Tämä eräänlaisena vastapainona tuolle julkaisu-threadille, pääsevät kirjoittamaan nekin jotka eivät ole julkaisseet. Oma vastaukseni on: (pää?)Osin laiskuus, en jaksa "kaupata" itseäni ja tyrkyttää kuviani millekään taholle - toisaalta kuvaustapani ei sovi esim. kuvatoimistotyyliin (eli käsittääkseni tarvitaan jatkuvalla syötöllä kuvia, samalla myös menettää oikeuksia kuvaansa - asia josta en pidä). Eikä epätasainen harrastajan kuvaustahti taida muutenkaan moiseen menoon sopia Sekin, ettei ole minkäänlaista alan kontaktiverkostoa, voi olla yksi osatekijä. Mene ja tiedä. Vuonna -90 lähetin sentään yhden dian kameralehteen, mutta sitä ei julkaistu. Kuvataide-puolella olen piirtänyt yhden järjestölehen kansikuvan ja saanut erään kuvan matematiikan kirjan kanteen (molempien eteen en kyllä nähnyt itse vaivaa). Suurin haave nykyään on, että saisin jonkun tapahtuman yhteydessä esim. johonkin kirjastoon tms. muutaman valokuvan näytille. Mikäli se julkaisua on
Minulle on riittänyt että julkaisen harraste- tai sukulaisten synttärikuvat netissä. Tiedotan kuvistakin yleensä vain asiaankuuluville ryhmille. Kuvaaminen on kuitenkin harrastus jota teen omaksi ilokseni. En ole katsonut tarpeelliseksi tyrkyttää omia kuviani minnekään. Hyvä jos harvoin laukussa esittelen jotain.
Jotenkin hieman negatiivinen sävy tuolla kommentilla, tai ainakin tuolla lauseella. Eipä kaikki kuviaan ole tyrkyttämässäkään, useimmiten itsellänikin on käynyt niin että joku on tiennyt että mulla on kuvia ja ovat pyytäneet kuvia käyttöön itse. Tai sitten toisella tavalla, mutta tyrkyttänyt harvemmin...
Miksi en ole julkaissut kuviani? Yksinkertainen syy. En ole tarpeeksi hyvä ja minusta ns."testikuvien" ja "räpsyjen" julkaisu on kyseenalasta puuhaa(olettaen että julkaisu tarkottaa virallista esittäytymistä). Minulla on sellainen käsitys, että kuvaaja tunnetaan kuvistaan ja räpsyjen julkaisu tuo tietynlaista julkisuutta, joka ei välttämättä ole hyväksi... tietysti kuvaaja kehittyy ja hänen maineensakin kehittyy siinä sivussa, mutta kuitenkin.
Minusta kuvien laatu ei ole 'tietynlaisen julkisuuden' pääaiheuttaja, koska se on yleisesti hyväksyttävää että kaikki olemme omilla tasoillamme eikä kaikki voi olla paras. Ei, sanoisin että huonon maineen pääaiheuttaja on asenne - jos ottaa rakentavista kommenteista vaarin, niin se on vain kunnioitettavaa puuhaa, koska kaikki me opimme. Minulle tulee jotenkin lämmin mieli kun silmin huomaa kuvaajan kehittyvän jokaisen esillepistetyn kuvan myötä. Sitäpaitsi, on paljon helpompi parantaa mikäli ei ole huipulla jo entisestään.
Tässäpä se dilemma lymyääkin! Nimittäin ainakin itsestäni olen huomannut, että olen hyvin kriittinen omia kuviani kohtaan "laadun" suhteen. Sitten minulta halutaan "puolipakolla" ("kun se on niin ihana!" <= suora lainaus toimittajan mailista ) julkaistavaksi epäteräviä tms. kuvia eli joku toinen ei ole ollenkaan niin kriittinen sen suhteen. Itse en olisi noitakaan kahta kuvaa suin surminkaan tarjonnut julkaistavaksi mutta kun menivät ne kuvat web -sivulla näkemään ja halusivat juuri niitä kuvia käyttää teoksessaan niin enpä kovin paljoa vastustellut Vanha totuus lienee tässäkin siis totta, eli itse kukin on itsensä pahin kriitikko.
Mielestäni kun kuvaa omia projekteja niin kuvaus pysyy puhtaampana, eikä yritä aina tyrkyttää ja miellyttää toisia tahoja.
Jos näytät asiakkaalle 36 kuvaa joissa yhdessä on naarmu keskellä kuvaa, se haluaa suurennoksen juuri tuosta ainoasta epäonnistuneesta. Mitä hyötyä on itsekritiikistä jos se ei johda mihinkään?
