Tervetuloa kameralaukkuun!

Pääset mukaan keskusteluihin rekisteröitymällä.
Register Now

Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

Keskustelu osiossa 'Digikuvaus' , aloittajana Rekka-Timppa, 8 Marraskuu 2010.

    Noin neljän kuukauden odottelun jälkeen sain tänään virallisen päätöksen ongelmaan Tamron 70-200 2.8 ja Canon 7D:n suhteen.

    Ne eivät ole yhteensopivia ja NIIDEN EI EDES TARVITSE olla yhteensopivia.....

    Vahvistuksen sain Tamronin maahantuojalta Focus Image Nordic Oy:ltä joka on asiaa siis selvitellyt neljä kuukautta pääsemättä sen pidemälle ratkaisun kanssa.

    Sen että noiden ei tarvitse olla yhteensopivia he perustelivat sillä että Canon 7D on ilmestynyt/julkistett Tamron 70-200 2.8 objektiivin jälkeen ja onhan se tietysti ihan loogista että silloin ne eivät keskenään voi sopia, tai siis tuo on niiden mielipide asiasta.

    Kun kysyin että mihinkä Canoniin tuo on sitten tarkoitettu niin vastaus oli että yhteensopivuus loppuu Canon 500D:n kanssa ja sen jälkeen ilmestyneet mallit eivät siis ole yhteesopivia, sanoisinko että aika hassua kun putkea kuitenkin mainostetaan Canoniin sopivaksi mutta MISSÄÄN EN OLE NÄHNYT ETTÄ YKSIKÄÄN JÄLLEENMYYJÄ OLISI ASIASTA ILMOITTANUT joten laitoin noin kymmenelle jälleenmyyjälle seuravanlaisen sähköpostin:


    Terve.
    Haluaisin tiedustella myös teiltä asiaa kuten kaikilta muiltakin jälleenmyyjiltä jotka myyvät Tamron AF Di 70-200/ 2,8 objektiiviä Canoniin.

    Minkä takia teidänkään sivuilla ei mainita että Tamron AF Di 70-200/ 2,8 Canon, ei ole yhteensopiva Canonin malleihin 500D:n jälkeen.

    Sain asiata tänään vahvistuksen Focus Image Nordic Oy:ltä joka toimii Tamronin maahantuojana ja sieltä henkilö nimeltä: ****** ******  joka toimii ilmeisesti myynti assistenttinä ilmoitti asian todellakin olevan näin.

    Heidän mielestään Tamron AF Di 70-200/ 2,8 ei ole yhteensopiva esim. Canon 7D mallin kanssa ja siitä minulla on olemassa myös Jastekniikan kirjallinen todistus joka löytyy osoitteesta:

    Problems with the camera

    Haluan vain tällä kirjelmällä varoittaa teitä kuten muitakin jälleenmyyjiä ennen kuin asian vien kuluttajaoikeusneuvojan käsittelyyn ja tulen vaatimaan että JOKAISEN jälleenmyyjän on ilmoitettava ongelmasta, mikä minun mielestäni olisi myös oikeus ja kohtuus.


    Ystävällisesti:
    Timo Niemi
    *************
    00410 HELSINKI
    Finland
    +35845*******
    timo.juhani.niemi@gmail.com
    timoniemi.kuvat.fi
    www.timoniemi.com


    Parilta jälleenmyyjältä olen saanut vastauksen ja he ovat olleet hieman ihmeissään ja olenkin vastauksissa pyytänyt olemaan yhteydessä maahantuojaan.

    Asia etenee minun osaltani niin että jatkan tuolla Tamronilla kuvaamista koska minulla ei ole muuta vaihtoehtoa mutta olen aloittamassa ANTIMARKKINOINTI kampanjan Tamronia kohtaan ja sitä onneksi minun ei tarvitse tehdä yksin vaan olen siihen saanut taustatueksi ainakin yhden kansainvälisen kamera-alan lehden jonka toimittaja silloin kesällä kokeili tuota 7D:tä ja Tamronia, annan siis heille luvan julkaista asian, lisäksi kaivelen netistä suosituimmat keskustelufoorumit joihin asian myös laitan esille, olen saanut laatimaani tekstiin englanninkielisen version sekä italian ja odottelen vielä saksan kielistä käännöstä.

