Vs: E-M1 Näitä menetelmiä minäkin olen niille harvoille ihmisaiheilleni käyttänyt, vaan normaalisti vältän kuvissa ihmisiä tai kaikkia ihmisten tekemiä rakennelmia. Sitä vaan ihmettelen kun max. kuvataajuus on 10/sek. mutta ainoastaan kertatarkennuksella? Jatkuvalla tarkennuksellahan sitä nimenomaan kaipaisi n. 10-15 sek. kuvataajuuksia, no toivotaan että se 6,5 fps on edes riittävän tarkka, eikä souda ja huopaa kuten 4,5 fps OM-D:ssä.
Vs: E-M1 Joskus tulee mieleen, että oisko hitaampi sarjakuvaus sittenkin parempi, koska kamera saa enemmän aikaa tarkentaa kuvien välissä, tuntuu siltä, että vanhan ajan moottoritekniikan ihannointi on jäänyt päälle ja nyt sitten moititaan hurjien kuvausnopeuksien huonoa tarkennusprosenttia. Aikoinaan tarkennettiin käsin oikeaan kohteeseen ja sitten mahdollisimman suurella kuvausnopeudella pyrittiin varmistamaan, että kuva otettiin oikeassa kohdassa ja toisaalta kohde oli kivassa asennossa jossain kuvassa. Oisko tässä hieman uudelleen miettimisen paikka?
Vs: E-M1 Et ole paljoa tainnut kuvata lentäviä lintuja tai esim. kärppää kivikossa? Canonin ja Nikonin ammattirungot vetävät kuitenkin yli 10 fps ja lähes ruuturuudulta teräviä otoksia lentäviin lintuihin, tiedän sen, sillä mm. ystäväni lintukuva.fi:ssä käyttävät näitä laitteita kuvaten järjestään aivan uskomattomia maailmanluokan lentokuvia linnuista. Jo olisi Olympuksenkin aika pystyä samaan.
Vs: E-M1 Tuo aikoinaan -juttu voidaan tehdä edelleenkin. Etukäteen tarkentamisen jälkeen voidaan E-M1:llä kuvata 10 kuvaa sekunnissa. Tässä nopeutta rajoittavat suljin ja laskentateho. Sen sijaan ajatuksesi, että kameralle pitäisi antaa aikaa tarkentaa valotusten välissä on hiukan takaperoinen. E-M1:n 6,5 kuvaa sekunnissa perustuu juuri siihen, että vaiheen tunnistus ehditään lukea kennolta ja objektiivi voidaan tarkentaa tuohon tahtiin. Ei siinä runko tarvitse enempää aikaa, se on jo rajoitettu oikeaksi. Kyse on yksinkertaisesti kyvystä lukea informaatiota, prosessointitehosta ja objektiivin tarkennusmoottorin nopeudesta. Kaksi edellä mainittua paranee jatkuvasti yhdessä laskenta-algoritmien kanssa. Kolmas sisältää nykyisellään mekaanisen toiminnon ja se asettaa osalla objektiiveja jo nyt rajan saavutettavalle tarkennusnopeudelle. Tarkennussysteemiä paljon enemmän aikaa valokuvauksessa tarvitsee vakaaja. Se ei ehdi tehdä hommiaan sulkimen kanssa kuin 3,5 kuvaa sekunnissa. Ilman suljinta eli videokuvauksessa sekin pääsee aivan toisenlaiseen vauhtiin. Mekaanisen peilin jälkeen lähtee pois mekaaninen suljin ja sen jälkeen pian häipyy mekaaninen tarkennus. Automaattitarkennuksen käyttö sarjakuvauksessa ei ole ollenkaan idioottivarmaa millään kameralla. Sekä Nikonilla että Canonilla suurin valituksia aiheuttava asia on juuri automaattitarkennus. Kyse ei niinkään ole viasta kamerassa vaan ymmärtämättömyys systeemin toiminnasta. Kuvaaja ei ymmärrä oikein miten se toimii eikä miten kuvaajan pitää toimia, että systeemi voisi toimia. Odotetaan siis mahdottomia. Muutama perusasia: - mitkä ovat objektiivin tarkennusmoottorin kyvyt? - onko päällä laukaisun vai tarkennuksen preferenssi? (edellinen sallii tasaisen kuvatahdin vaikka osa ruuduista olisi epäteräviä, jälkimmäinen puolestaan pätkii kokemattomalle inhottavasti sarjakuvausta) - millaista tarkennuspistettä, -ryhmää tai kohteen seurantaa käytetään? - mikä on tarkennuksen pito? (hyvä pito ei hypi helposti esimerkiksi lentävän linnun ja taustan välillä, mutta toisaalta hyvä pito on hitaampi lähtemään tarkentamaan) Tämä tekniikkalaji on tälläkin kohdalla lopulta taitolaji.
