Canon myöntää DSLR kameran ongelmat.

Jösses että on tuubaa. Mutta mahtuuhan tänne. Harmi vaan jos joku joskus lukee ja luulee ymmärtävänsä jotain tärkeää. Ehkä kaukaa haettu kuitenkin.

 

Luulempa että kyseisen kaverin toimesta syntyy monta Canonin merkin alla olevaa säijettä,
missä kehutaan Leicaa ja Panasonicia.
Olisko Canonin jälkimarkkinointi joskus toiminut huonosti hänen kohdalla

 

Katsotaanpas sitten markkinointi-suomi-markkinointi sanakirja käsiin. Oleelliset kohdat tuosta on alleviivattu. Jos Canonin kymppisarjalaisiin on tutustunut, niin niiden osalta on kitsasteltu koko ajan automaattitarkennuksesta, sillä eihän muuten olisi tullut painetta siirtyä parempiin runkoihin. 90D:n kennon kontrastipohjainen tarkennus toimii luotettavammin kuin saman kameran vaihe-ero perustainen tarkennus. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, ja niinhän itseasiassa sanoinkin. Näin siis teoriassa, käytännössä sitten, noh, se on sitten oma lukunsa. Parhaimman piirron täydellä aukolla saa live view moodissa lähinnä tripodilla, kuvaajalla kun on ikävä taipumus heilua itselläkin. Tuossa ei kylläkään sanota, että kontrastipohjainen tarkennus pelaisi paremmin esimerkiksi liikkuvan kohteen kuvaamisessa.

Mitä tulee tarkennuksen nopeuksiin, niin tuo RF24-105:lla tehty testi on kyllä taas omaa luokkaansa. Objektiivin aukko on F/4.0, ja testi lienee tehty sitten lyhimmällä polttovälillä, jolloin syväterävyyttäkin riittänee... Epäilen kyllä vahvasti myös, että tuo 0.05 s ei riitä liikuttamaan linssejä paikoilleen, vaan kyse taitaa olla datanprosessoinnin nopeudesta. Mistä tuo lainaus on alunperin? RF28-70/2.0L:n ei todellakaan tarkennu tuota vauhtia... Nyt tässä on vielä sellainen juttu, että RF-objektiivien osalta Canon on luopunut suorasta manuaalisesta tarkennuksesta kierällä, nykyään tapahtuu elektronisesti kuten mun EF50/1.0L:ssäkin. Sillä on sellainen vaikutus, että Canonin uusiin objektiiveihin on sitä kautta voitu tuoda kaksi erillistä tarkennusmoottoria liikuttamaan eri ryhmiä. Vanhemmissa linsseissä tätä ei taas sitten tehty, joten vertaus ei oikein toimi. Et pysty esisäätämään RF-objektiivin tarkennusta käsin oikeaan lähtötilanteeseen tarkennusetäisyyden indikaattorien avulla, koska niitä ei enää ole. Manuaalitarkennusvaatimus tarkoittaa myös sitä, että tarkennussäädön pitää olla "epäherkkä", ei saa muuttua liian nopeasti käsin kierrettäessä, kun taas RF-objektiivien nanomoottoreille pienet muutokset lienevät vaan hyvästä, kun kierää ei ole mekaanisesti kytketty muutenkaan liikkuviin ryhmiin.

En paljoa saksalaisia brändejä katselisi, kun puhutaan automaattitarkennuksesta. Japani onnistui yllättämään saksalaiset juuri tällä jutulla takavasemmalta 80-luvulla, enkä usko että paras automaattitarkennusosaaminen olisi sen jälkeen palannut Saksaan. Siksi Leican tuominen esille on tässä yhteydessä nimenomaan kysymysmerkki. Leican laajiksien ongelma on siinä, että Leican suunnittelu lähtee liikkeelle minimimäärästä elementtejä pienimmässä objektiivikoossa, joka johtaa hyvään transmissioon ja kevyeen optiikkaan, mutta myös siihen, että distortiota ei saada laajakulmissa hallintaan. Siihen tarvitsisi enemmän asfäärilinssejä, ja isompia sellaisia - ja sitten ollaankin hyvin pian peilijärkkäreiden ultralaajisoptiikoiden kokoluokassa. Odotan mielenkiinnolla milloin Canon tuo RF-sarjan ultralaajiksen, ja millä polttovälillä se tapahtuu.

Parempi indikaattori urheilukuvaamisen automaattitarkennuksen toimivuudesta on katsoa Canonin ja Nikonin kaluston määrää verrattuna muuhun. Joka kerta kun sellaisia kuvia katselee, niin aika marginaalissa ovat peilittömät vaihtoehdot olleet. Jää nähtäväksi uskaltaako esimerkiksi Leica tehdä saman tempun minkä Canon teki, elikkä heitti suoralla manuaalitarkennusvaatimuksella vesilintua.