    Itse en tuosta kampanjasta tule hyötymään mitään mutta toivottavasti saan estettyä sen että ainakin yksi ihminen jättää ostamatta Tamron AF Di 70-200/ 2,8 objektiivin.

    Tosin minulla on objektiivissä vielä takuu voimassa ja voisin sitä alkaa juoksuttaa huollossa jatkuvasti mutta kun en siihen rumbaan enää ala vaan otan sitten vaikka persnettoa putkesta mutta kuten ilmoitin maahantuojalle että jos minä häviä niin kyllä tulee häviämään taloudellisesti myös TAMRON.

    Olen puhunut, nyt on muiden vuoro....
     
  1. mvuori

    mvuori Well-Known Member

    10 669
    132
    63
    Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Mitä ihmeen persnettoa? Jos sinulle on myyty objektiivi 7D:n kanssa yhteensopivana, mutta se ei ole sitä, eikä korjaamalla muuksi muutu, myyjän eli kaupan ainoa vaihtoehto on perua kauppa, eli antaa rahat takaisin tai korvaava tuote (eli esimerkiksi Canonin yhtä hyvä objektiivi). Takuulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Tämä myyjän vastuu lukee kuluttajansuojalaissa. Kuntasi kuluttajaneuvoja auttaa virkansa puolesta tarvittaessa.

    Muutenhan viestisi otsikko on yleistyksessään täysin virheellinen.
     
  2. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
  3. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Kiskurifirma Canon tuosta ainakin hyötyy... tai siis sinnehän jäljet taitaa johtaa.  Eikö juuri 7D:n ja 5Dmk2:n akutkin koodattu.
     
  4. Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Olen tietoinen oikeuksistani kuluttajana mutta nyt kun kyse ei enää ole minun tapauksesta vaan kyse lähinnä periaatteellinen ja kun maahantuoja ei itse  asiaan halua ottaa mitään kantaa niin minä teen sen oikein mielelläni, aikaahan se vie mutta enköhän minä sitä jostakin revi.

    Olen jo ollut alustavasti yhteydessä kuluttajoikeusneuvojaan ja he olivat enemmän kuin kiinnostuneita asiasta, mutta minä katselen ensin että miten homma etenee ja katson sitten miten toimin asian suhteen.
     
  5. sahe69

    sahe69 Well-Known Member

    10 268
    47
    48
    Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Hienoa, kerro miten asia etenee.
     
  6. Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Kyllä kertoilen kunhan saan asiaa eteenpäin..
     
  7. Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Sinänsä kiinnostaa, mikä ongelma tässä yhdistelmässä on. Ei toimi, ei skarppaa, ei vaihda aukkoa? Periaatteessa ns. kolmannen osapuolen (mm. Sigma) optiikoiden sopiminen varsinkin Canonin eri runkoihin on ollut aina pienen jännäämisen takana. Chipin päivittäminen uuteen versioon voi joskus viedä hetken, mutta lopulta yleensä saadaan sekin hoidettua.
     
  8. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    ^ Kuitissa lukee vikaselostuksena "AF ei toimi edelleenkään".  Ilmeisesti on käynyt JASilla ainakin kahdesti sitten?
     
  9. Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    niin no jokainen hoitaa asiat tavallaan. Jotenkin olisin kuvitellut että tuollainen tilanne on sovittavissa miesten kesken?
    Itselleni on käynyt vastaava tilanne toisten merkkien kanssa, ei saatu huollossa toimimaan runkoa ja optiikkaa keskenään vaikka tosissaan yrittivät. Juteltiin ja puntaroitiin tilannetta,  molemmat osapuolet joustivat sopivasti näkemyksissään ja saatiin sovittua että optikka vaihtuu eikä asiaa hehkutella sen enempää julkisesti. Edelleenkin tehdään kauppaa hyvässä hengessä eikä muistella sen enempää vanhoja.
     
  10. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Aika kauan!  (Lisäsin vahvistuksen lainaukseen).  Millä tavoin ja kuinka usein olit sinne yhteydessä?
     
