Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Syvällisen (netti)tutkimuksen jälkeen on Suomen valokuvaajat analysoitu. Jostain syystä tulos ei kamalasti yllätä. Kuvaajat jotka käyttävät kameroitaan ja filmejään kuvan tekemiseen ovat pettymys, ilmeisesti koska 4x5 kameran ja filmikoon hienouksia ei korosteta. Kuvat vaan otetaan sille mikä nähdään parhaaksi tai otetaan jollekin. Lisäksi ovat tietysti eri genreä kuin tuomarin tai "timppiksen" kuvat. No, makuasioista on turha kiistellä, enkä mäkään ala väittelemään siitä kuka on paras. Aika jännästi vaan saatiin dissattua suomalaiset tunnetutkin valokuvaajat. Enkä väitä että se ketään paremmaksi tekisi, mutta tosiaan edellämainitut repivät leipänsä noista kuvista, muutamat aika hyvätkin hillot käsittääkseni. Palkintoja ja kilpailumenestystäkin on useille siunaantunut. [QUOTE> [/QUOTE] No, tästä nyt olikin jo mainittu, että kaikki kuvat eivät todellakaan laakafilmille ole kuvattuja mitä Silomäellä esillä on. Harvempi "oikea" valokuvaaja mainostaa teoksiaan kameran tai sen formaatin perusteella loppupeleissä. Saatetaan kuvata monellakin kameralla riippuen tilanteesta ja vaikkapa projektista. Kameran koon perusteella ei kannattaisi välttämättä kuvia etsiä, eikä ensimmäiseksi tyrmätä tyypin (ensinnä bongattuja) kuvia tekniikan perusteella. [QUOTE> [/QUOTE] Kameralehdellä on valokuvataiteen nykymenon kanssa loppupeleissä aika vähän tekemistä (tarkoitan nyt siis mm. alan opiskelijoita ja taiteilijoita, jotka aikovat tai jo tienaavat leipänsä valokuvataiteella.. en sitä etteikö täälläkin tai kameralehdessäkin voisi olla valokuvataidetta), siltä on tuntunut sen verta mitä itse olen ko. aviisia selannut tai jutuista kuullut. Samoin on näillä nettifoorumeilla. Ei tänne tule yleensä valokuvausta, varsinkaan taiteellista sellaista tekevät kuviaan esittelemään - täällä puhutaan kameratekniikasta ja esitetään harjoitteita tai harrastuksen tuotoksia. Voi olla että valokuvaus on suhteellisesti sisäpiirijuttua Suomessa, varmasti onkin monessa mielessä, mutta kyllä näistäkin mainituista kuvaajista ihan tavallinen pulliainen kuulee ja teoksia näkee ilman mahdotonta salatiedettä. Ei tarvitse kuin seurata alan julkaisuja, kilpailuja ja näyttelyitä. Jari Silomäki voitti jokunen vuosi sitten Foto Finlandian My Weather Diary -setillään, joka mielestäni on kevyesti ansaituin voitto ainakin 2000-luvulla. Brotherus on sen näemmä voittanut vuonna 2000. Ola Kolehmaisen kuvia oli keväällä Kiasmassa näytillä reilumminkin. Hän myy käsittääkseni kuvia aika reippaasti ulkomailla ja on luultavasti siellä esillä myös kohtuu hyvin. Samoinhan taitaa olla Brotheruksella, vaikka onhan hän varmaankin Suomen tunnetuin valokuvataiteilija. Näyttelyitäkin varmaan jokunen on vuotta kohti ja tänä vuonnakin sellainen oli galleria Hippolytessa (tosin jotakin pieni Epson-tulosteita tällä kertaa, jotka tuskin oli isolle koolle kuvattuja). Samoin vastahan valokuvataiteen museossa oli mm. Bremerin ja Brotheruksen (ja muutaman muun) töitä