Hei! Osa on saattanut nämä kuvat jo nähdä mutta ehkä joku löytyy kiven takaa joka ei ole. Varmuuden vuoksi siis: http://www.vesanopanen.net/celebratingability/ Tuossa on ensimmäinen oikea näyttely jonka sain aikaan. Kommentteja tietysti saa antaa näyttelyn kuvista. Voisihan noita tänne yksitellenkin lätkiä mutta laitetaan nyt kaikki kerralla. Yksi kuva noista voitti Euroopan harvinaisten kattojärjestön valokuvakilpailun (no, yhden sarjan) tänä keväänä. Pari kuvaa noista on ollut Harava-lehden (Invalidiliiton Harvinaisten lehti) kansikuvana. Vesku edit: kuva lisätty
Vs: Celebrating Ability Hienoja kuvia, osa on varmaan aiemmin jossain nähtyjä. Monia hallittuja tyylejä, kenkäkuva on hyvä aloitus. Voi olla, että kuvat hyötyisivät järjestämisestä värikkyyden ja tyylin tai muun tekijän mukaan, jotta katsojakin saisi paremmin virittäydyttyä tunnelmaan. Galleriapohja ja softa on visuaalisesti ok, mutta siinä on galleriasoftille tyypillinen kaoottinen toiminnallisuus, jossa käyttäjä kokee juoksevansa kuvarivin ja hiirtä nopeamman liukupalkin perässä - sananlaskulla sanoen, "lapsi menee liukupalkin mukana".
Vs: Celebrating Ability Kiitos Matti! Esilletuontijärjestyksessä noudatin pitkälti sitä linjaa miten kuvat olivat näyttelyssä esillä. Mutta voi olla ettei se ole ollut paras valinta nettinäyttöön. Banaanialbumista ollaan tietysti montaa mieltä, tuota on tullut käytettyä jonkin verran ja siihen on itse tottunut. Eli ihan hyvä kuulla ettei se miellytä kaikkia. Vesku
Vs: Celebrating Ability Kiitos, että laitoit nuo kuvat näkyviin. Ainakin minulle ne nostivat kyynelet silmiin. Sydämeen nousi toive, että lapsi - siis juuri tämä ja yhtä hyvin kukaan muukaan - ei joutuisi kiusatuksi jonkin tuollaisen erilaistavan asian takia. * Kuvien herättämät tunteet olivat hyvin voimakkaita ja myötäeläviä. Siihen voi vaikuttaa myös oma tausta massasta erottuvana henkilönä. En halua arvostella kuvia yksitellen tai kokonaisuutena. Ne ovat hyviä ja sillä selvä. Minulle ne ovat kuitenkin enemmän tarinaa, kertomusta, narraatiota kuin valokuvia. Ne tulevat maailmasta jota en tunne ja kertovat sen maailman elämästä tunteineen ja tapahtumineen. Täällä on ollut paljon hyviä kuvia, mutta mikään tai mitkään niistä eivät ole vielä vaikuttaneet minuun emotionaalisesti yhtä voimakkaasti kuin nämä. Nytkin kun kirjoitan, en välillä saa kunnolla selvää omasta tekstistäni silmissä olevien kyyneleiden takia. Kiitos vielä kerran. Ja muista toimittaa ne kukat ehjinä perille. Niin... risut: olisi hyvä jos mukana olisi tiiseri joka tavallaan toimisi "otsikkona" näyttelylle. Meinasi jäädä koko sarja katsomatta ihan sen tiiserin puuttumisen takia. (Aika usein en viitsi vaivautua klikkaamaan linkkiä auki ellei ole mitään esittelykuvaa.) *Siltä varalta että niin käy, voi olla hyvä varautua asiaan lukemalla Päivi Hamaruksen erittäin mielenkiintoinen väitöstyö "Koulukiusaaminen ilmiönä". (Jyväskylän Yliopisto, 2006, saa tilaamalla sieltä eikä maksa paljoa. Väikkäreiden kanssa tämä on aika harvinaista, mutta tosta loppui eka painos heti enkä tiedä monesko on menossa.) Kiusaamisessa on oma kuvionsa ja jos sen tunnistaa niin voi osata hoitaa "vastapelin" niin että osa isoimmista tuskista tai yksinäisistä ajanjaksoista jää pois.
Vs: Celebrating Ability Kiitos Konditionaali! Tiiseri lisätty ja kyllä, toimitan kukat perille. Kuten nimestä voi päätellä on näiden kuvien tarkoitus olla positiivisia ja kertoa siitä että asiat onnistuvat vammoista huolimatta. Vesku
Vs: Celebrating Ability Nyt kun tuo tiiseri oli, niin minäkin kävin katsomassa. Hieno setti aiheesta, veti kyllä mielen herkäksi.
Vs: Celebrating Ability Eipä kiittämistä. Kiitos itsellesi. Tuo tiiseri tuo heti lisää mielenkiintoa. Kiva että kukat pääsivät perille. Positiivisena minä nuo kuvat ja niiden takana olevan kertomuksen koinkin, mutta hyvin voimakkaana. Itselläni juuri se positiivisuus oli yksi niin voimakkaan vaikutuksen aikaansaaja. Se jotenkin käynnisti sellaisen "tämä ihanan näköinen ihminen ei todellakaan ansaitse muiden ihmisten ikävien puolien kaatumista omaan niskaansa" -tunteen. Omassa elämässäni on ollut paljon kaikenlaista vaikeutta ja vastoinkäymistä ja hyvin usein asiat eivät ole onnistuneet ja toisinaan ne ovat onnistuneet juuri "vammojen" ansiosta tai avulla. Tärkeintä on ollut se, että yrittää ja kompastuttuaan nousee pystyyn, nuolee haavat, ravistelee pölyt vaatteista ja jatkaa matkaa. Voisi jopa sanoa että selviämisen tai säilymisen kokemukset ovat olleet tärkeämpiä kuin onnistumisen kokemukset. Tämä oma elämä tietenkin värittää voimakkaasti sitä, miten nämä kuvat kokee, erityisesti siinä mielessä että kuinka isoksi tai pieneksi kokee emotionaalisen etäisyyden kuvien sankariin. Noissa kuvissa on hyvin vaikuttavana elementtinä myös se, että ne luovat vahvan tunteen siitä, että ne ovat rakkaudella ja kauniisti (myös esteettisesti mutta varsinaisesti tarkoitan tässä moraalista kauneutta) kuvattuja. Ne jotenkin sanovat: "Tässä on minun sydänkäpyseni, olkaa hänelle kilttejä, hän ansaitsee sen." Vielä kerran kiitos noista kuvista ja niiden myötä oman ja läheistesi elämän avaamisesta meille ulkopuolisille. Toivoo toinen isi. (Siis toinen konditionaali.)