Koska Argosin mainio kuva Aika kuluu.. sai aikaan eri näkökulmista katsottua kommentointia ja jopa kommentoijan kommentoinnin kommentointia, ajattelin aloittaa tällaisen hieman provosoivaan sävyyn tehdyn aiheen kuvien kritisoinnista. Kyseeseen tulee se, mitä kukin käsittää hyvällä valokuvalla ja hyvällä palautteella (siis rakentavalla, ei välttämättä positiivisella). Minulle eräitä hyvän valokuvan merkkejä ovat valokuvauksen omia sisäisiä ihanteita hyvin toteuttavat kuvat: -sommittelu - sävykkyys - terävyys jne. nämä eivät välttämättä tarkoita sitä, että kuvan täytyy aina olla esim. sävykäs sisältäen tummimman ja vaaleimman alueen vaan sävymaailman tulee sopia kuvan sisältöön sitä tukien erityisesti kuvan sisällön esilletuominen KUVALLISIN KEINOIN. Tällä tarkoitan sitä, että jos kuvia katsoo paljon, joku kuva pysäyttää heti erottuen muusta joukosta. Kun tällaisia kuvia analysoi, huomaa, että ne lähes poikkeuksetta toteuttavat näitä yleisesti hyvän valokuvan esimerkkinä pidettyjä ominaisusuksia. Sitten provosoiva osuus. Tekotaiteellinen paska. Tällä tarkoitan kuvia, jotka ovat kuvanottohetkellä epäonnistuneet. Niihin yritetään jälkikäteen tehdä ihmeellisiä vipstaakkeja kuvankäsittelyohjelmalla siinä toivossa, että niistä tulisi mielenkiintoisia kuvia. Tästä joukosta erottuvat ne kuvat, joissa todennäköisesti kuvaajalla on jo kuvaa ottaessaan ollut mielessä millainen siitä on tultava, esim jos tietoisesti aikoo kuvaan vaihtaa taustan. Tähän joukkoon ei kuulu valokuvataide, jota arvostan ja joka tosissaan tehtynä on upeaa. Tekotaiteellisen paskan luojat postittavat kuvia siinä toivossa, että saisivat kuvilleen kehuja. Loukkaantuminen on sitäkin suurempi, kun joukkoon eksyy myös eriävä mielipide. Täällähän kuitenkin arvostellaan kuvia, ei ihmistä, se täytyy aina muistaa. Kuten sanottu, tämä kirjoitettu tarkoituksellisen provosoivasti hieman pilke silmäkulmassa. Toivoisin aiheesta sivistynyttä keskustelua. T Jukka
Vs: Tekotaiteellista paskaa? Pidän Kameralaukusta juuri sen vuoksi, että täällä vierailee eri-ikäisiä ja erilaisen kokemuspohjan omaavia kuvaajia. Positiivista on myös se, että harrastusalueet vaikuttavat oleva piristävän laaja-alaisia. Ikärakenteesta- ja kokemusjakaumasta seuraa myös vahvastikin erilaisia käsityksiä. Ei välttämättä siitä, mikä on absoluuttisesti "hyvää" tai "huonoa", vaan siitä, mihin kokemuspiiriin kuvan lukeminen ja merkityssisältöjen tulkinta perustuu. Tästä erosta kärjistetyin muoto oli eri foorumeilla esiintynyt digipellet/filmijäärä -kirjoittelu. Ihan oma asiansa on lisäksi se, että nettikeskustelun heitot ovat niukkuudessa vailla selittävää osuutta sivistykseltään Intian luoteisylängön ja Itä-Afrikan hautavajoaman aikaista materiaalia sähköisen viestinnän kehityshistoriassa. Syyllistyn tähän paheeseen myös itse. Koen myös tekotaiteellisiksi monen ns. Helsinki-schoolin kuvaajien teokset, jotka eivät aukene minulle tarkoitetulla tavalla ja joiden usein erittäin suuren printtikoon koen tyhjyyttä kompensoivaksi kikkailuksi. Itseisarvoisesti iso printtikoko ei suinkaan ole negaatio, mutta myös pieni kuva voi olla todellinen helmi. Se vaatii vaan katsojaltaan enemmän. Täällä puhutaan usein sommittelusta. Tiedetäänkö klassisen sommittelun säännöistä vähän tai paljon jää kuitenkin hämäräksi. Kuten muissakin taidelajeissa, voi valokuvauksessakin mielestäni rikkoa sääntöjä, mikäli osaa säännöt. Sama pätee tekniikkaan. Tämän päivän kuvaus onkin histogrammineen ja photoshop-käsittelyineen enemmänkin teosten muodostamista kuvatusta raakamateriaalista kuin koskaan ennen. Tekniset seikat valtaavat myös palautteesta aiempaa suuremman osan. Täällä on kirjoittelemassa monia kokeneita kuvaajia. Heidän on helppo nähdä aloittelevien kuvaajien into ja ehdottomuus. Tähän liittyy myös vakaumus siitä, että on oivaltanut kuvan sisällön. Se, mitä voisimme yhdessä kehittää, on parempi eli tarkempi palaute sisällön ja kuvan tuottaman kokemuksen suhteen. Silloin myös kokemuksen arvo voisi välittyä monelle siitä kiinnostuneelle kameralaukkulaiselle. Paljon on teknisesti teräviä, hyvän värisiä "ihan kivoja" kuvia joissa histogrammit ovat kodallaan, mutta vähemmän kuvia, jotka herättävät intohimoja, ihastusta tai suoranaista inhoa.
