Koitettiinpa harjoitella 6-kuukautiskuvan ottamista tänään tuossa kun poika oli melkoisen hyvällä tuulella. Tausta pitäisi ainakin seuraavalle yritykselle silittää ja muutenkin harjoitella vain puhtaasti lisää. Sanokaa siis mihin suuntaan kehitystä tulisi hakea. Sitä kun on vaikea sanoa mitään kritiikkiä itselleen kun on oma poika kyseessä. Mutta samalla tahtoisi, että onnistuisi mahdollisimman hyvän kuvan saamaan otettua. Asentoja tuli kokeiltua istumisesta kontallaan oloon ja aina seisoskeluun laatikkoa vasten. Seisoskelut olivat ehkä parhaita, mutta se keksittiin vasta kun kärsivällisyys pojalla loppui kesken. Joten täytynee jatkaa vielä harjoituksia.
Hiukan tuolta oikealta tuo hipoo reuna ikävästi, myös valoa voisi silmiin tulla paremmin. Ilme on suhkot ok, taustakin menettelee kun sininen nyt on ihan hyvä väri ja siellä ei nyt kuitenkaan mitään häiritseviä elementtejä ole. Ehjä väljemmin kuvausta tai sitten ihan tiukasti. Kuvassa voisi olla myös jotain tärkeitä elementtejä kuten lelujakin ja ne saattaisi mallinkin huomion ja ilmeet saaha varsin ikuistamisen arvoisiksi? Ihan kuitenkin positiivinen fiilis jää kuvasta.
Tämmösen vanhan ukon on vaikea sanoa juutajaata. Niin mukavia kun ovat. Minä en tuohon taustaan menis koskemaan ainakaan silitysraudalla, saa noin hyvässä taustassa hiukan eloa ollakkin, minusta kaikkinensa onnistunut suoritus.
Silmiin kyllä valoa kaipaa, sen allekirjoitan itsekin. Lelujen kanssa kuvaaminen taas on kyllä puhtaasti vaikeaa, koska poika kameran nähdessään unohtaa lelut ja keskittyy kameraan. Tai sitten avustajaan. Tässä nyt vielä laatikkoa vasten seisomisesta yksi.
Tota toista kuvaa sä voisit vasemmalta ja ihan alta hiukan rajata pois. Myös silmiin mitä testasin niin voisi erikseen layerit tehdä niistä ja sit nostaa esille enemmän niitä. Ehkä kokeilu versiot vois koklata myös seepia tai mv versiot. Tossa tokassa kuvassa on aineksi hyvään kuvaan, hiomista vaatii jälkikäsittelyn muodossa. Edit. Ihoa voi myös pehmentää/softata hiukan.
oikein hyviähän nää on. äiti seisomaan enempi kameran taa että saat pojan katsomaan suoraan kameraan. makuasioitahan nää mutta olisin uittanut tienoota valossa enempi ja rajannut väljemmin. parempia kuvia sait kun maksamalla kyllästyneille studiokuvaajille jota poika olisi vielä vierastanut ,)
Näyttää kyllä tosi hyviltä... silmiä vois ehkä vähän duunata.. sais ton katseen esiin. Mutta siis - ihan jees
Nämä ovat sitten vastauksia tuohon kysymykseen että mihin suuntaan sitä kehitystä tulisi hakea. Jotenkin suosittelisin hiukka luonnollisemman näköisten valonrakennusratkaisuden käyttämistä. Lisäksi kotona itse kuvatessa on olemassa se korvaamaton etu että a) malli on luonnollisessa miljöössä joka mahdollistaa "tilannepotretti miljöössä" -kuvat sekä b) kuvaaja on tuttu eikä häntä vierasteta. Jotenkin siis houkuttaisin kokeilemaan studiokuvan jäljittelyn sijaan noita aitoja tilanteita aidossa ympäristössä spontaanein tuntein ja mahdollisimman luonnolliselta näyttävän valon kanssa. (Käy katsomassa vaikka täältä galleriasta noita Matin kuvia niin näet aika hyviä esimerkkejä noista livepotreteista.) Usein näyttää todella hyvältä jos takaa tulee pehmeästi luonnonvaloa (tai keinotekoista "luonnonvaloa") ja edestä ja ympäriltä sitten heijastunutta valoa. Vauvoilla sormet