Tervetuloa kameralaukkuun!

Pääset mukaan keskusteluihin rekisteröitymällä.
Register Now

D300s ja tarkennusongelma sarjakuvauksen aikana

Keskustelu osiossa 'Digikuvaus' , aloittajana Ooli, 23 Joulukuu 2011.

  1. Ooli

    Ooli

    46
    0
    0
    Hei. Olen huomannut, että keväällä ostamani D300s:n tarkennus temppuilee sarjakuvauksen aikana. Tai tällaiseen tulkintaa olen itse päätynyt, sillä tarkoituksen mukaista tuskin on se, että kun olen tarkentanut haluamaani kohtaan ja annan sarjatulen laulaa, niin tarkennuksen kohta muuttuu itsestään? Tein taas äsken testin DX 35mm 1.8 putkella ja ensimmäisessä kuvassa tarkennus on kohdillaan, mutta muissa alkaa sitten jo olla eri paikassa. Missähän vika? Johtuisiko asetuksista?

    Samalla tuli mieleen, että olisiko rungossa yksinkertaisesti jotain vikaa, sillä ostin kesällä Tamronin 17-50mm 2.8 ei vakaajallisen putken ja en saanut sillä juuri yhtään oikein tarkennettua kuvaa otettua. Sain vaihdettua putken DX 16-85 mm nikkoriin, jossa samanlaista ongelmaa ei ollut. Myyjä epäili, että rungon oma tarkennusmoottori ja putken oma sotivat keskenään ja siksi tarkennus hyppi tuossa Tamronissa. Onko uskottava selitys ja oletteko törmänneet samanlaiseen ongelmaan aikaisemmin?

    Takuuta rungolla on vielä hyvin jäljellä ensi vuoden puolelle, joten tulisko runko vain laittaa tarkistettavaksi johonkin?
     
  2. nomad

    nomad Well-Known Member

    10 349
    167
    63
    Vs: D300s ja tarkennusongelma sarjakuvauksen aikana

    Minkälaiset asetuksen sinulla on tarkennusjärjestelmässä? Minkälaista kohdetta testikuvaat?
     
  3. Vs: D300s ja tarkennusongelma sarjakuvauksen aikana

    AF-C:llä ja monipistetarkennuksella + 3D-seurannalla se tekee noin, varsinkin jos kohde liikkuu yhtään.
    Lisäksi suurella aukolla kuvaaminen tuottaa monesti tarkennusongelmia syväterävyysalueen kapeuden takia.

    Kannattaisi kokeilla kalibroida tarkennus kohdilleen (netistä löytyy ohjeita) tai ainakin testata tarkentaako tietty objektiivi aina eteen tai taakse vai heittääkö tarkennus satunnaisesti eestaas (jolloin vika on luultavimmin kameran asetuksissa).

    Itse sain D300S:llä parhaat tulokseni AF-S + yksipistetarkennus-yhdistelmällä. Sarjakuvauksessa AF-C voi olla parempi, mutta mm. seurantaherkkyyttä kannattaa säätää kohteen nopeuden ja kuvausympäristön mukaan.
     
  4. Ooli

    Ooli

    46
    0
    0
    Vs: D300s ja tarkennusongelma sarjakuvauksen aikana

    Manuaali kamerassa, AF-S ja dynaaminen tarkennus (51 pistettä), tarkennuspisteen kierto pois. Testikuvia otin paikallaan olevasta kohteesta, linssin suojuksesta. :)

    AF-L näyttäisi ratkaisevan ongelman toistaiseksi...
     
  5. Vs: D300s ja tarkennusongelma sarjakuvauksen aikana

    Niissä putkissa missä on oma moottori on siinä kohtaa linssin bajonettia mihin rungosta tulee se "ruuvari", pelkkä kolo. Ei rungon moottori voi tapella mitenkään sen linssin moottorin kanssa kun sen pyörimisellä ei ole mitään vaikutusta tarkennukseen. Lisukkeena tietysti ne kontaktit kameran ja linssin välissä mitkä kertoo rungolle että linssissä on oma moottori eli rungon ko. ominaisuutta ei käytetä senkään puoleen.  Taisi olla myyjän keksimä selitys tarkennusongelmalle.

    Kenties tarkennus kannattaisi laittaa pelkästään sille AF-napille niin tarkennuksen saa päälle jos kohde liikkuu. Muuten ei hötkyile suuntaan tai toiseen.
     
  6. mvuori

    mvuori Well-Known Member

    10 669
    132
    63
    Vs: D300s ja tarkennusongelma sarjakuvauksen aikana

    Tässä kohtaa on yleinen oppi: Myyjiä ei pidä uskoa koskaan. Useimmiten he eivät tiedä mitään siitä, mistä puhuvat ja jos joskus tietävätkin, sitä ei asiakas voi puolestaan mistään tietää. Joten myyjiä ei pidä uskoa koskaan.

    Näkisin niin, että ennen kuin keksii muita parannuksia, kannattaa selvittää nykyinen ongelma paikallaan olevan kohteen kanssa. Muuten on kohta käsillä kaksi selvittämätöntä ongelmaa.
     
  7. Vs: D300s ja tarkennusongelma sarjakuvauksen aikana

    Voi olla ettei ongelma ole todellinen. En tarkoita että se olisi pelkästään kuviteltu, pois se minusta, mutta joissakin tapauksissa ne merkinnän siellä mattalasilla ei ole vastanneet tarkennuspisteiden (tai eihän ne oikeastaan mitään pisteitä ole) todellista paikkaa. Kun on sitten kuvattu ns. paikallaan olevaa kohdetta niin kamera ei kuitenkaan ole ollut paikallaan (jalusta) vaan on vähän liikkunut. Vaikka kohde olisi ollut koko ajan tarkennuspisteen merkinnän kohdalla niin varsinainen tarkennussensori on ns. haukannut tyhjää ja yrittänyt hakea taustalta kontrastirajaa. Kysyjän pitää selvittää miten päin kontrastirajan pitää olla eri tarkennuspisteille ja myös tarkistaa onko sensori juuri siinä kohdassa missä sen väitetään olevan. Ristikkäisten sensorien paikat kannattaa opetella. Tosin enpä noita itsekään muista :/ Katson kuitenkin että omat väärin tarkentuneet kuvat on puhtaasti oma moka.