Vs: dikijärkkäri kiinni palkkiin? Kuvat on leikattu/liimattu, joten tällä tekniikalla kohtia "keskellä" tulee monta. Tässä otokset keskivaiheilta. Voivat olla kahden ruudun saumastakin - vain fotari tietää. Valitsin mahdollisimman kertovan kohdan. Huom! Kuvia ei ole sopattu vertailukelpoisiksi. Ne on valotettu käsin ja yhdistetty ohjelmalla optiikan reunojen tummuuden havaitsemiseksi.
Vs: dikijärkkäri kiinni palkkiin? Ison koon linssit eivät piirrä hyvin -lausahdus kuuluu näihin sitkeästi eläviin legendoihin.Joukossa on sekä huonompia että parempia. Kyllä noista 60-70 -lukujen ykskerrospinnoitetuistakin löytyy ihan digikennon kyvyille riittävää piirtoa. Sitten on taas paljon uudempia linssejä joiden piirto voi jäädä alle. Esimerkkinä vaikka peruslasi, Symmar-S 5.6/150. Vanhempi malli on tarkka kuin elukka (maaginen 50lpmm-raja ylittyy helposti jos muualla systeemissä ei ole heikkouksia). Samasta uudempi APO-versio taas on heikompi, joskin ylittää sekin tuon 50lpmm-rajan. Tottahan se on, että isossa koossa lopullinen piirtokyky ei ole niin autuaaksi tekevä asia. Kuva-originaali on suuri, suurennusta ei tarvita paljoa ja lisäksi lyhyt terävyysalue käytännössä tarkoittaa himmentämistä usein aukoille joissa diffraktio syö jo piirtoa ja silloinkin osa kuvasta on 'epätarkkaa' jos mennään katsomaan tarpeeksi suurilla suurennoksilla / pikselipiippaamaan. Vaan kun 4x5:stä tehdään tollainen 50cm kokoinen kuva niin kyllä piisaa katsoa vaikka nenä kiinni suurennuslasin kanssa tulosta.Metrisessä alkaa lähitarkastelussa teoriassa jo varsinkin tarkennustason ulkopuolisilla alueilla puremaan hajontaympyrän kasvu ja/tai diffraktio-vaikutukset.Mutta kun sitä metristä katsookin 50cm päästä niin kyllä kelpaa. Keskarilaseissa muuten mamiyan optiikat tuppaavat pesemään kinolinssitkin tuosta vain... Eli aina se suurempi piirtoympyrä ei tarkoita heikompaa laatua. Laakapuolella syyt keskimäärin kinoja heikompiin piirtokyky-lukemiin löytynevät etupäässä siitä ettei piirtoa yksinkertaisesti tarvita niin paljoa. Kun ei ole kysyntää niin ei ole tuotantoakaan.
Vs: dikijärkkäri kiinni palkkiin? Jos ajatellaan, että kinarista pitää tehdä suurennus 18x24 vedokseksi ja 8x10-tuumaisella se tulee pinnakkaisena, niin kinarin piirtokyvyn (/suorityskyvyn) pitää olla suurennuskertoimen verran parempi, jotta saavutetaan sama (teoreettinen) tulos vedoksessa. Jos ison palkin lasi siis piirtää 20 viivaparia millille, niin kinarin täytyy toistaa yli 120, joka on kova vaatimus. Tuo 20 löytyy aika helposti isoillakin aukoilla. Kun vedos tehdään suurentamalla, vaikuttaa asiaan vielä suurennuskoneen optiikka jne. Vertailun vuoksi 9x12 sentin laakakoneen linssi voi olla toistoltaan "vain" 40 viivaparia millille, niin ääriviivatarkkuus syntyy niillä eväillä. Vedoksen suurennussuhde on vain 2. Teoriassa 75-millisen Biogonin piirtoa vastaavan kinarin lasin pitäisi piirtää noin 700 viivaparia millille, mikä lienee mahdottomuus. Otsikon aiheeseen liittyen juju on siinä, että liimaamalla digiotoksia saadaan suurennetuksi "negakokoa", jolloin linssin suorituskyvystä ei tarvitse repiä hillittömyyksiä. Yksittäiskuvien ottamiseksi on helpompia keinoja kuin liittää digijärkäle palkkijärkäleeseen.
Vs: dikijärkkäri kiinni palkkiin? Joo alkaa homma hahmottumaan. Näin on. Nyt on enää kyse siitä, minkälaisella lasilla kannattaa lähteä hommaa viemään eteenpäin. Millä systeemillä saadaan hyvä balanssi akselilla erillisotosten määrä - yksittäisotoksen tarkkuus. On nimittäin turha peittää oikein iso piirtoympyrä hillittömällä määrällä otoksia, jos yksittäisessa ei piirto yllä siihen mitä kenno voisi tallettaa. Jos haluaa eniten detaljeja, niin pitäisi siis löytää objektiivi, jossa on eniten viivoja absoluuttisesti, ja viivoja/mm juuri sen verran mielellään kuin kenno kykenee tallentamaan. Ja mielellään tarpeeksi suuri piirtoympyrä, jossa sommittelu, tarkennus ja tarkennustaso on helppoa hakea. Ja mielellään tarpeeksi pieni piirtoympyrä, jotta ei tarvitse ottaa liian monta kuvaa sen peittääkseen. Tämähän on huono, kun pilvet liikkuu ja aurinko liikkuu, eli ei ole koko päivää aikaa sitä kuvaa ottaa.
Vs: dikijärkkäri kiinni palkkiin? Tuollainen esimerkin 2x4 ruudun juttu on vielä helppo hoitaa. On vielä otettava huomioon, että fotarissa ruutujen on syytä mennä riittävästi limittäin, että kuvat todella saadaan yhteen. Epäjatkuvuuskohdan huomaa heti ja kuva on pilalla. Kokemusten mukaan Sinar P:ssä säädöt ovat jämptit, jolloin digijärkkäriä voi pitää digiperänä. Voi keskittyä ennalta tsekattuun valottamiseen. Se on sommittelun jälkeen aivan mekaanista puuhaa, palkin asteikkojen tarkkailemista etusormen liikkeiden välissä. Suuri piirtoympyrä takaa tasaisen toiston laidasta laitaan ja valotuksen voi pitää (optiikan ominaisuuksien takia) vakiona. Nurkissa kuva on yhtä valoisa kuin optisessa keskipisteessäkin. Myös optiikan suorituskyky on riittävän samanlainen yhdistettävien kuvien kesken. 150-millisellä Super Symmarilla piirtoympyrä on 254mm. Sillä saa parikymmentä pystyruutua vierekkäin yhteenliitettäväksi. Iso kuvakulma ja lyttääntynyt perspektiivi antavat uudenlaisia näkökulmia panoramaan... Tavalliset kuvat kannattaa ottaa tavallisilla välineillä. Käytetyn Supersymmarin hinnalla ei saa kaupasta kummoistakaan tikisuumia
Vs: dikijärkkäri kiinni palkkiin? No vertaillaan nyt ihan one shottia tuohon panoraamaan, väitän että linssiä kerran siirtämällä päästään vähintään samaan lopputulokseen. 16 mpix on tuon originaalin koko. http://www.pasiz.net/pictemp/