  11. Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Useasti ja aina sähköpostitse ja hyvin sain vastauksia mutta vastaaminen loppui n. kuukausi sitten ja silloin arvasin että homma menee taisteluksi joten minulla oli aikaa varautua siihen taisteluun.
     
  12. Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Sovinnolla minäkin olisin halunnut että tämä asia päättyy, mutta jos maahantuojan kommentti on semmoinen että asia ei tavallaan heille kuulu ja joustoa ei tule, niin eipä ole paljon vaihtoehtoja minulla asian eteenpäin viemiseksi.

    Nyt katsotaan asia loppuun asti ja kokeillaan että kenen kantti kestää ja mihin asti, olen samantapaisen taistelun kerran käynyt erään tietokone valmistajan kanssa ja sen vein niin pitkälle että valmistaja sekä maahantuoja antoi asiassa periksi ja tätäkään asiaa en kesken jätä......
     
  13. Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Kyllä on intohimot ihmisillä erilaiset! Entisena Hobbyalan maahantuojana voisin sanoa että kun törmäsin laiseesi "ammativalittajaan", heti lunastin kyseisen laitteen takaisin valittajalta ja möin käytettynä eteenpäin nettohintaan. Jas- tekniikan tavan toimia ymmärrän että heille kyllä kelpaa sekä maahantuojan että kuluttaja/valittajan rahat, mutta että maahantuoja ei tunnista tätä kyseistä "ihmistyyppiä" , kummastuttaa kovasti !
    Ja M Vuorelle: Tällainen foorumi oi oikea KAALIMAA olla pukkina vartioimassa!
     
  14. paraneva

    paraneva Well-Known Member

    12 374
    6 204
    113
    Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Tarkoitatko, että olisi pitänyt vain hyväksyä ja olla hiljaa?
     
  15. Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Tarkoitan, että jos takuuaikaa on jäljellä ja todistettavasti tuotteessa on vikaa,tai se ei tyydytä ostajaa,  en ymmärrä että normaali palautusoikeus ei toimisi, miksi tarvitsee alkaa nostaa myrskyä vesilasissa. Kun tämä "rekkamies" on tehnyt sen toistuvasti, ilmeistä on että tämäntyylinen "reklamaatio" tuottaa hänelle jonkun asteen tyydytystä.
     
  16. RDahl

    RDahl Ylläpidon jäsen

    7 892
    116
    63
    Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Mikäli oikein luin, niin maahantuojaa ei kiinnosta pätkän vertaa jos ei toimi, mikä kieltämättä on erikoista. Tottakai aiheesta kannattaa kertoa muillekin, kyllä minuakin ottaisi pannuun, jos menisin ostamaan tuotteen, joka ei sitten toimikaan ja maahantuoja ilmoittaa sitten jälkikäteen, ettei sen kuulukaan toimia, vaikka siinä niin lukeekin. Kyllä voisin kuvitella, että tuo toimimattomuus on kaupan purun peruste, miksei olisi.
     
  17. fotomik

    fotomik Member

    786
    0
    16
    Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Mistä ostit? Mikä kanta linssin myyneellä liikkeellä on? Voisin kuvitella että jos kerran on "virallisesti" todettu epäyhteensopivaksi niin kaupan purku olisi ihan kuviteltavissa oleva vaihtoehto...
     
  18. paraneva

    paraneva Well-Known Member

    12 374
    6 204
    113
    Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Jos nyt oikein ymmärsin niin kauppa olisi purettu jo kesällä, mutta tästä haluttiin nyt tehdä isompi tapaus?
     
  19. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Vs: Asia on VIRALLISTETTU Tamron ja Canon ei ole yhteensopivia.

    Mitä ihmettä? Eikö sen sijaan kerrottu että objektiivi on käytössä tai hallussa huolimatta huonosta toiminnasta - jos nyt korjaamomatkoiltaan käyttää on ehtinyt?  Elämää suurempi tapaus? (Ei mutta onhan tuo nyt kummallista, että objektiivia myydään yleisesti Canoniin edelleen eri nettikaupoissa ainakin.)