Pitää paikkansa. Näiden kanssa on tullut eleltyä ja harrasteltua likipitäen 50 vuotta. No, koirat on vaihtuneet, mutta rotu pysynyt samana.
Kuvan koira, vaalea Suomen Lapinkoiran pentu Pyry on kuudes koira meillä: aikaisemmin yksi Lapinkoira, yksi Schäfer, kolme noutajaa.
Näinpä. Tosin, toki riippuu miten kukin on suhtautunut työhönsä. Jos on vuosikausia tehnyt työtä josta ei ole kokenut saavansa muuta kuin rahapalkan, niin useimmat ovat varmaan jo töissä ollessaan keksineet itselleen harrastuksia elämäniloa tuomaan. Tällöin eläköityminen ei ole niin iso asia. Jää vaan se vähemmän miellyttävä osuus elämästä pois. Vastaavasti, jos henkilö on kokenut voivansa monipuolisesti käyttää osaamistaan työssään, saanut kantaa sopivasti vastuuta, saanut mielestään hyviä asioita aikaiseksi, luonut ehkä monipuolisia sosiaalisia suhteita työhön liittyvien ihmisten kanssa jne. niin tilanne on hieman toinen. Eläkkeelle siirtyminen tarkoittaa usein myös pienempiä tuloja, mikä saattaa aiheuttaa taloudellista epävarmuutta, ja vaatii ehkä jonkinlaista elämäntyylin muutosta. Lisäksi, jos eläkkeelle jääminen johtaa passiivisempaan elämäntapaan, se voi vaikuttaa fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen negatiivisesti. Eli, kyllä tuon kaiken vaihtaminen sitten aikanaan vaikkapa koiran ulkoiluttamiseen ja ehkä toisten koiranulkoiluttajien valokuvaamiseen voi tuntua aiempaan verrattuna ehkä hieman vaatimattomalle…
Oli aikoinaan yksi työkaveri, joka ei millään suostunut lähtemään eläkkeelle. Viitisen vuottahan sitä pystyi kitkuttelemaan, mutta virkasuhteessa 68 v. on viimeinen raja. Sai sitten aanelosen, jossa todettiin työsuhteen päättyvän. Tarina ei kerro, hakiko joskus eläkettä vai ei. - Yksineläjä, jolla tosiaan ei tainnut olla muuta elämää eikä muita tuttavia.
Olikohan opettaja? Minulla oli opettajana ensimmäistä tekniikan tutkintoani suorittaessani ensimmäisenä opiskeluvuotena lehtori, joka silloin oli tuossa mainitussa tilanteessa ikänsä puolesta, ja lukuvuoden lopussa hänen oli pakko lähteä. Silti seuraavana vuonnakin ko. henkilö pyöriskeli siellä koululla ja teki mm. aivan ilmaiseksi koululle mm. lukujärjestyksiä yms. Ko. henkilö oli ilmeisen omistautunut työlleen…
No, kaikki on suhteellista. Lauri Ratia oli lähes 70-vuotias, kun hän aloitti Turun telakan pelastamisen ja tervehdyttämisen niin että se saatin myytyä Meyerlille, 70-vuotias, kun hän aloitti Terrafamen tervehdyrrämisen ja 73-vuotias aloittaessaan Stockmannin tj:na… Aika kovia liikkeenjohdollisia hommia.
No, ei kai tuossa alkujaan ollut kyse siitä, minkä ikäisenä ihminen voi vielä olla kiinnostunut/kyvykäs tekemään palkkatöitä, vaan siitä, milloin työsuhde voidaan päättää iän perusteella. Käsittääkseni tuo ikä yksityisellä puolella on 69 vuotta (??). Työeläkeotteessa lukee: ”Sinulle karttuu eläkettä 69-vuotiaaksi saakka”. Toki tämänkin jälkeen töitä voi varmaan jatkaa, jos yksityinen työnantaja ei anna potkuja tuossa kuusysin kohdalla.
Tuossa aikaisemmin toveri Kona ihmetteli, että kannan reissuilla mukanani kohtuullisen kokoista kamerareppua, se ei ole mitään verrattuna vanhoihin hyviin aikoihin, tämmöinen arsenaali kulki mukana, kun oltiin palailemassa kotiin päin kuukauden turneelta, kesäkuun 13, 1989, kameralaukku painoi yli 10 kg, nykyään ei viitsisi olalla tuollaista painoa kuljettaa. Kuva on 10-kuvasta kännykällä reprottu, ottajana reissukamu Pekka.
Jos kyse on kinokokoisesta kamerakalustosta, niin tuohon painoon päästäkseen, sitä kuvaustavaraa pitää olla jo aika paljon… (Ellei siellä laukussa sitten ole joitakin superteleobjektiiveja).
2 runkoa, muutama objektiivi, laukku taisi painaa tyhjänä pari kiloa, seuraavilla reissuilla oli vähän painavampi laukku, mutta siihen sai kiinnitettyä reppuhihnat, oli silloin mukavampi, kun ei ollut rinkka kannettavana. En nyt muista millä reissulla se oli, mutta jollain kuitenkin, toin 50 cd:tä, 800 valokuvauspaperia ja jotain muuta, oli niissä rahtaaminen.
Ilmankos sulla on leveet hartiat! Mutta ymmärrän, ettei pokkarilla kuvaaminen ole vaihtoehto silloin, kun on tottunut kuvaamaa välineillä, joilla nauttii kuvaamisesta, homma sujuu ja jälki on laadulasta. Jos vertaa autoihin, perille pääsee vaikka Fiat Pandalla, mutta matkan tekemisestä ässä Mercedeksellä nauttii kyllä enemmän.
Ittellä oli Italianreissulla 2 kinodigiä ja yks croppikennoinen, kaikissa akkukahvat kiinni, muutama pikkusalama ja objektiiveja ja parit lyhkäiset Manfroton valaisinjalustat. Kamerajalustan ostin paikanpäällä. Kamerareppu jonka kannoin matkustamoon painoi 12 kg, loput ruumaan. Piti kuvata tyttären häät ja mulla on tunnetusti ollut niillä keikoilla rutkasti tavaraa. Lisäksi croppijärkkäri oli harrastevehkeenä mukana kun oli menossa kuva-päivässä projekti jolloin piti ottaa joka päivä sillä kameralla 1 kuva. Liitto ei sitten kestänytkään kovin pitkään, mutta tulipahan koettua semmonenkin kuvauskeikka Samalla reissulla, ja samoilla juhlavierailla oli meikäläisen 50-vuotis synttärit
Monenlaisia matkakokoonpanoja olen kokeillut, mutta muutamia vuosia on kokoonpano ollut sama. Digille Nikonin D600 tai nykyään D810 ja siihen normaalioptiikka. Mustavalkoiselle kinolle Voigtländer Bessa R2 ja siihen kolmeviitonen Ultron. Värinegalle Kodak Retina II c. Lisänä on joku 6x6 folderi, mutta se jää kyllä aina vähälle käytölle. Varuilta vielä Contax T. Ja filmiä riittävästi.
Jos on ihan tavallinen lomareissu, otan mukaan Z 9:n, 14-30, 24-70 & 70-200, 95% kuvista tulee otettua 24-70:llä, joten pelkästään silläkin varmaan pärjäisi kivasti. Sitten, kun menen esim. Fifen Winner-näyttelyihin, mukana on 2 runkoa, toisessa 70-200, toisessa 24-70, ovat sen verran hektisempiä tilaisuuksia, ettei ole välttämättä aikaa objektiivin vaihtoihin.