Kuten sanoin, nouseva tähti. Ei ole tässäkään moitteen sijaan minusta. Todella rauhallinen sommittelu, hyvästä tilanteesta. Nappiakin on pinettu oikeaan aikaan, juuri kun sormi on alhaalla. Ehkä tässä hiukan häiritsee tuo pukimennyt taivas, mtta sill ei kuvaaja oikein mitään voi.
Samahäiritsee itseäni, pyrin aina täyttämään kuva-alan harkiten ja puhkipalaminen on harvoin harkittua (vaikka olisitpa nähnyt ne kromaattiset aberraatiot alkuperäiskuvassa ) Pyrin kuvaamaan/tekemään kuvat ehkä vähän samalla tavalla kuin maalarit - mietin että mitä kuvassa pitää olla. Kuitenkin, jos olisin tämän kuvan maalannut, niin taivas olisi ollut tummanharmaa ja siellä olisi ollut pari hyväntahtoista pilvenhattaraa. Suotimilla olisi taas korjattu monta asiaa jo kuvausvaiheessa Kunhan tässä kerkeän jaksaa joutamaan, niin isken vielä yhden kuvan näytille, mutta kunhan pohditaan tätä ensin. Jos ei muuta, niin voisi miettiä ihan sitä, että mikä tuossa lätäkössä kiehtoo?
Teknisesti pirun hyvä. Itseä ei haitannut tuo puhkimennyt taivas. Brion vaunut on sopivan yksinkertaiset, ovat aika ajattoman oloiset. Myös lapsi itse on suhkot kauniisti kuvassa ja kumpparit sopivat. Kaiken kaikkiaan visuaalisesti kaunis kuva. Tässä vain itsellä tulee aika tuskastuttava olo kun ei tälläisiä kuvia saa edes aikaiseksi.
Minulle tulee tästä kuvasta aika negatiivinen tunne. Tie, lapset, vaunut. Vaunut tuovat mieleen muutkin joissa on neljä pyörää ja tie on aika uhkaava, pitkä ja kohtalokas. Eli luen tämän hyvinkin eri lailla.. Ei huolta huomisesta, huomista ei välttämättä tule.. Vesku
Wou.. !! Itseasiassa hetki tämän jälkeen tienpäästä tuli auto. Kuva meni pilalle, koska lapsi ei ollut enää samassa paikassa. Jos tuonne tienpäähän kuvittelisi auton keulan ja valot valokeiloineen, niin sitten olisin jo Veskun kanssa aika pitkälle samoilla linjoilla...
Ei ole liian synkkä. Synkkään versioon(lavastakaa?): Lapsi makaa maassa tiellä, kurajäljet mekossa. Auto on jo mennyt ohi (yli?), ja tällä hetkellä pakittaa. No, se ehkä olisi vähän makaaberi, tuohon nykyiseen uhkaavuuteen verrattuna. Alempi parempi, ja reippaasti!