Tervetuloa kameralaukkuun!

Pääset mukaan keskusteluihin rekisteröitymällä.
Register Now

ensimmäinen digijärkkäri

Keskustelu osiossa 'Digikuvaus' , aloittajana tiuhtis, 26 Lokakuu 2008.

    eli olen tullut siihen tulokseen että oly:n superzoomin sijasta hankin digijärkkärin.
    Eli hakusessa on ihan aloittelijan peruspaketti, olisiko teillä vinkkiä mikä olisi hyvä valinta?
    Enimmäkseen haluaisin kuvata luonnossa sekä liikkuvaa että liikkumatonta, esim. hevosia ja lapsia.
    ja sitä zoomiakin tarvitsisi näin ollen olla lopulta aika reilusti, jotta luonnossa saisi hyviä otoksia esim. linnuista.
    mutta tuo pitkä zoomi ei ole välttämätön heti alkuun.

    onko sillä merkitystä onko kuvanvakaaja rungossa vai objektiivissa? kumpi on parempi vaihtoehto?
    megapikseleitä en usko hirveitä määriä tarvitsevani.
    Luulen että tulen kallistumaan johonkin canonin, nikonin tai olympuksen perusmalleista. Vaikkakin edellinen kamera canon powershot a70 oli lievästi sanottuna pettymys, hajosi suurinpiirtein käsiin..
    noihin merkkeihin sen vuoksi että käytettyä tavaraa tuntuu olevan paremmin saatavilla.

    siihen tarvitsisin neuvoja että kannattaako ostaa kitti vai ostanko rungon ja siihen heti paremman objektiivin?
    vai pärjäänkö niin että ostan peruskitin ja sitten sen pidemmän zoomin lisäksi?
    vai millaisia on tuplakitit? olisko sellaisessa järkeä?

    olisin kiitollinen avusta, olisi kiva jos tietäisi vähän jo mitä kysellä kun pääsen kameraliikkeeseen hiplaamaan..
     
  1. emerik

    emerik Well-Known Member

    5 870
    51
    48
    Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    kanon d1000 + 18-55mm, 399e:
    http://www.rajalacamera.fi/www/popupcard.php?id=5615

    Siinä edullinen ja saman valmistajan kuin se pokkari oleva aloittelijalle suunnattu edullinen järjestelmä. Mukaan tulee kittioptiikka jolla voi aloittaa peruskuvaamisen johon voi myöhemmin hankkia itselleen sopivan telen jos haluaa hiukan kauempaa kuvata. Jos järjestelmä on uusi niin voi lähteä näin edullisesti sekä varovaisesti liikenteeseen. Aikaa myöten sitten ostaa kalliimman ja oikeanlaisen optiikan kaveriksi.
     
  2. Boucicaut

    Boucicaut Member

    251
    1
    18
    Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    Kannattaisi kuitenkin harkita myös Pentaxin K-M järkkäriä. Runkovakain on aika hieno juttu ja säästää linsseissä kivasti. Pentaxin hinta/laatu on perinteisesti ollut markkinoiden parhaimpia, samoin vanhojen linssien yhteensopivuus uusien runkojen kanssa.
     
  3. Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    kiitos vinkistä! lisätään harkinta listalle..

    miten muuten käsittääkseni canonin 1ooo jotain kamerassa on näyttö josta näkee mitä on kuvaamassa, onko tällaista ominaisuutta muissa perusjärkkäreissä?

    mietin vain rillipäisenä että tuo kyseinen ominaisuus helpottaisi kuvaamista valtavan paljon.
    useimmissa varmaankin on diopterikorjaus mutta on se aika hankalaa aina rillejä aina nykiä päästä, ja toisaalta taas rillit päässä on hieman hankala tihrustaa siitä pienestä etsimestä
     
  4. higgins

    higgins Active Member

    4 660
    7
    38
    Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    Kyllä järkkärillä etsimestä katsotaan! Rillisuojus kumista, ei lasit naarmuunnu. Live view käyttöön makroissa/ erityistilanteissa. Eihän niillä voi kuin staattisia kohteita kuvailla. Valoisassa ja liikkuvaa kuvaa ei.

