmentämisessä. Voi olla että minusta ei koskaan tule suurta valokuvaajaa, tai että tuotokseni ovat yleisesti ottaen ihan silkkaa sitä itseään, mutta silti se antaa itselleni juuri sen mitä kaipaan. (Olen tosin kuullut ystävieni väittävän että kuvien taso on selvästi noussut ja että onnistuneita otoksia on uskomaton määrä per sarja, vaan se on sitten silkkaa plussaa jos joku niitä seinälleen haluaa. Pääasiallisesti kun kuvaa itselleen ja käyttää sitä oman itsensä ilmaisukeinona.) Pointti on siis se että älkää nyt hyvät ihmiset tehkö filmipuolestakin välineurheilua; "Tyvestä puuhun noustaan" kuten Tami Tamminenkin sanoi. Kyllä sinne pimiöön sitten ehtii kun on löytänyt sen jutun siinä filmikuvaamisessa, etenkin jos se on nimenomaan mustavalkovedokset. (harvemmalla on Dialabbista kylppärissään.)
Vs: Filmifotausfilosofia Teknisesti näin, käytännössä vaan diginä helpommin puristaa ilmat pihalle mv-töistä. Siinä vaiheessa kun lähtee kokeilemaan ja vedostaa hyvin valotettua ja kehitettyä negaa niin on se jälki helposti hyvinkin erilaista kuin mitä ruudulla normaalisti pyörii. Kun katselee keskimääräistä mv-jälkeä nykyään, niin sanoisin että monelle ihan oikeasti tulee yllätyksenä se filmiltä tupsahtava kama. Se on sitten eri juttu että miellyttääkö vai ei, voihan pimiössäkin kääntää hanikat kaakkoon jos siltä tuntuu, mutta kokeilla kannattaa jos vähänkään kiinnostaa.
Vs: Filmifotausfilosofia Hmm, toinen kuvaa filkalla puolikinoa (mikä kuoli ainakin 20 vuotta sitten, jos koskaan elikään) ja toinen puhuu laajasta sävyskaalasta filmiltä tehdyssä mv-kuvassa, vaikka digillä toi sävyala on täysin vapaasti säädettävissä miten haluaa valoihin ja varjoihin (jos osaa perusteet)... varsinkin jos vielä kuvaa varjot ja valot erikseen, niin digiä parempaa mv-säädintä ei edes ole. Tuntuu että tämä filmikeskustelu on monelle mutu-hommaa, ja siksi jää.
Vs: Filmifotausfilosofia Nykyään saan digillä helposti moninverroin parempaa ja sävykkäämpää mustavalkokuvaa aikaiseksi kun vuosikausien puurtamisen jälkeen pimiössä, mahtoiko johtua roppanaväripääkoneesta tai mistälie. Viimeistelytaso henkilökuvissa on kertakaikkiastansa parempaa kuin vanhoilla menetelmillä. Mielessä on ollut mustavalkoisen henkiinherättäminen, mutta ei harmaata haisuakaan mitä sillä viittis/kannattais kuvata.
Vs: Filmifotausfilosofia Täytyypä osallistua tähän. Kun minä ryhdyin viime syksynä vuosien tauon jälkeen kuvaamaan filmille (ja puolentoista vuosikymmenen jälkeen mustavalkofilmille), näppäilytuntuma muuttui täysin. Digikameroilla tuli tosiaan vain näppäillyksi, kuvaa ei miettinyt sen tarkemmin. Muistikortille kun mahtuu tuhansia kuvia, niin aina voi näpätä toisen... Mutta (kino)filmille kuvatessa tulee mietityksi ja harkituksi jokainen ruutu tarkemmin, kun niitä on vain 36. Kun kylpyhuoneessa ryhdyin reilu puoli vuotta sitten vääntämään kuvia, piti välillä pistää uudet negat sivuun ja panna suurennuskoneeseen 20 vuotta vanhoja negoja. Niistä löytyi niitä harkittuja ruutuja. Ja tulipa filosofoitua hikisessä kylppäripimiössä, että jos silloin vuonna 1990 olisi taskussa ollut digikamera tai kännykkä (!), niin olisiko niitä Berliinin muurilla kuvattuja kuvia enää edes olemassa. Vanhat negatiivit on pikkuisen naarmuisia, mutta bittiavaruuteen ne eivät häviä koskaan.
Vs: Filmifotausfilosofia Kuten jo sanoin, ei ole teknisestä paremmuudesta kiinni, vaan siitä mitä filkkaa kokeileva helposti saa aikaiseksi. Eli erilaista ja toivottavasti myös antoisaa jälkeä. Ei pitäisi olla liian vaikeaa hahmottaa etten hae tässä mitään filkan teknistä paremmuutta? Ei sillä ole mitään väliä kummalla on mahdollista saada mitäkin aikaan vaan miten eri mediat luonnostaan käyttäytyvät hyppysissä.