Joskus katselen dioja ja en käsitä miten ne on niin hienoja. Voin vain kuvitella miltä näyttää 8x10 dia vaikkapa kehyksissä ikkunalla. Sorry digi , häviät 6-0 Ei paljon ole tullut vastalauseita digihemmoilta joten peli on edelleen 6-0
Hienoa, alan itsekkin kuvaamaan sille taas mikäli sitä nyt kohta edes kehitetään, itse en ala moiseen vaikka mv ja väriä olen kehitellyt ihan tarpeeksi.
Muistan diaa kehittäneeni. Siinä piti 500w lampulla valasta spiraalia molemmin puolin välissä. Oisko ollu Arfan diaa. Ei se kovin vaikeaa ollu. Kaipa noita dia litkuja vielä löytyy. Vois vaikka kokeilla, tietenkin Leicalla kuvattuja.
On mutta onko hinnat karannut käsistä, myydään osastolla 2 provia rullaa myynnissä yli 40 eurolla... mutta vois kaivaa diaprojektorin kaapista...
Olen itse skannaillut omatekoisella skannerilla dioja ja ihastellut niiden sävyjä. Tässä kuva San Franciscosta vuodelta 1988, en muista mitä filmiä käytin, kamera oli kuitenkin Minox 35GT joka on edelleen hiton hyvä peli ja objektiivi on loistava. Parempaa matkakameraa ei edelleenkään ole.
Nyt digihemmo vastaa. Äärettömän hankalaa kaivaa kaapista projektori, viritellä valkokangas. 8X10 dia haalistuu ikkunalla hyvin nopeasti. Mieluummin printtaan vaikkapa 80x120 cm kokoisen kuvan ja laitan sen seinälle. Diasecinä se kyllä hakkaa tapetille heijastetun pölyisen kinodian, eikä tarvitse luuppia, tai pimentää huonetta Riittikö? Kapa
Nyt yhdyn täysin tuohon. en siis kirjoittajaan, vaan hänen mielipiteeseensä. Dia oli ennen hienoa, jos vaadittiin lehteen väriä. Mustavalkoiset piti viedä printteinä; enemmän työtä ja maksettiin vähemmän. Dia on hieno asia nostalgiahetkiin hämärässä punaviinin kera ja kuunnella projektorin louskutusta. Ehkä kerran kolmessa vuodessa. Kapa
Tottahan tuokin. Sopivissa valaistusolosuhteissa täsmälleen oikein valotettua diaa on ilo katsella; erityisesti kinokokoa suurempia. 67-projektori oli joskus haavelistalla, mutta jäi hankkimatta (n.s. yleisistä syistä). Jo 645-kokoiset olivat ilo silmälle, ja mikseipä kinokin, kun vertailukohteita ei ollut. Parhaimmillaan tosi hienoja. Sitten taas vaikeissa valaistusolosuhteissa (jyrkkä valo) ongelmallisia, eikä kunnollista kuvaa saanut mitenkään. Materiaalin ehdoilla oli mentävä, kuvattava sellaista, joka sopii materiaalille, eikä sellaista, mitä halusi kuvata. Aika rajoittavaa.
Aina välineet rajoittavat, mutta itse olen kokenut rajoitukset mahdollisuuksiksi. On selvää, että voimakas saturaatio ja kontrasti sulkevat pois monta kohdetta ja tilannetta, mutta jos tuon lookin tahtoo sitä ei muualta saa. Taidemaalarikin valitsee itsellensä ja kohteellensa sopivimmat materiaalit, mutta valokuvausta ei kukaan taida pitää taiteena, kun kerran jatkuvasti käydään tällaisia keskusteluja. Voitteko kuvitella vastaavaa depattia "oikeiden" taiteilijoiden välille: "Öljy on parempi kuin akvarelli!" "Ei kun piirtopöytä on paras!" "Etsaus rajoittaa taiteellista ilmaisua."
Voimme. Yllättää ehkä, että "oikeat" taiteilijatkin keskustelevat materiaaleista ja työvälineistä. Jopa vertailevat eri materiaalien mahdollisuuksia.
