Vs: aylo Yksittäin nähtynä nämä kuvat eivät toimi minulle oikein millään tasolla. Tällaisena suurena, epäloogisena jatkumona kuvasarja kuitenkin alkaa vastoin kaikkia odotuksia elää omaa elämäänsä, se alkaa itse luoda omaa maailmaansa ja kertoa tarinaa jostakin sen sijaan, että kuvat vain tylysti esittäisivät sitä karua ja rumaa todellisuutta, jossa ne on kuvattu. Nämä kuvat eivät kysele tai pyydä mitään - ne vain ovat ja esittävät omaa (vai valokuvaajiensa?) näkemystä tarinasta, joka jossain määrin vaikuttaa tangeeraavan normaalia arkipäivän todellisuutta. Samalla ne joukkona ja itse omat syy-yhteytensä luovana löyhästi toisiinsa liittyvänä sarjana kylmän rauhallisesti, keneltäkään lupia kyselemättä, luovat oman olemassaolonsa oikeutuksen. -Topi Kuusinen
Vs: aylo samaa mieltä kun topi ja näitä on kyllä kiva katsella, jotenkin en oo tästä 1 kuva per postaus niin kovasti innostunu (tai parikaan). tietysti kuvat on aiheeltaan ja tekniikaltakin omaan mieleen enemmän kun valtaosa, joten olen varmaankin vähän jäävi.
Vs: aylo Kappas, en olisi luullut kirjoittaja jlehmusta naispuoliseksi, mutta viimeisessä kuvassa, nuolen osoittamasta kohdasta lasista heijastuu kuvaaja, jolla on hame! Jopas jotakin.
Vs: aylo ei se ole hame vaan kameralaukku <IMG src="http://farm1.static.flickr.com/35/72963866_7ad6843f13.jpg"]</IMG>
Vs: aylo Tämä pätkä kiinnostanee tämän ketjun kuvaajia/fanittajia; Garry Winogrand with Bill Moyers, 1982 – 2point8
Vs: aylo Väittäisin, että mikä tahansa muukin kuvasarja, jossa kamera on roikkunut kaulassa ja vahingossa lauennut pitkin matkaa, "alkaa elää omaa elämäänsä" jne...