ja varpaat ovat hyvin huomiota kiinnittäviä ja kertovia. Ne kannattaa ottaa huolella mukaan jos ne ovat lähellä poisrajautumista. Laitan tähän linkin pariin omaan vauvakuvaani ja yhteen Matin kuvathreadiin jossa on ollut pari sanaa aiheesta henkilökuvaus. Nuo linkit ehkä auttavat tajuamaan sanoja paremmin että mitä oikein jaarittelullani ajan takaa. http://www.kameralaukku.com/portal/index.php?name=PNphpBB2&file=viewtopic&t=8094 http://www.kameralaukku.com/portal/index.php?name=PNphpBB2&file=viewtopic&t=7967 http://www.kameralaukku.com/portal/...opic&t=8245&postdays=0&postorder=asc&start=20
Jos isä on valokuvaaja niin jotenkin ajattelisin (kokemuksesta) että noita aidossa ympäristössä, eli suomeksi hyvin otettuja albumikuvia, on näiden studiokokeilujen lisäksi otettu. Kuitenkin kuvia arvostelee muutkin kuin vain asiaatuntevat tahot ja näiden nk. tavallisten sukankuluttajien (tai rahvaan) joukossa saattaa studiokuvan tuntu olla vaadittava ominaisuus 6kk portreteissa. Kaikkiin kuviin kun ei voi aina kuulua ääni eli taas naiset päättää, harvoin maailma on ideaali ja sen tilaan on hyvä mukautua - hyvällä. EDIT: ennenkuin antaa parannusehdotuksena linkin omaan vauvaräpsyyn kannattaa muistaa että omien lasten kuvien tasolle on sokea. ...Ja voihan muuten studiopläjäyksessäkin olla luonnollisuutta ja sponttaaniutta...
Olen huomannut että moni kaipaa kuviinsa studiokuvan tuntua. Usein tämä tarkoittaa liian lähellä olevaa ryppyistä tai muuten väärällä tavalla huomiota kiinnittävää taustakangasta, edestä oikealta vähän liian läheltä tulevaa pehmennettyä valoa joka suunnataan mallin etuposkeen niin että muoto ja ulkonäkö latistuvat, liiallista poseeraamista, jäykkiä tilanteita jne. En näe mitään pahaa siinä, että esittää omana mielipiteenään sellaista painotusta, että studiomaisuus sinänsä ei ole mikään lisäarvo kun taas aitous ja luonnollisuus lähes aina ovat. Monella kuvaajalla olisi paljonkin potentiaalia siellä oikean elämän alueella kuvaamiseen. Turha ja usein kuvia latistava studiomaisuuden jäljittely voi sitten kuluttaa sen potentiaalin turhan vähiin - ainakin innostuksen ja spontaaniuden osalta. Vastasin threadin aloittajan kysymykseen "Sanokaa siis mihin suuntaan kehitystä tulisi hakea" omasta puolestani. Kysymys kohdistui kuvan sijaan suositeltavaan kehityssuuntaan ja uskoisin että esittämäni suunta tuottaisi lapsesta - niin kuin muustakin elämästä - arvokkaampia ja ajan hammasta paremmin kestäviä kuvia kuin studiotyylin jäljitteleminen. (Etenkin kun moni studiokuvaaja uskoakseni tekisi ihan toisen näköistä jälkeä jos vain olisi tarpeeksi iso kuvaustila, isommat taustakankaat, enemmän aikaa ja joskus osaamistakin valon ja varjon hallintaa varten sekä paremmat mahdollisuudet tarjota asiakkaille monipuolinen esimerkkikuvavalikoima kuvasuunnittelua ja hinnoittelua varten.) Laitoin linkin kahteen omaan "vauvaräpsyyni" (kuten pikkuteemu niitä nimitti) lähinnä sen takia että niissä on käytetty vauva-aiheeseen esittämääni valoratkaisua. Itse en pidä niitä räpsyinä vaikka toisessa onkin käytetty surkeaa optiikkaa. Laitoin myös linkin aikaisemmin kirjoittamaani henkilökuvausta koskevaan tekstiin josta ainakin einars, Matti ja Heli kiittelivät kovasti. Uskoisin, että tuo teksti voisi olla suurestikin avuksi tämän threadin aloittajalle jos hän tutustuu siihen ajatuksen kanssa. Laitan tuon tekstin tähän lainauksena siltä varalta että se kiinnostaa jotakuta:
