Vs: Brenizer method Hahhah. Allekirjoitan ylläolevan täysin. Lisänä vielä noihin sukukuviin ne seläntakana olevan 10 kpl sukulaisia käsissään järkkäri/pokkari/puhelin/padi. Seurauksena että kuvattavat katsoo kuka mihinkin, vaikka kuinka yrittää ottaa porukkaa haltuun. Itsellä aina suu kääntyy messingille, kun joku hääpari ei mitään pönötys sukukuvia tahdo.
Vs: Brenizer method Vaikka herra Brenizer olikin hääkuvaaja, ei se sido tekniikkaa vain hääkuviin tai edes henkilökuviin, vain mielikuvitus on rajoittava tekijä. Jo kahden kuvan yhdistämisellä voi tehdä "ihmeitä".
Vs: Brenizer method Tämä värkki helpottaa tuollaista kuvausta: http://fotodioxpro.com/index.php/vizele ... meras.html"]http://fotodioxpro.com/index.php/vizelex-rhinocam-for-sony-nex-e-mount-cameras.html On ollut esillä täällä jo aiemminkin. RinoCam härvelin kanssa hyödynnetään keskariobjektiivin suuri piirtoympyrä. Kuvausvirheet ovat helpommin hallittuja kuin täysin erillisten rinnakkaisten kuvien yhteen ompelussa.
Vs: Brenizer method En suoraan sanoen ole varma miten nuo Brenizer kuvat otetaan, mutta minusta tuntuisi loogiselta, että kuvaaja pysyy paikallaan ja kääntää kameraa jalustalla ja ottaa lomittaisia kuvia niin tiheästi päällekäin kuin näkee tarpeelliseksi. Onko jollain antaa oikeaa tietoa?
Vs: Brenizer method Tämä hyödyntää ainoaa oikeaoppista tapaa tehdä panoraamoja: objektiivi pysyy paikoillaan ja perä liikkuu. Siinä ei tule ollenkaan "kuvausvirheitä". Samaan pääsee tietenkin millä tahansa palkkikameralla ja digiperällä objektiivin piirtoympyrän rajoissa. Käytännössä käsivaraltakin voi millä tahansa kameralla kuvailla moitteettomia panoraamoja. Esimerkiksi Photoshopin työkalu on CS5:stä alkaen tehnyt todella puhdasta jälkeä. Edellytyksellä, että kohteessa ei ole liian suuria suhteellisia syvyyseroja. Niiden aiheuttamien virheiden välttäminen vaatii hiukan suunnittelua ilman liikuteltavaa perää. Tai käsitöitä Photarissa. Harjoitus tekee mestarin. Outoa, että tekniikka on nyt saanut nimekseen jonkun breesnevin. Iät ajathan noita on varsinkin palkkikameroilla tehty aukkona milloin mikäkin iso tai pieni tilanteen mukaan.
Vs: Brenizer method Kamera manuaalivalotukselle ja tarkennukselle. Ne pysyvät vakiona koko ajan. Itse teen käsivaralta tai monopodilta niin, että kuvaan ensin mahdollisen liikkuvan osuuden. Sitten maisemaa ympärille kameraa kääntäen aina puoli ruutua kerrallaan eli ruudun keskipiste menee edellisen ruudun reunan kohdalle. Pystyruutuja, jos vetää vain yhden rivin vasemmalta oikealle. Vaakoja, jos tekee kaksi tai kolme riviä. Objektiivi kannattaa olla normaali tai pidempi. Kolmevitonenkin menee kyllä maisemissa hyvin. Kannattaa kuvata aina hiukan enemmän aluetta kuin luulee tarvitsevansa. Se loppuu muuten yllättävän helposti kesken...
Vs: Brenizer method Kuvien yhteen liittämistä helpottaa, jos kamaraa saa pyöritettyä nodaalipisteen ympäri.
Vs: Brenizer method Nyt yht'äkkiä en löydä enää sitä juttua Pentax Forumilta missä kerrottiin mahdollisuudesta käyttää kuvanvakaimen siirtoa laajemman kuvan aikaansaamiseksi. Ensi otetaan kuva siten, että siirretään kuvanvakaimen posiitio vaikkapa ääri vasemmalle, ja siinä otetaan kuva, sen jälkeen se siirretään ääri oikealle ja otetaan kuva, sama tehdään ylös ja alas ja lopulta neljän kuvan yhdistelmästä rajataan haluttu kuva jossa ollaan mm voitu välttää laajiksen kääntäminen ylöspäin ja välttää näin vääristymät. No, ei mitenkään sama asia kuin otsikon touhuissa, mutta tuli nyt mieleen, enemmänkin TS objektiivin tyylinen apuneuvo.