 

Pitää paikkansa, kun pääosin kaikki valokuvaukseen käytettävissä oleva aika kuluu varsinaisessa valokuvauksessa itsensä kehittämiseen, eikä alan tavaramarkkinoiden tutkiskeluun.

 

Totta, en seuraa Leicaa, koska Leica tulee yleensä jälkijunassa verrattuna aasialaisiin brändeihin. SL2:sesta ovat näemmä tiputtaneet mekaanisen tarkennuksen pois, S3:ssa se edellenkin on. En kylläkään tajua miksi Leica tuo SL-rungon, kun heillä on M-sarjalainenkin jo valmiiksi olemassa. Se on aina ollutkin peilitön, ja siinä taas on manuaalinen tarkennusmahdollisuus ollut aina.

Leican SL-sarjan linssilistauksesta pistää silmään heti muutama asia. Niitä on aika vähän SL-sarjalle, 5 kiinteää + 3 zoomia. Kiinteiden lyhin polttoväli on 35 mm, kun taas M-sarjassa se on sitten Super-Elmar-M 18 mm/3.8. Toinen vaihtoehto M-sarjalaisissa on Summilux-M 21 mm/1.4. Silmiinpistävänä seikkana on se, että laajemmat valovoimaiset objektiivit loistavat kummastakin listasta poissaolollaan, osaatko arvata mistä tämä johtuu?

Vastaus: digitaalikennojen fysiikasta. Lyhyiden takapolttovälien ongelmana on nimittäin se, että reunakenttien säteiden kulma tuppaa kasvamaan sensorille päin kuljettaessa. Efekti korostuu voimakkaasti juurikin lyhyillä polttoväleillä, ja sen näkee hyvin esimerkiksi kännykkäkameroiden havainnekuvista, kuten vaikkapa tältä sivulta näkee. Reunakenttä on se purppuran värinen, ja sen pääsäde on nipun keskellä, ja tulee tuossa kuvassa yli 20 asteen kulmalla sensorille. Kännykkäkameroiden osalta jouduttiin siihen, että mikrolinssit siirtyvät optiselta akselilta sivuun kuljettaessa yhä enemmän ja enemmän sivulle jotta tuota voisi edes jollain tavalla kompensoida. Näin kävi myös Leican M sarjan rungoille.

Peilijärkkäreissä tuota ei yleisesti ottaen tarvinnut tehdä, mutta tarkempaa tietoa minullakaan ei ole, sillä Canon ja Sony eivät yleensä hirveästi huutele näistä ulkopuolisille. Leican SL-sarjan Vario-Elmarista puuttuu kokonaan valovoiman muutoksen kuvaaja, joka taas on nähtävillä M-sarjan tapauksessa. M-sarjan osalta reunakirkkaus ei erityisemmin nouse vaikka kuristaa aukkoa F/8:n tuntumaan (22 % --> 35 %), peilijärkkäreissä nousee enemmän (esim Sigma 20/1.4 Art ja vielä osuvammin 14/1.8 Art). Efekti johtuu yllämainitusta syystä sekä Leican suunnittelufilosofiasta, mutta efekti toistuu myös Canonin RF15-35:ssa, kuulostaa testeissä tehot tippuvan nurkissa. Siitä nostan edelleen hattua Leicalle, että heidän dokumentaationsa on kuitenkin paras mitä saatavilla on, kattaen useamman apertuurivaihtoehdon sekä useimmiten myös minimitarkennusetäisyydet.

Seuraava juttu liittyy sekä pikseleiden kokoon että tulokulmiin. Tässä linkissä esitellään jollekin sensorille suunniteltavaa konenäköobjektiiviä. Sivun lopussa on kuvaaja sensorin hyväksyntäkulmista. Tulokulman kasvaessa yli 15 asteen sensorin vaste tippuu 25 % kieppeille. Tämä tarkoittaa sitä, että tuolle sensorille ei juuri kannattaisi F/2.2:sta pienempää objektiiviä tehdä, sillä valo ei kuitenkaan kytkeydy pikseleihin. Emme tiedä mikä on tällä hetkellä uusimpien kameroiden mikrolinssimatriisien kulmavaste, toivottavasti ainakin +/-20 asteen luokkaa, joka vastaa F-lukua 1,4. Milläs perusteella kompensoivien mikrolinssien siirtymät kuva-alueen reunaa kohden alunperin on sitten valittu? Niinpä... ja nyt pitäisi kaikki objektiivit saada toteuttamaan sama siirtymä peilittömillä.