Aika vahva väite. Minkähän takia sitten valokuvaajat eivät valaise sinne studioonsa sitä "aitoutta" kun se kuitenkin olisi helppoa ja myös mahdollista? Toisinpäin voisi myös kysyä miksi valokuvaajat tuovat studiomaisuutta miljööseen kovalla vaivalla? Olen kyllä itsekkin miljöökuvien ystävä, mutta mielestäni hyvin valaistu kuva on miljöössäkin hienompi kuin "aito". Miljöösen mennessä ei hyvä kuvan kriteerit muutu miksikään, vaan "virheitä" ehkä annetaan hieman helpommin anteeksi kun mikä vaan ei ole mahdollista tai oikeammin sanottuna järkevästi toteutettavissa. Se jäi minulle vähän auki, että mitä halusit sanoa noilla omilla esimerkeillä, että toimisivat mallikuvina hyvin toteutetuista lapsikuvista vaiko ihan vaan esimerkkinä vaihtoehtoiseen tapaan toteutettuun lapsikuvaan? Kuva on mielestäni ihan ok tai jopa hyvä, mutta vielä voisi vähän laittaa filliä, ettei silmät jää niin tummaksi ja taustakankaan rypyt häiirtsevät kieltämättä aika paljon. Valo tuntuisi tulevan myös liian paljon sivulta.
OFF TOPIC Äähhh. Ilmeisesti en ilmaissut itseäni riittävän tarkasti. Kirjoittaessani aitojen tilanteiden ja miljöössä kuvaamisen puolesta ensimmäisen kerran viittaan jo varsin usein studioissa käytettyyn valaistusratkaisuun. Omat kuvani ovat esimerkkinä tuosta valaistusratkaisusta, eivät niinkään esimerkkeinä mistään ihannelapsikuvista. En juurikaan pysty piirtämään mm. motorisista syistä joten kun nyt tiesin että joissain valokuvissa (joka oli oma, anteeksipyyntö nyt kaikille sellaisille joiden mielestä omaan kuvaan viittaaminen "kertoo" tai "osoittaa" jonkinlaisia tuohon kuvaan tai omiin taitoihin liittyviä harhaluuloja) oli mainitsemani valaistusratkaisu niin käytin niitä esimerkkeinä. Oman ymmärrykseni ja tarkastuslukemisen perusteella en löydä teksteistäni mitään viittausta siihen suuntaan, etteikö studio-osaamista saisi tai tulisi arvostaa tai käyttää miljöökuvaamisessa apuna. En myöskään mitään mainintaa siitä, ettei miljöökuvauksessa voisi, saisi tai pitäisi rakentaa valaistusta sun muuta. Kirjoitin että kannattaisi kuvata "aitoja tilanteita aidossa ympäristössä spontaanein tuntein ja mahdollisimman luonnolliselta näyttävän valon kanssa". En siis poissulje kevyttä lavastamista (rumat keittiörappuset pois taustalta tms.) enkä sellaista valonrakennusta joka säilyttää tilanteet aitoina. Tuo "minkähän takia sitten valokuvaajat eivät valaise sinne studioonsa sitä "aitoutta" on jo ihan silkkaa puutaheinää siltä osin kuin se pyrkii olemaan vastaus aiempaan kirjoittamiseeni. Siinä puhutaan täysin eri asiasta kuin mitä olin ottanut esiin. Vähän niin kuin jos joku sanoisi että kaupassa käydessä kannattaa vähän seurailla hintoja ja toinen vastaisi että minkähän takia sinne kauppaan sitten mennään ellei ostoksille. Kun tämä nyt näyttää menevän tuollaiseksi pilkunhässimiseksi, yhteydestään irroitettujen lauseiden ylitulkitsemiseksi ja muuksi seiskanjauhamiseksi niin väännän tässä sitten tarkennetun ja itsestäänselvyyksien esittämiseen keskittyvän tiivistelmän aiemmista näkemyksistän ja niiden peruslinjasta: 1) Studioiden ulkopuolella on paljon arvokasta kuvattavaa. 