Vs: Digikameran dynamiikasta Tällaisen datasheetin löysin tuolla Fujille. Sen oikeasta yläkulmasta näkee aika selvästi, että kennon dynamiikka on voimakkaasti kiinni siitä, mikä on hyväksyttävä kohinaraja. Tässä tapauksessa 7,9...11,5 aukkoa laadusta riippuen. http://www.imaging-resource.com/PRODS/fuji-x-pro1/Z00200_Step_2.png
Vs: Digikameran dynamiikasta Jos kuvaa pelkkää RAW kuvaa, voi asian yksinkertaistaa siten, että hakee sellaiset jpeg asetukset, joilla histogrammi on luotettava, ainakin puhkipalamisen suhteen. Vaikka silloin esikatselukuva on oletettavasti tylsän näköinen (ihan kuten jpeg kuvatkin noilla asetuksilla olisivat).
Vs: Digikameran dynamiikasta Digi-kennohan on lineaarinen valon intensiteetin suhteen - RAW-kuvan lukemat ovat juuri näitä lineaarisia anturien lukemia. Kun RAW konvertoidaan johonkin väriavaruuteen, ja siten myös jpg-formaattiin, niin tehdään gamma-korjaus. Jos kameralla voi myös editoida sitä, kuinka dynamiikkaa supistetaan jpg-kuviin, niin ilmeisesti myös nuo editoinnit näkyy (jpg-pohjaisessa) histogrammissa.
Vs: Digikameran dynamiikasta Minusta (tuntematta zone-systeemiä vielä juurikaan) jonkinlainen systemaattinen yksinkertaistus kuvattavasta kohteesta auttaa ja selkeyttää omaa hahmottamista. Vaikka antaahan se paremmat mahdollisuudet kommukoidakin yksikäsitteisesti.
Vs: Digikameran dynamiikasta Kaikki nuo konstit niin Adamsin aikana kuin nykypäivänä ovat todellisen kohteen kompressointia tallenusmedian rajoitteiden mukaan. Kun halutaan tallentaa sävyskaalan molemmat päät, joudutaan tekemään välisävyillekin enemmän tai vähemmän muunnettuja korjauksia aina aiheen mukaan. Asiasta on esim. Kodakilla erinomainen esimerkki joskin aivan toiselta kuvaamisen alueelta, eli jäljennöskuvauksesta.
Vs: Digikameran dynamiikasta Yksi juttu kuitenkin. Adamsin Zonessa iso pointti oli kuvan visualisointi etukäteen. Vaikka siinä onkin yhtenä osana tallennusmedian rajoitteet (varsinkin vedostuspaperi), zonet ovat olemassa siksi, että kuvaaja ensin voi katsella kohdetta ja miettiä miten sen haluaa kuvata. Sen jälkeen mitataan ja katsotaan onnistuuko kuvaaminen hyvin tai edes auttavasti käytettävälle medialle. Lisäapuna sitten dynamiikan lievä kaventaminen tai laajentaminen. Adamsin materiaali sisältää paljon tilanteita, joissa ääripäitä ei edes yritetä mahduttaa dynamiikkaan. Eikä siinä yleensä olekaan järkeä paitsi nykyajan histogrammituijottajista, joille on tärkeää ettei kuvassa ole mustaa eikä valkoista. Koko dynamiikan tallentamiseen filmipuolella paras menetelmä oli Beyond The Zone System, jossa unohdettiin zonet ja tehtiin kuten RAW-kuvaajat yleensä tekevät: Katsotaan ääripäät, tai ainakin ne mitkä halutaan kuvaan ja valotetaan sen mukaan. Loppu hoidetaan sitten jälkikäsittelyllä kohdalleen (tai Beyond The Zone Systemissä paperi + filmi + kehitteet -yhdistelmillä). Keskisävyt osuvat miten osuvat, mutta kuva tässä syntyykin vasta jälkityössä/pimiössä, ei etukäteis-vision perusteella kuten Adamsin tavassa oli. Perustelutkin tälle tavalle ovat ihan järkevät. Hyvin harva lopulta oppii koskaan työskentelemään niin vahvasti etukäteen visioimalla kuin Adams, joten useimmille toimii hyvin se, että napataan koko tärkeä sävyala talteen ja tehdään siitä vedos säädellen siten, että lopputulos näyttää hyvältä.