Vs: Brenizer method Onhan noita tehty, suunnilleen niin kauan kuin digikameroita on ollut, ja hurjimmat tekivät sitä ennenkin. Itsekin taisin puuhata ekoja pitkälti viime vuosituhannen puolella. Joku melko hyvä ohjelma oli jo silloin olemassa (Vista tms.), mutta sittemmin PanoTools (PTGui) söi kai sen markkinoilta. Se taisi tulla 1998, siinä oli alussa jotain häikkää patenttien kanssa. Uusin fotarin ohjelma kait jo toimii, mutta näihin asti PTGui tai Autopano ovat olleet ylivoimaisia. Joskus kun Kaapelilla oli ekat fotomessut, noin 10 vuotta sitten, olin Eirin osastolla esittelemässä noita juttuja. Hans Lehtinen taisi olla mukana pallopanoraamojen kanssa. Silloin niitä oli kuitenkin tehty jo kauan, ainakin 5 vuotta. Miksei joku breesnevi voi menetelmälle nimensä antaa, hiukan myöhäsyntyiseltä tosin tuntuu. Olihan se Kokoomuskin työväen puolue, vajaat sata vuotta muitten jälkeen. P.S. Jollain Kalevan Matin Oriveden kurssilla 80-luvulla tehtiin panokuvia dioilla. Kaksi projektoria rinnakkain, ja sahalaitainen pahvi väliin. Kun ne huolellisesti asetteli, sai aika aidon näköisen 24x72 mm dian heijastettua (tai 24x 65 mm tai jotain, olivathan kuvat osin päällekkäin).
Vs: Brenizer method Kyllä menee taas pöljäksi insinööripoikien kikkailuksi. Paljonkohan tuollakin tuollakin manööverillä saadaan kuvakulmaa avattua? Saa ne neljä (tai X) kuvaa otettua ihan itsekin tai vaikka Gigapan-panoraamarobotin avulla ilman tuollaista häröilyä.
Vs: Brenizer method Nykytekniikalla kennon siirtely yli 5 mm ei onnistu. APS-C kennon leveys on noin 25 mm, eli siirtämällä kennoa saadaan noin 1/10 "lisää", suuntaansa. Vai onko Pentax kehittänyt Canonia lajemman kennostabiloinnin? http://www.digitalrev.com/article/lens-vs-sensor-shift-image/MzU4Mg_A_A "In Canon's Rebel XTi (400D) White Paper, Canon provides the example that a 300mm lens would require moving the sensor (APS-C size) about 5.5mm to achieve image correction, which claims is beyond the capabilities of current technology." Tuolla konstilla jää lopullisen kuvan kulmiin "aukot" ja vaikka kuvaisikin vasen_yläkulma > vasen_alakulma > oikea_yläkulma > oikea_alakulma, niin 1/10 siirtymällä ei paljoa "laajennusta" saavuteta.
Vs: Brenizer method Täältä tämä Pentaxin "composition adjustment" esittelyvideo lopulta löytyi: http://www.pentaxforums.com/news/how-to-turn-any-lens-into-a-shift-lens.html
Vs: Brenizer method Panoraamapäät, joilla tämän asettelun voi tehdä, ovat sangen hankalia laittaa kuvausvalmiiksi. Vajaa astekin vinossa ja koko homma menee vituralleen. Itse poltin päreeni noiden kanssa ja totesin, että parempi tehdä kuvausvaihe yksinkertaisemmin. Nodaalipisteen ympäri pyöräyttäminen ei kaiken lisäksi auta tilanteessa, jossa kohteessa on elementtejä syvyyssuunnassa. "Katsojan silmä" liikkuu.
Vs: Brenizer method Vanhojen pierujen muisteluita jatkaakseni muistan elävästi miten Photokinassa, varmaankin 1982, Hasselblad tykitti noin tusinalla 6x6-projektorilla sen ajan multimediaa, johon sisältyi viiden ellei useammankin projektorin levyistä panoraamaa. Oli ällistyttävän hämmästyttävää... miten ne ruattalaaset osasikaan...
Vs: Brenizer method Semmoisen esityksen, ehkä jopa saman, näin kerran Suomessakin. Tapahtumaa en muista, mutta paikka taisi olla Kalastajatorpan auditorio tms. - ehkä, jos siellä sellainen oli.
Vs: Brenizer method Joskus silloin vuosituhannen vaihteessa hommasin myös semmoisen Manfrotton pään. Kovasti tekninen laite, ja *erittäin* hankala käyttää. Sitten kun/jos kameran sai kohdalleen, niin toimihan se. Se "nodaalipiste" ei ole oikea pyöräytyksen keskipiste, vaan sisäänmenopupilli, yksinkertaisemmin paikka, jossa himmennin näyttää olevan objektiivia edestä katsottaessa. Silloin se "silmä" ei siiry. Jos se määritetään kokeellisesti katsomalla, missä kohden kameran tulee olla, etteivät ne eri etäisyyksillä olevat kohteet näy eri kulmasta, niin saadaan tietysti oikea tulos riippumatta siitä, mitä nimitystä k.o. kohdasta käytetään. (Aina avulias Wikipedia listaa hyvin nuo optiikan "pisteet": Cardinal point (optics) - Wikipedia) Edit: Useat etuala/tausta-jutut ovat tietysti mahdottomia kameraa kääntelemällä. Katukiveys, lattialaatoitus jne.
Vs: Brenizer method Tuollaista ketjun alussa ollutta monivalotushääkuvaa kuvatessa hankalahko panopää kannattaa varmaan kuitenkin pystyttää niin nuo eri otosten väliset parallaksierot eivät kasva turhan suuriksi. Mallikuva on tuskin otettu käsivaralta.
Vs: Brenizer method kyl ne on käsivaralta otettuja, ei tossa olis järkeä ellei sitä kuvais käsivaralta ja nopeasti... ei tos ole kyse hifistelystä