2) Studiokuvamaisuus ei ole tavoittelemisen arvoinen itseisarvo henkilökuvauksessa. (Tämän lauseen ymmärtämisessä pääsee aika pitkälle jos tajuaa että studiokuva on eri asia kuin kuvan studiokuvamaisuus ja että lause ei ota minkäänlaista kantaa studiokuviin, studiokuvaamiseen, studiokuvaajiin tms.) 3) Niin miljöössä kuin studiossakin toimii henkilökuvissa usein parhaiten mahdollisimman luonnollisen näköinen valaistus. (Tämän lauseen ymmärtämisessä pääsee aika pitkälle kun kiinnittää huomiota siihen, ettei tässä kirjoiteta "luonnollinen" vaan "luonnollisen näköinen" ja kun kaivaa ihan sieltä kuvaussivistyksen puolelta mieleensä sen, kuinka uskomattoman paljon monet perinteiset studioissa henkilökuvauksessa käytetyt valaistusratkaisut muistuttavat luonnonvalon miljöössä tuottamia tuloksia.) 4) Aidoissa tilanteissa spontaanein tuntein otetuissa kuvissa on mm. melkoinen dokumenttiarvo. Tämän dokumenttiarvon yhdistäminen studiomaiseen työskentelyotteeseen on mielestäni arvokkaampaa kuin se, että tuo dokumenttiarvo pyyhkäistään menemään ja tavoitellaan studiomaisuutta studiomaisuuden itsensä vuoksi. 5) Studiomaisuuden tavoittelu studiomaisuuden itsensä vuoksi voi rajoittaa kuvaajan huomion ja toiminnan suuntaa. Pitäisin huomattavan paljon hyödyllisempänä studiotyöskentelyssä tarpeelliseen ja tyypilliseen osaamiseen kuin studioasetelmaan suuntautumista. Välillä ei oikein tiedä itkeäkö vai nauraa. Threadin aloittaja esitti selkeän kysymyksen: "Sanokaa siis mihin suuntaan kehitystä tulisi hakea". Kun sitten vastaa tuollaiseen kysymykseen varsin kokonaisvaltaisesti, niin huomaa suureksi yllätyksekseen, että niihin vastauksiin on reagoitu kuin ne olisivat täysin irrallisia lauseita tai jotain asiattomia välihuutoja. Ja vaikka oman ymmärrykseni mukaan vastaukseni muodostavat järkevän kokonaisuuden sekä yksittäisinä kirjoituksina että toisiinsa liittyvinä teksteinä niin silti nuo reaktiot tuntuvat siten että ensin yksittäinen lause tai lauseen osa irrotetaan kokonaisuudesta, sitten sitä tulkitaan epätarkasti ja sen jälkeen siihen ylireagoidaan. Aivan kuin takana olisi jokin lähtökohtainen oletus että kirjoittaja on tarkoittanut jotain muuta kuin sitä mitä on kirjoittanut - jotain paljon typerämpää, mustavalkoisempaa, kärkevämpää... Miksei tekstiin voida suhtautua samalla tarkkuudella kuin kuvaan?
Olen kyllä täsmälleen samaa mieltä. Varsinkin lasten kasvaessa joskus isoksi, kasvaa tuo kuvien dokumenttiarvo (ja tunnearvo) merkittävästi (ainakin kotialbumi-"räpsyissä"). Varmasti sukulaisille on mieluista esitellä (koti)studiossa otettuja studiokuvia, mutta jälkeenpäin pönöttävät, puolipakolla otetut lapsikuvat (tällä en suinkaan viittaa säikeen alussa olleisiin kuviin) eivät välttämättä anna enää mitään uutta. Suun mutru tai kuvan taustalla näkynyt pöytäliina voi saada aivan uuden merkityksen, kun kuvan kohde katselee itse kuvia 30 vuoden päästä. Hankkiessani valovoimaisen (1.8) normaalin, pääsin tuolla digijärkkärillä taas samaan kuvausmaailmaan, missä olin ollut lahjaksi saadun filmijärkkärin kanssa kuvausta vasta opetellessa. Ehkä en sitten vain ymmärrä noita studiokuvia, kun itse olen korkeintaan ajanpuutteesta kärsivä, räpsyjä näppäilevä harrastelija. Tuossa esimerkki siitä, minkälaisia kuvia itse mielummin otan (vaikka kohde ei enää vauva ainakaan ikänsä puolesta ole).