Vs: Tekotaiteellista paskaa? Minähän luon pelkästään tekotaiteellista paskaa, mutta olen jo ajat sitten luopunut toivosta saada niihin yhteenkään kommentteja, saatikka kehuja. Eriäviäkään mielipiteitä ei juurikaan ole näkynyt, taitaa olla niin että kärpäset on muualla kuitenkin, kun paska ei kiinnosta.
Vs: Tekotaiteellista paskaa? Minusta on vähän kornia miten kaiken testi/räpsy/"kunhan kuvasin huvikseni" kuvien keskellä sanotaan joitain kuvia tekotaiteelliseksi.
Vs: Tekotaiteellista paskaa? Kannattaa myös itselle muistuttaa siitä tosiasiasta, ettei kaikki ihmiset ole samanlaisia.
Vs: Tekotaiteellista paskaa? Eri mieltä. Mielestäni kuva voi saada sen ottamisen jälkeen toisen merkityksen ilman "tekotaiteellisuutta(?)", mutta ei leipurikaan voi reseptiä luoda siten, että korvaa sokerin suolalla mainiten, että ajatelkaa suolaisuus makeutena.
Vs: Tekotaiteellista paskaa? Kysymyksenasettelu on mielenkiintoinen, vaikka miten olisi provokatiivinen. Tulee ensimmäiseksi mieleeni, kuinka lähtisit tekemään eroa "tekotaiteellisen paskan" ja mainitsemasi "valokuvataiteen" välille. Minä en siihen noilla kriteereillä pystyisi. Mitä jos "tekotaiteellinen paska" -kuva näyttää hyvältä, mutta "valokuvataiteeksi" luonnehtimasi paskalta? Joudutaanko tuota määritelmää vaihtamaan päittäin? Vai voiko oikea taidekin olla paskaa? En toisaalta mielellään lähtisi tarpomaan mihinkään taideteoreettiseen suohon. Ehkä helpointa olisi vain puhua kuvista, niiden ominaisuuksista ja mahdollisista tulkinnoista, eikä mainita sanallakaan taidetta.