esillä samassa näyttelyssä. Tässäkin ketjussa on kuitenkin huomattu, että ei kaikkia kiinnosta valokuvataide tai sellainen valokuvaus, mitä se nykyään on. Menestyvät nimet kuitenkin ovat niitä, joista tulee tunnettuja ja tieto leviää. Netissä ja harrastajilla on usein aivan eri "piirit" kuin alan opiskelijoilla, taiteilijoilla ja muilla jotka ovat siitä valokuvataiteesta kiinnostuneita. Harvempi kuvaaja taitaa todella menestyä "klassisella maisemakuvalla", varsinkaan siellä sisäpiireissä. Syystä voi olla montaa mieltä - onko se sitten sitä että sen tyylinen kuvaus on hyvin vaikeaa niin, että kuvat vielä jaksaisivat kaikkien vanhojen mestarien jälkeen kiinnostaa vai kenties sitä, että pitää olla Teemu Mäki ja provosoida, jotta saa mainetta . Harrastajatyylin kuvista saakin parhaiten "tietoa" sieltä Flickreistä ja foorumeilta, mutta uuden taidevalokuvan seuraaminen usein vaatii hieman vaivannäköä. Sieltä gallerioista niitä vedoksiakin sitten kuitenkin näkee - joskus. Saattaa vaikka päästä näkemään, mihin se iso koko pystyy oikeasti, jos joku niitä sattuu ihan perinteisesti vedostamaan. Eihän siitäkään kauaa ole kun Helsingissä oli Sally Mannin näyttely. Siellä oli nelivitosta suuremmallekin formaatille kuvattuja kuvia, melkein "koko seinän" korkuisinakin vedoksina.
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Oli hauska kommentti Elämää suuremmalla koolla kuvaajalta. Tuli asenne selvästi esille, ja sillä taas ei ole mieltymyksen kanssa mitään yhteistä. Jos nyt laajentaisin vielä tuonne mainittuihin kansainvälisestikin tunnettuihin valokuvataiteilijoihin, jotka työskentelevät värillä ja laakakoossa, niin valtavirta (dgin ulkopuolella) on värinega ja siitä skanni ja vedostus mustesuihkulla. Valitettavasti se vain näyttää hakkaavan perinteisen märkäprosessin jäljen. Minä en siitä valita. Tämä oli pelkkää mutua ja perustuu vain muutamien ihmisten kanssa käytyihin keskusteluihin ja itse näkemiini vedoksiin. Ja kun taiteilijoista puhutaan, niin vedokset olivat etupäässä gallerioitten seinillä. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa käydessäni en nähnyt kuin mustesuihkulla tehtyjä vedoksia. Ja siinä maassa on valokuvataide korkeatasoista ja kansainvälisesti tunnettua. Yhtenä esimerkkinä David Goldblatt, joka oli ehdokkaana meidän LUMOonkin, mutta ei sitten istunut kokonaisuuteen. Sellaisia metrin levyisiä Hahnemuehlen Photo Rag-paperille tehtyjä vedoksia oli ilo katsella. Kelpaisi varmaan sisäpiiriä vieroksuvalle maisemakuvaajallekin. (Sisäpiirikuvaaja tuokin on, tuo Goldblatt; Vuokkokin omalla tavallaan) Tuolta voi saada esimakua ja sitten kuukkelilla lisää GOODMAN GALLERY : Not Found! kapa