Vs: Digikameran dynamiikasta Mielenkiintoinen havainto työtavoista: Kun kuvasin keskarilla tai kuvaan laakafilmille, tuntuu itsestään selvältä käyttää pistemittaria ja mitata kuvan eri osien valotukset. Jollei aina tee Adamsin oppien mukaan, niin sitten ainakin mittaa kokonaisdynamiikan ja päättää sen perusteella tarvittavat kehitykset jotta sävyt saadaan talteen. Mutta kun mukana on digi - tämä kaikki unohtuu. Ulkoista mittaria vaan "ei jaksa" käyttää. Kuvaaminen menee ottamalla testikuva ja katsomalla histogrammia. Sen jälkeen valotuskorjausta ja uusi testikuva. Jpg-säädöistä huolimatta 5D mk III:n histogrammi näyttää väärin. Siitä pisteestä kun varoitukset alkavat vilkkumaan on vielä varaa lisätä valotusta reilu 1 aukko. Oikeastaan aika työlästä valottaa tällä tavoin. Kuitenkin pistemittariini voisi tehdä profiilin, johon on laitettuna tallennusmedian (eli kameran) dynamiikka, ja mittari osaisi kertoa millä arvoilla ääripäitä mitaten pysytään käyttökelpoisen dynamiikan alueella. Näin vaan ei tule toimittua, koska digi jotenkin on muka niin helppo. Oikeasti runko + objektiivi painaa helposti enemmän kuin keskari ja keskarilla jaksoi aina mitata. Miksi digillä ei jaksa? Kummallista.
Vs: Digikameran dynamiikasta D500 on pitkään aikaa ainoa kuluttajaluokan kamera joka edustaa todellista hyppäystä kuvanlaadussa. Paha sanoa mitään kovin pitkälle menevää Dpreview:n nyt tarjoaman materiaalin perusteella, mutta kuvan tekninen laatu näyttäisi olevan hyvin samalla tasolla D750:n tyylisten hyvien täyskennoisten kanssa.
Vs: Digikameran dynamiikasta Ei pelkästään kompressoida, vaan myös säätää kokonaisvalotusta, joka keskiarvon mittauksella ei useinkaan osu oikeaan. Siinä maailma ei ole muuttunut, että kuvan esittämisen dynamiikka ei ole juurikaan muuttunut, vain tuo tallennuspuoli ja kompressointivara on laajentunut HDR:n suuntaan.
Vs: Digikameran dynamiikasta Ja kun vielä muistaa, ettei tuo mahdollinen sävyala ole tasaisesti tallennusmedian kapasiteetin keskellä, vaan että toisessa päässä tapahtuu ylivuotoa, josta sävyjä ei enää saa kaivettua esiin. Negalla varjoissa, digillä valoissa.
Vs: Digikameran dynamiikasta En tiedä, mitä tarkoitat tässä kuvanlaadulla, mutta tuohon dynamiikan ongelmaan se ei juuri auttane, koska kyse on pitkäli (taiteellisesta) valinnasta. Kun kuvan pullonkaula on paperituloste tai monitorin näyttö, niin jonkun (kameran, kuvaajan, tuurin) pitää tehdä valinta, mitkä 6-8 aukkoa valitaan esitettäväksi tai miten paljon alkuperäistä sävyalaa kompressoidaan.
Vs: Digikameran dynamiikasta Olettaisin, että osasyyllinen löytyy kuvankäsittelypuolelta, jossa melkein mitä vaan voi korjata jälkikäteen. Todellisuudessa ei tietenkään voi, mutta näin on helppo kuvitella. Mihin pistemittariin voi tehdä tuollaisen profiilin? Onko niiden yleinen ominaisuus?