Vs: Tekotaiteellista paskaa? Itse koen tekotaiteen seuraavasti, on oletus/opetus mitä taide on ja tehdään taidetta, siis mm. heilutellaan kameraa tai kallistelaan sitä ilman tarkoitusta. vahvimmin tekotaiteen määritelmä itselleni tulee mieleen kun näkeen ns. jäljittelyä. Mitä tulee oletukseen epäonistuneen räpsyn taiteeksi muokaamisesta, niin sen tietää vain ottaja/muokaaja, kuten luontokuvan kohdalla koen katsojana tarpeetomaksi arvioida aitoutta tai muita kuvan valmistumiseen johtaneita seikkoja ja keskityn itse kuvaan. Se että kuva on otettu käsillä seisoen kamera jeesusteipllä päähän kiinittäen, ei luo lisäarvoa tai poista arvoa. Taiteen määritelmän mielipiteeni ei ole muutunut ja se on edeleen se että jos tekijä on kokenut tekevänsä taidetta niin se on sitä, se onko kyseessä hyvää vai huonoa selaista, on maku/eriasia. Katsojalle annan kuitenkin myös vastuun ja ainakin omilla jutuillani on kohderyhmä, ikä tekijää usein vähätellään nuorimpien puolesta ja ei ole sattumaa tai mielivaltaa että alle 18v. on vanhempiensa holhouksessa, vanhempikin henkilö voidaan asettaa holhoukseen jos todetaan että hän on selaisen tarpeessa ja molemmat varmasti kokevat olevansa valmiita itse itseään holhoamaan. Siis jos tunnin aikana piirrellään hirviöitä, pääkalloja ja pentagammeja, niin kyseisen henkilön arviot taiteestani on minulle merkityksettömiä. Mitä tulee henkilökuvaukseen niin koen että siinä on ainakin kaksi linjaa, toinen kuvaa itse mallille ja toinen itselleen/muille, jälkimäisen tuotoksen määritteleminen taiteeksi tai ei sellaiseksi on jopa itselenikin vaikeaa esim. kun laitan photonettiin laitanko kategoriaksi potretin vai fine art? Ongelmaksi muodostuu näiden kahden välillä onistumisen arvioiminen, jos ei ymmärretä mistä on kyse. Itse koen että kohderyhmän mielenkiinto/tyytyväisyys on se juttu, malille menevä kuva (hää yms.) pitää olla mairitteleva hänen itsestään mielestä, kun taas yleiseti katsottavaksi tarkoitettu kuva pitää olla mallia tuntemattoman henkilön mielstä mielenkiintoinen, kertova yms. Näillä foorumeilla valitsee opettamis/pätemis mentaliteeti ja monille on vaikeaa antaa palautetta tuon ulkopuolella joka johtaa siihen että anetaan itsestään selvää palautetta horisontin suoruudesta tai jostain muusta mikä on itse omaksuttu, sen siaan että otetaisiin se pää seiltä hanurista ja kirjoitetaisiin kuvasta tulevista fiiliksistä. Moni kamerateknikko kokee helvetin loukaavaksi jos komenttia horisontin suoruudesta ei oteta kiitolisuudella vastaan.
Vs: Tekotaiteellista paskaa? Tahtoo kanssa lausua mielipiteensä, vaikken asiasta juurikaan ymmärrä. Mä olen yllättäen Jarin kanssa suht samoilla linjoilla. Mielestäni taidetta on se, kun tietoisesti tekee jotain uutta, kutakuinkin tietäen mitä tuleman pitää. Tekotaiteellista paskaa on sitten se, kun kopioi idean keksijää saamatta tuotua aiheeseen mitään ratkaisevasti uutta näkökantaa. Yhtenä esimerkkinä olen pohtinut paria valokuvaajaa. Antoine d'Agataa Magnum Photos Home ja Jukka Onnelaa http://www.lightstalkers.org/jukkaonnela Mitähän nämäkin sitten ovat ja miten näitä luonnehtisi. Muuttuuko käsitys silloin kun nämä näkee erikseen tai silloin jos nämä on esitetty vierekkäin samassa kontekstissä. Valokuvataide on hankala aihe lähestyä, koska ihmisillä on melko erillaiset odotukset valokuvalta. Toiset odottavata kuvalta tuota sävykkyyttä ja terävyyttä, kun taas toisille riittää, jos kuvassa on vain jotain sävyeroja, jotka aiheuttavat kiinnostuksen teokseen. Sitten on vielä ihmistyyppi, joka ei luokittele valokuvaa taiteeksi vieläkään. Taiteen katsominen on muutenkin taitolaji, jota minä en ainakaan hallitse.
Vs: Tekotaiteellista paskaa? Yleensä tekotaiteellisuudella ei tarkoteta epäonnistunutta kuvaa jolle tehdään kuvankäsittelyä jotta kuvan voisi pelastaa. Tekotaiteellisuudella on yleensä tarkoitettu myös ihan teknisesti onnistuneita kuvia, joiden "sisältö/sanoma/..." on sellaista jota ei ehkä ymmärretä tai kuvaa jonka toteutuksessa tai sisällössä on otettu vaikutteita toisilta ehkä jo tunnetuilta taiteilijoilta. Tai jotenkin näin olen sen ainakin itse käsittänyt. Sen sijaan huonon kuvan fotaroinnilla "kuntoon" ei ole mitään tekemistä taiteen tai tekotaiteen kanssa, ainakaan mulle. Myös tekijän antamat nimet tai muuten (erityisesti netissä) esille tulevat asenteet teoksiinsa tai "taiteenlajiin" voivat hyvinkin vaikuttaa siihen miten tekotaiteelliseksi ne koetaan...