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Juu, minä en ole vieläkään päässyt näkemään huippulaatuisia mustesuihkarivedoksia, mutta periaatteessa oon valmis uskomaan että ne pärjäävät hyvinkin laadussa perinteisille. Eikö kuitenkin kromogeeniset värivedokset ole aika yleisiä vielä isoissa gallerioissa? (Niitähän voi tietysti skannauksen jälkeenkin valottaa paperille, mutta ei kai siinä olisi ihan kamalasti järkeä.) No, oli miten oli - ainakin sillä perinteisellä tekniikalla saa tietynnäköistä kuvaa ja uskoisin että se vähän eroaa tulosteista... Hyvässä ja pahassa, mitä sitten milloinkin ovatkin ;-). <SIZE size="1"]Kodak muuten on lopettamassa Supra Endura -paperin "analogisen" version, joten jäljelle jää jotakin harvinaisempaa laatua loivaa väriprosessipaperia, digiprosessiin tarkoitettua, sekä jyrkempää ja/tai värikylläisempaa Ultra Enduraa. Loivin Portra Endurahan lopetettiin jo muutamia vuosia sitten. Kaippa ne mustesuihkut syövät bisnestä... Ja eiköhän tota Supraakin hetken vielä riitä.</SIZE>
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Sen verran tuohon vielä, että nykytrendin mukaiset jättikoon vedokset kuvataan isoon kokoon filmille lähinnä siksi, että taiteilijoilla ei ole rahaa satsata sellaiseen digikalustoon, joka antaisi mahdollisuuden kunnollisiin metrivedoksiin. Hyvin harva enää tekee (teettää) suoraan negatiivista (diasta), vaan homma etenee kylläkin skannin kautta. Sen huomaa helposti siitäkin, että prikkausjälkiä (pöly) ei enää löydy kuvan pinnalta. Sävyissä mustevedos päihittää nykyisin kromogeenisen värivedoksen mennen tullen. Tietenkään samaa fiilistä ei noilla eri tekniikoilla tule. Makuasioita pitkälti. Ja useimmilla raha-. Esimerkiksi tuolla gallerialla STEVENSON on oma tulostin ja galleria vedostaa sillä taiteilijoittensa vedokset. kapa
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Haluaisin oikaista tuota tiukassa istuvaa harhaluuloa, että mielestäni vain maisemakuva on oikea tapa käyttää isoa kokoa - johtuuko tuo käsitys nyt sitten siitä että mainitsin täällä paljon maisemia kuvaavan esimerkkinä, siitäkö että omat näyttämäni kuvat edustavat maisemaa vaiko siitä että eräs A.Adamsilla allekirjoittaneelle jatkuvasti **ttuileva haluaa tulkita asian näin? Mene ja tiedä sitten. Kuitenkin arvostan hyviä lf-kuvia, oli kuva sitten makrokuva, asetelma, muotokuva, reportaasikuva tai vaikka se maisema. Se, että mulle ei riitä tekemään kuvaa hyväksi vain se, että joku kuvaa sarjan kuvia joissa kuluneesti ilmaistuna kuvaaja on laittanut itsensä peliin kokonaan kuvaamalla itsensä nasse naamalla ja biosuojapuku päällä, kaukolaukaisin kädessä eri talojen edessä. Ehkä olen tässä suhteessa konservatiivinen, mutta mun silmissä kuva ei muutu paremmaksi vaikka kuvaaja myisi miten paljon vedoksia kiasmassa virtsa-installaatioden rinnalla roikkuvista kuvistaan. Kuvassa pitää olla jotain visuaalisesti hienoa ja kaunista jotta sitä jaksaa katsoa. Esimerkkinä menee vaikka cole thompsonin ghosts of auswitch (vaikka taisi olla keskaria).
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Itse olen ollut huomaavani että maisemakuvaus on antoisaa isolla formaatilla.Nettikäytössö/näytössä maisema ei pääse kyllä oikeuksiinsa, tiukka lähikuva nettikäytössä antaa paremman laadun ainakin silmämääräisesti.Olenkohan yksin ajatukseni kanssa ?