Kyllä sivusta seuranneena hyvinkin läheltä oikeitten taiteilijoitten keskusteluja allekirjoitan Saken kommentin. Naamakirjassa on jopa suljettu keskustelupalsta, jossa näitä asioita puidaan ja annetaan neuvoja. Ovat ihan ammattitaiteilijoita. Muuten tuosta dian jyrkkyydestä: Meikäläinen hoiti homman siten, että kaksoisvalotti ruudun, ensin hieman huntua kuvaamalla harmaakorttia ja sitten varsinainen valotus. Arkkitehtuurikuvauksissa tuota metodia käytin, kun joskus oli tumman ja vaalean päät liian kaukana toisistaan. Kapa
Siis keskustellaan, ei kinastella jollain yleisellä tasolla, ilman kontekstia, että jokin materiaali on parempi kuin toinen. Tietenkin materiaaleista saa ja pitää keskustella/väitellä ja sehän on suorastaan ihanaa, mutta tällainen yleinen hölinä ja vastakkain asettelu on typerää. Voitaisiinko jo vihdoin luopua tästä digi vs filmi depatista. Olisi paljon kiinnostavampaa kuulla miksi joku on valinnut juuri tietyn välineen tiettyyn projektiin ja sitten keskustellaan siitä, että miten on tässä onnistuttu jne. Itse kuvaan ainoastaan filmille ja vedostan paperille, koska synteettinen kuva ei yksinkertaisesti puhuttele minua tekijänä. Katsojana osaan nauttia siitä vaihtelevalla menestyksellä ja myönnän toki etten aina pysty kertomaan onko kyseessä alunperin filmille tai kennolle valotettu kuva. (Salgado käyttää muuten hybridimetodia: kuvaa diginä ja sitten tiedostot valotetaan laserilla Tri-X negalle, kehitetään ja lopulta vedostetaan paperille. Jälki on upeaa!) Materiaalien vaikutus tekijään, kohteeseen ja teokseen on kiinnostavaa, mutta tämä puhe materiaalien paremmuudesta ilman kontekstia on hedelmätöntä.
Olen pitkälti samaa mieltä. Mikä on muuten synteettinen kuva? Ihmettelen kyllä, mitä Salgado saa tuolla menetelmällä lisäarvoa kuviinsa. Vanhan jäärän kummallisuuksia. Työllistäähän se ihmisiä, mikä ei kai virhe ole. Kapa
Voja Mitrovic on sen lisäarvon nimi. Salgado saa huippulaborantin vääntämään kuvat sellaisiksi, joista hän pitää. Salgado käyttää tiettyä pariisilaista vedostajaa, jota pidetään parempana kuin 99,99 % muista kaupallisista vedostajista (Cteinin näkemys). Tämä ihmeveikko tekee sen tyylin, josta Salgadon vedokset ovat tunnettuja. http://theonlinephotographer.typepad.com/the_online_photographer/2010/08/voya-mitrovic-part-i.html
Olin Tukholmassa katsomassa Salgadon Genesis näyttelyä ja voin vaikuttaa, että ainakin minulle hopeagelatiinivedoksista tuli valtava lisäarvo kuville. Vedokset olivat suorastaan henkeäsalpaavia. Se että rakastaa tri-x:ää ja hopeagelatiinivedoksia tuskin tarkoittaa jääryyttä. Palaan tässä taas "oikeisiin" taiteisiin. Kuparille etsaavaa taiteilijaa tuskin kutsutaan jääräksi. Salgado aloitti Genesis projektinsa kuvaamisen 645 filkalle, kunnes lentokenttien turvatarkastukset alkoivat käydä mahdottomiksi ja häneltä meni useita rullia pilalle läpivalaisuissa, niin hän päätti siirtyä digiin. Koska osa projektin kuvista oli talennettu filmille ja loput diginä, niin mielestäni oli loistava veto valottaa tiedostot negoille. Salgadolle yhtenäisyys on tärkeää. Hän jopa teetti Canoniinsa maskin jotta kuvat valottuisivat samassa suhteessa kuin 645 kuvatut negat. Oli melkolailla mahdoton erottaa mitkä kuvista oli kuvattu millä ja tämä oli varmasti Salgadon tarkoituskin. Eheä ja yhdenmukainen tyyli saavutettiin tällä tavoin.