Vs: E-M1 En todellakaan haluaisi mitään noista enkä varsinkaan mitään ortoja. Valokuvauksessa on muitakin juttuja kuin terävyyden maksimointi. ISO-alue 50-100 olisi itselleni optimaalinen suurimmassa osassa kuvauskohteitani valotusajan, syväterävyyden ja yleisen kuvattavuuden kokonaisuuden kannalta. Se toisi hiukan lisää laatua ilman mainittavaa kompromissia missään muussa. ISO 800 kelvollisena maksimina riittäisi itselleni hyvin. Villaristin tarpeen korkeisiin natiiveihin ISO-arvoihin ymmärrän erittäin hyvin. Perustuu tasan samoihin juttuihin kuin oma ajatukseni. Eri suuntaan meno johtuu vain erilaisista kuvauskohteista ja valaistusoloista. En pitäisi tulevaisuudessa mahdottomana, muun kehitystahdin hidastuessa, tällä tavalla entistä enemmän käyttötarpeen mukaan eriytyviä kameroita.
Vs: E-M1 Oletus siis on, että alhaisempi natiiviherkkyys tuottaa vähemmän kohinaa ja kontrastikkaamman kuvan. Ok, jos näin on. Jotenkin ihokarvat vain kertovat, että tässä ero 100 ja 200 välillä on aika pieni.
Vs: E-M1 Niinhän se on. Pieni mutta ei häviävän pieni... Suurin hyötyjä todellisuudessa olisi studiosalamoita käyttävä kuvaaja. Tehojen käyttö olisi paremmin balanssissa.
Vs: E-M1 No juu. Minullakin on joitain Potkastudios-tarroilla varustettuja... Aukolla 22 voi jotenkuten kuvata, pienissä tiloissa
Vs: E-M1 Muuten, ihan vaan noin mielenkiinnon vuoksi. Jos mielelläsi haluaisit kennon natiiviherkkyydeksi ISO 50, niin miksi ei mv-filmissä voisi preferoida ISO 32 MV-filmiä ? Varsinkin kun se on täyssävyfilmi, eikä merkillisillä kehitteillä viriteltyä jäljennöstavaraa. PS. Oma kuvaustarpeeni harvoin ylittää ISO 800 mutta > ISO 1600 on hyödyllinen silloin kun tarvitaan mahdollisimman nopea suljinaika, joten kyllä sille paikkansa on.
Vs: E-M1 Varmasti, mutta nykytarjonta ylittää aika massiivisesti tuon 1600, joten unelmamaailmassa siirtovaraaa alaspäin olisi hurumykky.
Vs: E-M1 Kerrankin Kuikero on oikeassa, elikkä luovutaan loistavasta ISO6400 laadusta ja satsataan se natiiviin ISO50 laatuun. Miksi kameravalmistajat satsaisi tuohon, en tiedä.
Vs: E-M1 Vaihdetaanko aihetta? Oly Amerikan sivuilta löytyy englannin, espanjan ja ranskan kieliset käyttöohjeet E-M ykköseen. Näyttää tulevan mielenkiintoiset valikkoseikkailut joillekin kameran käyttäjille ja mielenkiintoisemmat sellaisille jotka eivät osta eikä käytä kyseistä kameraa.