Tervetuloa kameralaukkuun!

Pääset mukaan keskusteluihin rekisteröitymällä.
Register Now

Digivalitusta

Keskustelu osiossa 'Digikuvaus' , aloittajana Juke.K, 16 Joulukuu 2008.

  1. Juke.K

    Juke.K Well-Known Member

    14 670
    215
    63
    Oikeastaan tuosta digijärkkäri äänestyksestä ja kaikken kommenteista muita kameroita kun omaansa kohtaan tuli mieleen tälläistä.

    Kuviani on kommentoitu kohinan vuoksi. Vika ei ole minun vaan kameran. Miksi minun pitäisi puolustella kameraani? Onko kohina niin kamalaa että kukaan ei uskalla laittaa kuviaan esille koska pelkää että tulee leimatuksi ja kamera merkkikin saa leimansa. Oikeastaan itse alunperin en tykännyt kohinasta koska olin niin oppinut. Ja siksi sitä jollakin tyuperällä ohjelmalla poistaa. Nyt olen yrittänyt saada kohinaa esille. Ei ole kamerani hyvä siihenkään, perhanan perhana.

    Jotenkin kaikkien eduksi olisi kun niitä surkeuksia sanotaan ääneen ja uskalletaan kertoa ne muille. Ei se että on ostanut saman merkin tarkoita sitä että itse olisi sen suunitellut ja siksi ei saa kertoa missä kohtaa kamerani on huono.

    Kaikkien pitäis antaa niitä komentteja mihin kaipaisi parannusta. Aloitan oman valitukseni tähän Sonysta.

    - kohinaa on mutta ei tarpeeksi
    - nopeus on äärettömän huono käsite, joskus ei meinaa tulla kuvaa vaikka kaikki asiat on kohdalla, mitä helvettiä se kamera miettii
    -kittiopiska heiluu käsi tarkennuksessa sentin ees taas eikä siinä ole kyse kun välyksestä
    -ohjelma jolla kuvia ladtyaan koneelle on surkea koska sieltä ei voi enään siinä kohtaa poistaa kuvia kun ne on ladannut, jää vain tyhjä kohta "tässä oli kuva" eikä sitä saa pois


    ....kun tulee mieleen lisää niitä surkeuksia kirjoitan niitä tänne. Kyllä niitä on nyt ei vaan muistu mieleen.

    EDIT: Kamera valottaa yli, jopa 1.3 ev...vai mikä se nyt olikaan.
     
  2. Vs: Digivalitusta

    Sony
     
  3. Juke.K

    Juke.K Well-Known Member

    14 670
    215
    63
    Vs: Digivalitusta

    Kaikki ne on surkeita merkistä riippumatta.
     
  4. Jukkis71

    Jukkis71 Active Member

    Vs: Digivalitusta

    Sony on hyvä merkki.kuvaajan kamera.
    siinä on nippelit kohdillaan, ei tarvitse irroittaa katsetta etsimestä.
    T Jukka
     
  5. Vs: Digivalitusta

    Omalta kohdaltani olen päättänyt ryhtyä arvostelemaan kameroita siinä vaiheessa, kun olen varmistanut etteivät huonot kuvat enää johdu kameran takaa.

    Eli kaikki ne ovat yhtä hyviä tai huonoja, tulos riippuu käyttäjästä.

    Sen mitä näiltä sivuilta olen valokuvien kommentointia lukenut, niin enpä Yleensä) antaisi niille paljonkaan painoarvoa. Siten tuollaiset "kohinapuheet" ovat tosiasiassa herttaisen yhdentekeviä. Kehuja on tietenkin aina kiva lukea.
     
  6. Juke.K

    Juke.K Well-Known Member

    14 670
    215
    63
    Vs: Digivalitusta

    Pitää muistaa vielä sellainen seikka joka näistä merkki jutuissa tahtoo olla mukana. Kuultaan johonkin porukkaan kun ollaan merkin takana ja sieltä on kiva huudella toiseen pöytään. Kyse ei ole vain kameramerkeistä vaan kyse on enemmälti siitä että saadaan yhteen kuuluvaisuuden tunnetta ja sitä kautta voimistetaan omaa egoa.

    Ja juuri tämän seikan vuoksi halusinkin että voisimme täysin avoimesti keskustella kameroiden huonoista ominaisuuksista jos se ominaisuus/suudet olisivat sellaisia jotka ei tekis yhteen kuuluvaisuuden tunnetta.

    Jukkis, kyllä Sony/Minolta on hyvä merkki. Onhan siinä paljon hyviä ominaisuuksia verrattuna toisiin merkkeihin.
     
  7. higgins

    higgins Active Member

    4 660
    7
    38
    Vs: Digivalitusta

    Joo ei turhaan voittanut testejä. Noi JukkaK:n ongelmat kittilähtöisiä: Jos valovoimaa ja nopeasti tarkentavaa putkea ei Sonyssa muuta vikaa olekkaan kuin tuo kohina. Omassa Nikon D70s:ssä taitaa sitä vielä enemmänkin olla...

    Jos siitä kohinasta eroon haluaa päästä, niin Nikonin D300 tai jopa D700 tarvitaan, Canonilla 5DmkII ja Sonylla alpha900 on siinä ja siinä vaikka muuten huippukamera onkin.
    Menee vain satunnaisen harrastajan budjetin ohi, ja pahasti, Higg
     
  8. mvuori

    mvuori Well-Known Member

    10 669
    132
    63
    Vs: Digivalitusta

    On hyvä, että digivalitukseen vastataan digikamera.net-valistuksella...
     
  9. Vs: Digivalitusta

    Tosi mies kuvaa katsomatta etsimeen  ;D
     
  10. Jukkis71

    Jukkis71 Active Member

    Vs: Digivalitusta

    Kyllähän niitä liirumlaarumliviviewiä nykyään on.
    T Jukka
     
  11. Usko

    Usko Member

    408
    0
    16
  12. AnselA

    AnselA Active Member

    8 534
    4
    36
  13. Vs: Digivalitusta

    Piti kirjoittaa:
    Etsimeen / näyttöön  ;D
     
  14. Vs: Digivalitusta

    Kun tietää vallinneet valaistus olosuhteet ja lisäksi on käytetty iso 3200, niin olet oikeassa.
     
  15. higgins

    higgins Active Member

    4 660
    7
    38
    Vs: Digivalitusta

    En tiedä onko hyvä mutta useinkin totta. Toisaalta yrittäkäämme pärjäillä  vanhoilla räpsyttimillämme, aina joku näpsäkän kuvan näilläkin ottaa , terv digiHigg 
     
  16. Juke.K

    Juke.K Well-Known Member

    14 670
    215
    63
    Vs: Digivalitusta

    Mitä tarkoitat suhteutettuna?
     
  17. nokku

    nokku Active Member

    2 456
    0
    36
    Vs: Digivalitusta

    Kuvaajan olisi hyvä tuntea kameransa ominaisuudet. Vahvuuksia kannattaa hyödyttää ja heikkoudet muuttaa ominaisuuksiksi (vrt. Holga).
    Värillinen digikohina on sitäpaitsi pop, rock ja the new black muutaman vuoden päästä !!




    Klassikko :)
     
  18. Est

    Est Well-Known Member

    17 342
    1 856
    113
    Vs: Digivalitusta

    Salissa oli, kait, hämärää?