Vs: Digikameran dynamiikasta Puheenvuorosi perusteella tulee mieleen, että onko tämä avaamasi keskustelu dynamiikasta turha? Mutta esitän vastakysymyksen.Miten käsittelet kuvaa ja "kompressoit" jos alkutilanne on mössöä ja kohinaa. Tai jos sävyt ovat tukkoiset tai värit kallistuvat kummaan suuntaan. Ihan turha väittää muuta, vaikka kännykälläkin saa käyttökuvaa (ja kaipaamiasi printtejä), niin kyllä kameroiden kuvanlaadussa on sekä puutteita että huomattavia eroja.
Vs: Digikameran dynamiikasta Olisiko tällaisesta teknisestä artikkelista apua. Itse en ole aiheeseen perehtynyt digiaikana. http://www.dslrbodies.com/cameras/the-d5d500-blog/the-d5-dynamic-range-discus.html
Vs: Digikameran dynamiikasta No joo, tähän taidettiin edellä viitatakin parissa kohtaa, ettei yksinkertainen tekninen ajattelu tai metodi riitä hyvään kuvaan. Automatiikkakin pystyy siihen että huippuvaloista varjoihin kompressoidaan tarvittavasti, mutta kuinka käykään keskisävyjen. Vertaa tuossa ns. lokaali kontrasti ts. jyrkkyydensäätö ei yksinään auta vaan usein tarvitaan sävyalan paljon monimutkaisempaa säätöä. Mutta jos kriteerinä on vain ettei pala puhki eikä ole tukossa, niin paljon on yleistä harmautta ja elottomuutta kuvissa. Tietokoneella voit vääntää kurvia mielin määrin esim keskisävyille oma kontrasti. Lisäksi vielä maskien käyttömahdollisuus.
Vs: Digikameran dynamiikasta Voihan sitä noinkin ajatella. Itse yritän ymmärtää dynamiikan olemusta digikamerassa yleensä, en haluaisi että keskustelu kääntyy (taas) eli mallien väliseksi kilpahuudoksi. Mahdollisuus kompressoida on vain yksi tapa muokata kuvan sisältöä, ei oikeastaan laatukysymys. Toki laaja kennodynamiikka tuo hieman lisää mahdollisuuksia ja sillä voi korjata mm. pieleen mennyttä valotusta. Mutta koska rajaava tekijä on yhä tuo esitysmedian dynamiikka, niin kompressoinnissa on huonotkin puolensa.
Vs: Digikameran dynamiikasta Ja osittain juuri tästä syystä tuo zone-systeemikin on varsin mielenkiintoinen. Yksinkertaisen "oikean" valotuksen sijaan se pakottaa pohtimaan kuvan sävyaloja ja toki myös sitä valintaa, että mikä kuvassa on olennaista. Osan tuosta kuvansuunnitteluprosessista pystyy ehkä kiertämään uusimmilla huippudynaamisilla kennoilla ja/tai haarukoimalla otosta ja pohtimalla sitten samaa asiaa tietokoneen ääressä. Toisaalta ylivalotuksen vaara on olemassa huippukennoillakin, joten kokonaan asia voi tekniikallakaan kuitata.
Vs: Digikameran dynamiikasta Toisaalta Adamsin tekniikka oli perustaltaan erilaista kuin nykyajan digikamerassa. Digillähän ei ole oikein valottaa "oikein" vaan datan keräämisen kannalta pitäisi valottaa oikealle (ETTR). Kuinka paljon oikealle? Se riippuu kamerasta.
Vs: Digikameran dynamiikasta Varmasti tämä. Toinen voisi olla se, että keskarilla ja isommilla kameroilla harvemmin otetaan mitään kuvia tuosta vain näps-näps. Digillä kuitenkin tulee tehtyä sitäkin tämän tästä "varsinaisen" valokuvaamisen lisäksi- minäkin räpsin eläinkuvia, makroja jne. vaikka periaatteessa kuvaan maisemia. Ehkä se kasvattaa ajattelemaan väärällä tavalla ja unohtamaan erillisen mittarin käytön. Ainakin Sekonic:n kalliimmissa on tuo ominaisuus.
Vs: Digikameran dynamiikasta Muistikortin valmistajien syy. Tekisivät niin pieniä kortteja, että mahtuis vain 1 kuva/kortti ;D