    Nikon D40x- paketteja myyty 399, suosittelen. Samoin D80- paketteja näkynyt sopivaan hintaan. Tässä oikean kokoinen runko,ei siis mikään pokkari, voit harjoitella manuaalisäätöjä... Live view ja video löytyy sitten mallista D90. Uusi malli, näppärän kokoinen, ei siis tarjouksia vielä.

    Sony muuten viime aikoina pärjännyt erittäin hyvin testeissä monella mallilla, Higg
     
  5. emerik

    emerik Well-Known Member

    5 870
    51
    48
    Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    Takaetsintä sitä käytetään kuvaamiseen. Mahdollisesti silmälasien suhteen kyllä voi olla että kannattaa kokeilla katsoa tuon Nikon D80 etsimen läpi. Itsellä on silmälasit joten sen suhteen jotku etsimet on aika tuskastuttavia. Pokkarissa voi toimia se takanäyttö sitten kuvaamisessa, mutta järjestelmässä se on nihkeämpää. Eli peilietsin on se juttu kuitenkin joka on pakko hyväksyä jos järjestelmään siirryt.
     
  6. Frank

    Frank Active Member

    7 249
    1
    38
    Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    Kyllä niihin kameroihin hieman kannattaa perehtyä. D40-malleissa on miinuksena tuo objektiivivalikoiman kaventuminen. Autofocus ei toimi jos ei objektiivissa ole moottoria (eikö se näin ollu), koska rungosta on jätetty pois tarkennusmoottori. Tämän takia 50/1.8, joka on muuten hyvä ja halpa, jää vain käsitarkenteiseksi tuossa rungossa. (Käsin tarkentaminen nyt sinänsä ei ole paha juttu, mutta digijärkkäreissä etsimet eivät ole samalla tasolla kuin perinteisissä manuaalikameroissa, eikä objektiivien tarkennusrengas ja sen kierteen nousu useinkaan ole parhaita mahdollisia käsin tarkentamiseen näissä nykymalleissa)

    Tuommoinen valovoimainen objektiivi olisi varmaan kiva myös, koska ne kitit tuppaa olemaan varsin valovoimattomia, eivätkä siksi anna usein kovinkaan hyvää mahdollisuutta hallita syväterävyyksiä.

    Kauppaan kannattaa mennä ja siellä kysellä ja käteen kokeilla ja ehkä voi eri objektiivejakin testata.
     
  7. PePe

    PePe Member

    178
    2
    18
    Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    Englanninkielinen nimitys tuolle on live view. Tuo ominaisuus jakaa mielipiteitä. Joillekin täysi turhake, pokkareihin tottuneille taas tuttu kapine. Ei toimi kaikissa olosuhteissa - esim kirkkaassa auringonpaisteessa - mutta voi joissakin tilanteissa olla hyödyksikin. Tämä ominaisuus alkaa olla useimmissa uusissa rungoissa.

    Noita vakaajia on kahta perustyyppiä, runkoon tai linssiin rakennettuja. Molemmat toimivat hyvin ja niistä on todellista hyötyä. Runkoon rakennetulla on se etu että vakaaja toimii kaikkien, myös vanhempien, linssien yhteydessä.