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Mun mielestä Nenosen kuvat on oikein hyviä interiöörikuvia. En mä niitä näyttelyyn menisi katsomaan, mutta tuollaiseksi tilaustyöksi oikein mukavia ja laadukkaita. [QUOTE> [/QUOTE] Jälleen vedetään mukaan keskusteluun "Teemu Mäet", vaikka niitä ei ole noissa linkeissä tai kuvaajien tuotannossa juuri näkynyt (vai onko Brotherus samaa sarjaa?). [QUOTE> [/QUOTE] Monille noissa kuvissa on paljonkin visuaalista tai kaunista, tai ainakin jotain hyvää. Siitähän sekin osaltaan kertoo, että he menestyvät ja kuviaan myyvät. Varmasti sinäkin löytäisit sitä niistä, jos asenne olisi erilainen. Brotherus on ehkä TaiKista valmistunut naisvalokuvaaja, jonka töitä on ollut Kiasmassa. Siinä on jo pari peikkoa saamaan aikaan katkeraa asennetta, mutta ehkäpä niistä kuvista sitten kuitenkin löytyis sitä visuaalisuutta ja kauneuttakin kun vaan katsoisi. Itselle joskus silmien aukaisijana Brotheruksen tyyliin toimi tämä kuva: http://www.exporevue.org/images/magazine/1682brotherus_wanderer.jpg Joillakin näistä kuvaajista vain on selkeä oma tyylinsä ja aiheensa. On selvää etteivät kaikki siitä pidä niin paljoa kuin jostakin toisesta... Mutta aiheiden perusteella on erikoista laittaa kuvaajia tylysti paremmuusjärjestykseen sen perusteella, kenen aiheet tai joku yksi projekti miellyttävät enempi =). Ei tämä muutenkaan kilpailu ole.
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Tää keskustelu pitäis saada jotenki fiksusti toisaalle tästä ketjusta - vaan vaikeahan sitä on siirtää kun se täällä alkoi... Vaan kysympä että miksi "oikean taidekuvan" seuraaminen on tehty vaivannäköä vaativaksi? Eikö taiteilijoiden etuja nimenomaan ajaisi se näkyvyys? Joku vuosi takaperin etsiskelin kansainvälisesti tunnettuja suomalaisia kuvaajia muistaakseni tämän foorumin kautta jotta voisin sivistää ulkomaalaista kuvaajatuttua. Silloinkin jäi todella köyhiksi tulokset. Referoi siinä sitten kun ei löydy edes kotisivuja taiteilijoilta :{ No, ehkä se ei ole lopulta mun murhe. Jospa jatkossa keskityn vain kuvaamaan omaa juttuani enkä murehdi suomalaisen kuvan yleistä tilaa.
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Ei se nyt kai niin vaikeaa ole. Kyllä alan julkaisuista ja näyttelyistä löytyy tietoa ja kun tietää tekijät, heiltä varmaan jonkunlaiset nettisivutkin löytyy useilta - ei silti välttämättä kaikilta. Alalle aikovat tai siellä jo olevat kuvaajat eivät kuitenkaan luultavasti senkään takia halua täysin kattavasti töitään netissä esitellä, että he haluavat niitä kuvakirjojaankin saada myydyksi. Lisäksi projektit luultavasti kuvataan pitemmällä tähtäimellä ja yhtenäiseksi sarjaksi, eikä mitään kuvablogeja sen takia pidetäkään. [QUOTE> [/QUOTE] Sepä johtuu taas muista syistä hyvin pitkälti. Kysymys on vaikea, koska meidän on täältä käsin vaikeampi sanoa ketkä ovat kansainvälisesti tunnettuja... Ja missä menee raja onko "tunnettu". Ketjuhan on tässä ja onhan siinä 3 sivua juttua: http://www.kameralaukku.com/portal/index.php/topic,22805.0.html PeterF tuolla toteaakin, että eivät suomalaiset tunne valokuvaajia. Ei varmasti tavalliset pulliaiset juurikaan tunne, eivätkä edes monet foorumiharrastajat. Sentään joitakin asiaan perehtyneitäkin löytyi. Niin se vaan on, että jos asia kiinnostaa niin itsehän niitä alan tapahtumia kannattaa seurata - ei silloin joudu muiden suodattamien valintojen perusteella tuomitsemaan koko maan (taide)valokuvausskeneä. Ei se ole vaikeaa, vaikka ei välttämättä onnistukaan koneen ääressä istuen kovin pitkälle. Tietysti osaltaan voi vaikuttaa sekin, että eivät nämä Brotherukset halua kuviaan syytää Flickriin rahvaan sekaan. Sen tosin ymmärrän aika hyvin jo muutenkin kuin imago- ja bisness-syistä. Tällä tasolla pitää silti jo sitä markkinointiakin alkaa miettiä. Valokuvaajan on nykyään nähtävä vaivaa muutenkin kuin vain kuvaamalla, jos aikoo sillä alalla menestyä. Tästä on paljon keskustelua tainnut ollakin mm. Helsinki Schoolin osalta. Ja sen vielä lisään, että ei se ainakaan itselle oo kovin helppo niitä hyviä valokuvia tai kuvaajia löytää noin yleisesti ottaen. Kyllä suurin osa on sitä huttua jonka seasta pitää jollain keinoa ne helmet kaivaa... Mutta niin se on elämässä vähän kaikessa. Makuasioita kai sitten, löytääkö ne helmet jostakin Flickristä vai taidegallerioista. Itsellä se tuntuu kuitenkin hieman paremmalla prosentilla ainakin osuvan sieltä jossain määrin "yleisesti tunnustetuista" kuvaajista kuin Flickrissä tai Kameralaukun galleriassa kehuja kerääviltä.