Vs: Tekotaiteellista paskaa? Olen myös Jarin kanssa samoilla linjoilla siitä,että valokuva on taidetta, jos tekijä sen omasta mielestään tietoisesti tekee. Ja totta myös sekin, että sen jälkeen on makuasia, pitääkö sitä hyvänä vai huonona. Totta myös se, että ns. hyväksi luokiteltu taide voi olla täyttä sontaa ja päinvastoin. Totta myös sekin, ettei tässä kannata alkaa taiteen teoreettiseen viisasteluun. On mielestäni huomioitava, että jokainen katsoo kuvia omasta viitekehyksestään katsoen. Esim. minä olen kuvannut 10 vuotta tietyllä tavalla ja sen kokemuksen pohjalta katson ja arvotan kuvia. Joku toinen voi olla kuvannut 40 vuotta, hänellä on siis enemmän kokemusta. Ehkä hän on ajatellut valokuvista joskus siten, kuten minä nyt. Kyllästynyt siihen ja muuttanut kriteereitään ja kiinnostuksen kohteitaan. Jatkan tästä illalla. T Jukka
Vs: Tekotaiteellista paskaa? Tuon luokitteluvalinnan voi varmaankin joko tietoisesti tai tiedostamatta tehdä sillä perusteella, haluaako kuvaa katsottavan potrettina vai fine artina. Kuvan esillelaittaja siten itse määrittelee tuon käytettävän viitekehyksen. Tällä tavallahan katsojan tulkinta rajoitetaan jo valmiiksi tiettyihin raameihin. Eri asia on sitten se, että kuvaa ei mitenkään ennalta kategorisoida. Ei siis luokittelemalla, nimeämällä tai edes kysymällä, onko hyvä/onnistunut/mielenkiintoinen kuva... Kirjallisuudentutkimuksessa näihin vastaanoton teorioihin (reseptioteorioihin) liittyy termi 'odotushorisontti', joka kuvaa sitä tulkintakehystä, jonka lukija automaattisesti rakentaa päähänsä saadessaan käsiinsä vaikkapa dekkarin. Eli että mikä hänen mielestään on dekkari ja mitä sen pitää sisältää ollakseen hyvä dekkari. Samalla tavalla dekkarin kirjoittaja ajattelee jo tekovaiheessa. Miten dekkari pitäisi kirjoittaa, jotta se olisi hyvä dekkari. Taiteesta puhumisessa on se vaara, että silloin kuvan katsojalle rakentuu automaattisesti mieleensä jokin ennakkokäsitys siitä, mitä taidekuva pitäisi olla tai mitä se ei ole. Itse asiassa mielestäni sama pätee myös tuohon taiteen tekemiseen, eli jos ennalta käsin pyritään tekemään 'taidetta', ollaan silloin samalla tavalla sidoksissa niihin omiin ennakkokäsityksiin (mitä ne sitten kullakin ovat) taiteen olemuksesta. Tämän takia en ihan allekirjoita sitä väitettä, että taiteen jäljittely-yritykset ovat tekotaidetta, koska pyrkimys taiteen tekemiseen on yhtä lailla pyrkimystä oman taidekäsityksensä (sekä vallitsevien taidekäsitysten ja -normien) jäljittelyyn ja uusintamiseen. Ehkä hyvä taidekuva on kuva, jota ei ennalta käsin voi määritellä. Ei siis edes tekovaiheessa.
Vs: Tekotaiteellista paskaa? Tekotaidetta tehdään silloin, kun tekemisen tarve tulee ulkopuolelta. "Tarttis tehdä jotain, kun on toi apurahakin, kausikin lähenee loppuaan, viimeisestä näyttelystä on jo x vuotta, rahat loppuu, jne." Tekemisen tarve ei siis nouse taiteellisista lähtökohdista, ílmaisun tai tuottamisen halusta, tekemisestä itsestään, vaan joistakin muista lähtökohdista. Esim. kirjailijalla: " Tarttis tehdä ens jouluksi jotain, kun viime jouluna ei kirjaa tullut, kustantajakin kettuilee,... mitähän kirjoittais..."