Tuosta asennekysymyksestä... Mun mielestä kehityksen kannalta tärkeintä on osata pitää oma pää kovasta vastarinnasta huolimatta JA pitää osata ottaa myös huomioon katsojan palaute - eli kokeilla eikä tyrmätä heti alkuunsa. Omissa kuvissani törmään monesti siihen, että kun laitan kuvan esille niin tiedän etukäten mitä asiaa kuvassa tullaan kritisoimaan - ne negatiiviset asiat sivuutan täysin sillä jos olisin samaa mieltä niin en olisi kuvaa ensinkään esille laittanut. Kun taas parhaassa tapauksessa kuvasta löytyy huomautettavaa sellaisella saralla mitä en itse ollut aiemmin ollenkaan huomannut. Jos ottaa liikaa vaikutteita palautteista/parannusehdotuksista niin siinä ei kyllä omaa tyyliä tms. löydetä kovinkaan helposti... Väittäisin että oman tyylin löytämisessä kuvaajan täytyy olla jonkinlainen jääräpää vastarannankiiski ja muutenkin hankala tapaus noin niinku taiteellisesta näkökulmasta katsottuna.
En ole julkaissut kuvia kun kuvaus aihepiiri on suppea. Enintään parit kuvat olisi voinut koettaa ilmaiseksi tarjota vain koiralehteen. Tosin joskus joku kuvia myyvä toimisto netissä otti yhteyttä josko kuvia laittaisin heidän kautta myyntiin, mutta asia tuntui vieraalta. Pidän kuvauksen harrastuksena ja eteen sattuu oikeasti mielenkiintoinen asia tai juttu niin sitten katsotaan. Tietysti olisihan hieno että kuvia olisi julkaistu ja vastaavaa mutta toisaalta olen iloinen että kuvia voi esitellä netissä ja tietyllä tapaa voi kehittyä sitä kautta. Toinen seikka olisi rahallinen hyöty.
Se on koira- ja muidenkin kuvaajien onni, että Emerik on jämähtänyt Kajaaniin koirien ja irkin pariin. *komp*, kuvaamisen pitää olla ihanata!
En ole julkaissut koska. *On niin kiire ja parempaakin tekemistä, etten ehdi edes muiden kuvia ihastella (miten aikaa riittäisi omien lähettelyyn?)
Miksikö en ole julkaissut? Suurin osa kuvistani ei ole välttämättä tasoltaan sitä, mitä julkaistavilta kuvilta kai odotetaan. Toisaaltaan ei myöskään ole niitä kontakteja, joiden kautta julkaiseminen varmastikin helpottuu suuresti. Ei silti että suuremmin olisin itsekään kuviani minnekään kaupannut, tai edes lähetellyt Kamera-lehden tapaisille instansseille. Tässä en siis julkaisemisella tarkoita esim. netistä löytyviä kuvia, niitähän kyllä on. Tämä ei silti sitä tarkoita ettenkö toivoisi/uskoisi, että jonain päivänä niitä minunkin kuviani vielä jossain on esillä ollut. Tänne kameralukkuunkin jotain varmasti esille laitan, kunhan päivistä tulee valoisampia ja se oikeanlainen inspiraatio ja into taas jostain piilostaan tulee esille.
Voin yhtyä lahes sanasta sanaan... Kattelemalla toisten kuvia saa hirveesti ideoita, joista saa ammennettua uutta potkua kokeilla erilaista.
Kuvien maailmalle näyttäminen tyssää siihen, että omasta mielestäni niistä ei yksikään ole des kelvollinen kenenkään katsottavaksi. Edes itseni. Itsekritiikki on ehkä lliiankin kova. Miten se määritelmä menikään... Olen terapiakuvaaja...tai jotain sinnepäin. Tykkään etsiä kuvauskohteita, tilnateita ja yksityiskohtia. Sitten, kun saan kuvan käteeni, se onkin omasta mielestäni hirvittävän huono ja mielenkiinto siihen katoaa. Vähän niinkuin jäniskoiralla. Se ajaa saalista takaa niin kauan, kun se juoksee. Kun pupu kellistyy, koira vähän nuuhkaisee sitä ja jatkaa matkaa etsimään seuraavaa takaa-ajettavaa...
Ei ole kukaan pyytänyt julkaistavaksi, mikä on sikäli ymmärrettävää, ettei niitä kuvia ole juurikaan nähtävillä missään. Mua ei vaan juuri kiinnosta, näkeekö niitä kuvia joku muu vai ei. Siksi laitan yleensä nettiinkin vain semmoisia, mitkä joku on toivonut näkevänsä, enkä niitä isommin mainosta.
mäkin olen kotosalla ootellu, et joku tulis hakemaan kuvat johonkin jukaisuun, mutta ei vaan ketään näy *vitsi, vitsi*
Niin on. Näinhän tuota määriteltiin "virallisten" määritelmien mukaan, kuten suurin osa täällä foorumilla olevista on myös. Niimpä, kuten ollaan analysoitukin asiaa, on se juttu melkeimpä siinä että pääsee ottaa sen kuvan, mutta lopputuloksesta ei olekaan niin kiinnostunut enää... ;o)