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? [quote author=J.Vuokko Joku vuosi takaperin etsiskelin kansainvälisesti tunnettuja suomalaisia kuvaajia muistaakseni tämän foorumin kautta jotta voisin sivistää ulkomaalaista kuvaajatuttua. Silloinkin jäi todella köyhiksi tulokset. Referoi siinä sitten kun ei löydy edes kotisivuja taiteilijoilta :{ No, ehkä se ei ole lopulta mun murhe. Jospa jatkossa keskityn vain kuvaamaan omaa juttuani enkä murehdi suomalaisen kuvan yleistä tilaa. [/quote] Joo, ei kannata ihmisen moisesta murhetta kantaa. Jos kuitenkin joskus haluat jotain tietoa, niin menepä Valokuvataiteilijoiden liiton kotisivuille ja klikkaa sieltä "taiteilijat" Nimen perässä on kotisivut ja lihavoitua nimeä klikkaamalla pääset pienimuotoiseen taiteilijaesittelyyn ko. henkilöstä. Tuossa suora linkki, yksinkertaista, eikö totta. http://www.hippolyte.fi/taiteilijat/jasenKL.php kapa
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Kiitos! Tuoltahan löytyi muutama kuvaaja joilla on ihan kivaa matskua... Kuinkas tuo saitti on piilotettu hippolyten taakse
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Joskus viitisen vuotta sitten tein nuo sivut. On jäänyt päivittämättä. Pitäisi varmaan tehdä uudet ja hieman toimivammat. kapa
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Jatketaan väriharjoituksilla. Luultavasti mun värikuvaamiset tulevat jäämään muutamiin vielä jäljellä oleviin värinegoihin, laakadian kehittämiseen ei ole varaa ja nega vain on osoittautunut liian vaikeaksi - puolitoista vuotta olen värinegaan yrittänyt päästä sisään eikä onnistu. Dia on selkeä, originaali on valopöydällä, skannatessa on selvä visio siitä millaisen kuvasta haluaa - koska se originaali on olemassa. Nega sensijaan, se on vain välivaihe ja siitä kun alkaa vääntämään niin ei tule mitään kyllä... Ehkä näistä joissakin pääsen semmoiseen "normaaliin" väriskaalaan, tai velviamaiseen. Toivottavasti.. Tai löytyy autocolor-toiminto joka tuottaa sopivaa jälkeä. Ja itse kuva. Samalta keikalta kuin edellinen turkulinna.
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Samaa mieltä,13 x18 diakehitys maksaa eräässä tunnetussa ja hyvässä liikkeessä Kruununhaassa 7,9 e kappale ! mutta olisihan se kaunis vaikka ikkunassa mukavissa kehyksissä
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Kannattaa kehittää ite. Tosin en tiedä miten helppoa se on noin isoilla filmeillä. Kai niihinkin sopivat laitteet on. Varsinkin laakakuvaajille se itse kehittäminen todella on suositeltavaa ihan jo rahan takia. Tarkoittaakos Kruununhaka Telefotoa? Eirillähän he kehityttävät. Eikö Who's Next oo Sörkassa? Siellä on kai noikin kohtuu järkevissä hinnoissa?
