Viikonloppuna kisailtiin Oulaisissa. Sarvipäisiä kuskeja oli melkoisesti liikenteessä ja romua tuli melkoisesti. Tiimin pojat vauhdissa. 12 kuvan pikkugalleria. Kaikki kuvat Kaato 7 kuvan sarja. Kaasuvaijeri irtosi. Kyllä nyt harmittaa "#¤%#%&"#¤"#
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Kuvia oli niin paljon että niitä oli jo vähän liikaakin. Epäilen etteivät laukun lukijat jaksa kahlata koko materiaalia läpi, eri asia on sitten jokkiksen harrastajat joille koko satsi ei edes riitä. Paljoudesta johtuen (?) kuvat alkoivat näyttämään samanlaisilta ja niistä paistoi pieni jälkikäsittelyn puute. Muutama aika kiva satsi oli ja näkihän noissa varikkoakin jota ei normaali lehtikuvissa näe.
Juurikin kuvien paljoudesta johtuen en ole pahemmin käsitellyt niitä. Kuviin tulee heti mielenkiintoa enempi kun tuntee/tietää henkilöt autojen sisällä.