    Nykyisellään runkojen mallit tulevat ja menevät. Lasitavara sen sijaan on pysyvämpää. Kuvien laadun kannalta objektiivin merkitys on myös iso, joten suosittelisin aika- ja rahainvestointien suuntaamista erityisesti tälle puolelle. Näille on ihan kohtuullisesti toimivat jälkimarkkinatkin. Jopa Suomessa, ja ebaystä löytyy sitten vaikka mitä. Usein käy niin että vasta kokemuksen myötä omat tarpeet ja käyttömieltymykset alkavat hahmottua.
    Hyväkuntoinen käytetty on oikein järkevä valinta. Käytettyjen kanssa toimivimman kokoonpanon hakeminen on mielenrauhan ja lompakon kannalta vähemmän rasittavaa.
    Merkistä riippumatta kittilinssit eivät edusta optiikan parhaimmistoa. Kyse on tietysti myös siitä mihin vaatimustaso asetetaan.
     
  8. Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    Mä olen myös nelisilmä enkä edes oikeastaan ole ajatellut, että laseista olisi haittaa etsimeen kurkistelussa. Ihan yhtä paljon sieltä näkyy lasien kanssa kuin ilmankin..
    Vanhan manuaalirungon käyttö on kyllä raapinut oikeasta rillinkehyksestä maaleja pois kun ei ole kumista suojaa siinä etsimen ympärillä 8(

    Etsimien koossa on muuten eroja - ainakin Canonin edullisempien digien etsimet on melkoisen pimeitä Pentaxiin verrattuna. Tuosta uutuudesta, K-M:stä en kyllä tiedä, kun en oo kokeillut. Vaikka eipä noissa Pentaxinkaan digien etsimien koossa hurraamista ole, kun vanhoihin filmikameroihin vertaa..
     
  9. Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    Canon, Nikon, Pentax ja Sony mainittu.

    Runko vakaajassa (Pentax ja Sony) tulee ajan mittaan halvemmaksi. Vaikka runko nyt maksaiski satasen enemmän.
    Sitten kun olet ostamassa vähän pidempää zoomia, ja haluat että se olisi vakaajalla, 1000 eur vai 2000 eur?

    Ja mihin on unohtunut se wanha neuvo, kun joku ensimmäistä järjestelmää ostamassa, mikä kamera sopii käteesi parhaiten ?
    Liikkeessä tuota on hyvä testata. Esim. omalla rungollani voin kuvata 1 kädellä, toisaalta Canonin alottelijarungot olenkin aina kiertänyt kaukaa ;)
     
  10. jus_si

    jus_si Active Member

    3 150
    0
    36
    Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    Hmm

    Täytyy mainostaa sen verran, että tuo tapiolan setti myynti puolella on aika kova. Siihen 50mm 1.8 päälle ja avot.
    - no se menikin jo -

    Silmälasit ovat hieman hankalat, mutta ei mitenkään ylitsepääsemättömät. Jo vakiomallisen okuläärin suojakumin korvaaminen jollain paremmalla auttaa. Live view-plaah, suuri etu järkkärissä on kunnon kuvausasento ja tukeva ote kamerasta, mikä menetetään heti live viewllä kuvattaessa.
     
  11. fotomik

    fotomik Member

    786
    0
    16
    Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    Sonyn A350stä lukuunottamatta en ole nähnyt vielä ainoatakaan järkkäriä jossa liveviewissä toimisi automaattitarkennus edes sen verran että käsivaralta saisi kuvattua yhtään mitään.
    Kyllä se jalustalta maisemia tai makroja kuvattaessa on kätevä varmaankin, mutta muussa... ei. En ymmärrä.

    (Tosin en ymmärrä nyt tuota vöyhäystä sen videokuvauksenkaan kanssa)
     