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? jep ,eirillähän ne kehittelee,en tiedä whos´s next hintoja.Mikäli joku tietää niin tieto otetaan vastaan.Tosin 4x5 ja 5 x7 ei ole samanhintaisia luulisin.
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Laitteillahan se varmaan menee jos on varaa sellaisia hankkia. C-41 on siinä mielessä armeliaampi, että kehitysmokat kuitenkin korjaantuvat (no jos osaa korjata) siinä vedostus tai skanni+käsittely -vaiheessa. Dian kun ryssii niin se on siinä, valopöydällä hohkaa magentaa kun on mennyt vähän väärin. Toki skanniprosessissa tuollaisetkin vielä korjaa, mutta dian kyllä soisi näyttävän originaalinakin hienolta. C-41 laakakehitykset on menneet ihan hyvin Patersonin Orbitalilla, joka on alun alkaen suunniteltu RA-4 prosessille paperin kehityskoneeksi. Mutta vesihauteen tms. lämpötasauksen käyttömahdollisuuden puute tekee siitä dialle jo liian vaikean. Lisäksi käytettävät nestemäärät ovat niin vähäisiä ettei kehite itse kauaa sido lämpöä. Neljä laakaa menee 250 millilitralla - joka sekin on jo paljon yli vekottimen suositusten.. Ehkä perus-purnukka ja vesihaude + agitoinnit niin diastakin saisi hyvää - mutta kuinka tarkasti toistettavaa? Jospa se sopiva tie meneekin sitten siitä että C-41 ja suoraviivaisin skannaustapa - miksei vedostuskoekin ja katsoo millaista tulee ja sen jälkeen kuvaa kuin dialle, eli valotusvaiheessa tekee jo korjauksia. Silloin saisi yksinkertaisesti sen peruskuvan ja jos tulee tarvetta niin negasta voi vedostella/skannia erilaisia versiota. Ei kellään ole suositella jotain hyvää opusta värinegalle valokuvaamisesta
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Yhtään diaa ei oo viä ryssitty n. 10-15 litran tetenalin kittien jälkeen meidän kerholla (se tekee n. 120-180 rullaa pyöreesti). On siis kokemusta ja voin sanoa että "vähän väärin" ei pitäis magentaa hohkata. Enempi tuntuu kuuluvan valituksia esim. Color-Kolmiosta josta mun tuttujen onnistumisprosentti on varmaan 80% jos sitäkään...
Vs: Elämääkin suuremmat formaatit? Ja toistettavuus on tietysti itsestä kiinni. Voi käyttää kemikaaleja vain kerran jollain jobolla tai säästää vielä enemmän rahaa ja käyttää useamman kerran ja olla hankkimatta mitään prosessoria (altaat tai purnukat, jos on tietylle filmikoolle). Dian kehitys ei oo juurikaan sen vaikeampaa kuin muut, siinä on vain vaihe tai pari enemmän. Ensimmäinen kehite on se, joka ratkaisee. Ihan samoin kuin värinegassa kehite on ratkaiseva. Muut vaiheet tehdään "loppuun saakka" tai "tarpeeksi pitkään". Lämpötilalle on tehdastoleranssit, jotka ovat kohtuullisen tarkkoja. Vaikka niistä poikkeaisi, ei sekään tarkoita että kuva olisi pilalla. Nuo toleranssit takaavat sen täysin tasalaatuisen jäljen. Ovat varmasti sen verta kriittiset että vähentävät turhia reklamaatioita. Käytännössä ihan "kaupan laatua" oon ainakin omista filmeistäni saanut... Mutta huomautetaan taas että en kuvaa studiossa harmaakortteja tai muutenkaan kriittistä tuotekuvaa, joten ihan pienimmät heitot saattavat mennä ohi huomaamatta. Väitän kuitenkin että varsinkin mv-filmejä enempi kehittänyt kuvaaja saa kehitettyä diafilmitkin ongelmitta (myös ilman joboa ja myös uudelleenkäyttämällä ohjeen mukaisen määrän niitä kemikaaleja), olkoonkin että ehkä yksi pieni pykälä vaikeusastetta siinä on lisää.