Peilittömien objektiivien suurimpia kysymyksiä minulla onkin, että miksi edes normaalialueella ei saada mitattua ulos luvattuja asioita? Nykyiset peilittömien objektiivit eivät ole pienempiä, eivätkä ne ole halvempia. RF35/1.8 Canonin tapauksessa on ainoa enemmän siellä päin oleva juttu, joka toisi jotain uutta paremmalla makrolla mukaan, mutta tuon nojalla en kyllä lähde EOS R-juttuihin mukaan. Vertailtaessa vaikkapa Leican SL sarjan APO-Vario-Elmarit-SL 90-280mm F2.8-4.0 objektiiviä vanhempaan Sigman 100-300/4.0 EX DG HSM versioon, huomataan MTF:ien olevan pitkälti samat (300 millin kieppeellä), Sigman tapaus on 300 g kevyempi ja 10 mm lyhyempi, ja Sigma taas ei edes yritä mennä 2.8:iin lyhyessä päässä, koska sen ei olla haluttu menevän sinne. Mitä etua peilittömällä on verrattuna peililliseen versioon? Se ei ole lyhyempi eikä kevyempikään, eikä suorituskykykään MTF:n osalta ole esitettyjen käyrien osalta merkittävästi parempi (tosin Leica taitaa esittää mitatut, Sigma suunnitellut). Purppurareunojen poistuminen korkeiden kontrastimuutosten rajoiltako?

Mitä pikseleiden määrään tulee, niin henkilökohtaisesti en enää käsitä sitä menoa. Mitä pienempi pikseli, sitä vaikeampi on pienentää mikrolinssimatriisin linssielementin koko sellaiseksi, että edes nykyinen F-luku saadaan kytkettyä pikseliin. Tässä täytyy olla kyse siitä, että pikseleitä on helppo myydä. Ikävä kyllä sillä on myös paljon suunnittelua vaikeuttavia seurauksia. Objektiivien pitäisi olla merkittävästi parempia jotta teoreettinen MTF voitaisiin edes saavuttaa, mutta sen toteutuminen käytännön kuvaustilanteissa onkin sitten isompi kysymysmerkki. Käpistelin hetken omaa 5DIV:tä täydellä resolla, ja parin kuvasession jälkeen tulikin siirtymä mRAWiin. En ole tarvinnut 30 megapikseliä, pärjään hyvin jopa 12:kin. Mutta pienempi kennon kohina ja parempi automaattitarkennus sekä muutama muu parannus taas olivat erittäin tervetulleita - näin vuosia 5DI:llä kuvaamaan tottuneelle. Allekirjoittanut on harkinnut matkakäytössä olleesta 5DI:stä luopumista ja kevyempään EOS R:ään siirtymistä, mutta se ei tapahdu tällä linssivalikoimalla. Matkalinssit ovat edelleen EF-puolella.

 

Jossain peleissä peili losahtaa kuin rotanloukku, mikä tuo varmasti hitusen tärähdysepäterävyyttä, mutta se on se hinta, jonka monet ovat valmiita maksamaan reaaliaikaisesta kirkkaasta etsinkuvasta.

 

No eipä tuo kauhean vakuuttavalta näytä, että Leica ei puhu kehitteillä olevista linsseistä mitään, vaan antaa yhteistyökumppaneiden tehdä sen. Katsotaan nyt onko niitä tulossa vai ei. Sama asia raivostuttaa Canonin RF-sarjan kanssa myös, ei mitään tietoa mitä sieltä on tulossa, ja onko luvassa mitään järkevän hintaista ja painoista tavaraa.

Milläs tavalla se parempi kuvanlaatu näkyy muuten tässä vertailussa, kun otetaan Sigma 20/1.4 Art mukaan? Sigman versio on Zeissiä halvempi, ja se on nähtävästi peilillisessä järkkärissä parempi kuin peilittömän Zeiss. Huomaa muuten myös huomattava hyppy kuvanlaadussa Canonin ja Nikonin välillä samalla linssillä. Just näistä syistä DXO:n pisteillä ei ole merkitystä. Heidän suorat mittaustuloksensa ovat sen sijaan käyttökelpoisia.

DXOMark: Canon 5DIV + S20/1.4 Art vs Nikon D850 + S20/1.4 Art vs Sony A7RII + Zeiss Loxia 21/2.8

En nyt kyllä oikein ymmärrä että miten voisikaan olla mahdollista, että peilijärkkärin kuvanlaatu onkin parempi kuin peilittömän! Näin vieläpä jokusen satasen halvemmalla ja vähemmän vignetoivalla optiikalla, joka on siis huomattavasti hankalampi suunnitella. Lisäksi jostain kumman syystä Leicalta ei löydy 14/1.8 objektiivejä, tai edes 14/2.8 versioita niistä. Zeissillä on hyllyssä ainakin Distagon 15/2.8, tämä on tosin peilijärkkäreille. Huomautan lisäksi, että Leicalla on ollut aika paljon enemmän aikaa miettiä vastaavia, kuin Nikonilla, Sonyllä tai Canonilla, puhumattakaan Panasonicista. Eipä vaan ole tapahtunut. Ihan kuin (nielaus) Canoninkin ilmaisu "paremmasta optiikasta" saattaisikin sisältää ehtoja!