  12. Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    Liikkeissä tarjosivat canon 1000d:tä, nikonin 60d: kittipaketteina sekä olympuksen tuplakittiä e-520.
    budjetti pyörii siinä 400-600 euron välillä.
    luulen että käytettyä en uskalla ostaa, onhan uudessa sentään se vuoden takuu jos jotain tulee.
    kuvaavia kavereita ei oikeastaan ole joten sekään ei vaikuta merkin valintaan.
    jotenkin canonin ja nikonin mallit tuntuvat luotettavimmilta, varmaankin siksi kun niitä niin paljon myydään.
    olisiko fiksua ostaa peruskitti ja sitten myöhemmin kun kamera on tullut tutuksi jne. katsella sitä teleobjektiivia.
    kuulemma kittiobjektiivit on huonoja monien mielestä, mutta uskon että on se nyt paljon parempi kuin pokkari. Luulen että pärjään sillä vallan mainiosti.
    nyt en ainakaan usko että tulen ostamaan enempää kuin sen teleobjektiivin, niillä kahdella aion pärjätä pitkälle.
    käsituntuma nikonin 60d ja canonin 1000d:n välillä ei mielestäni suuresti poikennut, ehkä, tosiaankin EHKÄ canon tuntui käteen hivenen paremmalta.
    onko nikonin 60d:llä ja 80d:llä suuria eroja?
    onko joitain muita malleja joita minun kannattaisi harkita?
    ainiin ja joissakin kameroissa oli 3 pisteen tarkennus ja toisissa enemmän. Jossakin sanottiin että juuri sillä on merkitystä liikkuvien kohteiden kuvauksessa, kannattaako minun siis panna painoa tuolle ominaisuudelle?
    olisin kovin kiitollinen avusta!
    miten kuvanlaatu ja kohina? oletan että saman hintaluokan kamerat ovat aikalailla samalla viivalla? vai olenko aivan väärässä?
    onko joillakin mallien/merkkien välillä suuri hyppäys sen suhteen?

    canon 40d:tä joku suositteli, tietysti jos käytettynä sellaisen löytäisi niin miksi ei, mutta toisaalta sitten on omillaan jos siihen jotain vikaa tulee..
     
  13. Tuota

    Tuota

    68
    0
    0
    Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    Mielestäni Optotekin €499 Nikonin D80 kitistä on todella harkitsemisen arvoinen, ellet välttämättä halua aivan aloittelijan mallia.

    Optotek
     
  14. Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    optotek on HIEMAN liian kaukana, noin 450 km väliä, mutta anttilassa näyttää olevan vastaava paketti hintaan 599e, ei paha hinta sekään.
    noistakaan kamerakoulutuksista ei ole mitään hyötyä kun ne on niin kaukana
     
  15. Frank

    Frank Active Member

    7 249
    1
    38
    Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    Kai posti kulkee, ettei tartte sen takia 100 euroa maksaa.. Tosin onhan ne postikulutkin jotain jos kunnolla pakkaa yms.
     
  16. Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    ja eikö tuo optotekin tarjoust ole vain messutarjous, siis voimassa vain messuilla?
     
  17. Boucicaut

    Boucicaut Member

    251
    1
    18
    Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    Niin, 50 miljoonaa Elvis-fania ei voi olla väärässä...
     
  18. emerik

    emerik Well-Known Member

    5 870
    51
    48
    Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    Kittipaketti vain, ei niitä kukaan hauku mielestäni. Kuvanlaatu on järjestelmässä eri maailmasta mitä pokkarilla.

    Pienet seikat vaikuttavat hyvin paljon, jos kanoni tuntuu paremmalta niin ehdottomasti se.

    On.

    Aika pitkälti ne on samoilla viivoilla. Tuo kanoni on turvallinen valinta kuvanlaadun puolesta. Käyhän hakemassa se kamera jos olet hyvän tarjouksen saanut. :)
     
  19. Vs: ensimmäinen digijärkkäri

    Onko Nikonin D60 ja D80 muutakin kuin rakenteellistä eroa?
    Onko tuossa D80 mallissa sitä kennonpuhdistinta joka on D60.
    Tuossa sanottiinkin jo että niillä on paljon eroa, mitä? Voisiko joku kertoa?
    Mulla on kaksi serkkua joista molemmat kuvaa Canonilla ja itse ajattelin ostaa jommankumman nuista Nikoneista.
    Onko nuiden eri merkkien kuvanlaadussa eroa?