Tässä on kyllä jotain niin tuttua, että olen sen varmaan nähnyt keväisissä vihertävissä sävyissä muualla? Siis tuon porttarin
On kuvana kiinnostava, jännitettä saisi hurjasti lisää jos tuonne pusikkoon saisi ihmisen hahmon (naisen tietysti) unenomaisesti näkyviin ja katsomaan kameraan päin, ja niin, ettei häntä heti huomaisi. Synnyttäisi hurjasti ajatuksia. Nytkin kun kuvittelee kuvaan ihmisen, niin kuva saa uutta syvyyttä.. siis, pidän
Tyylikäs toteutus, kuva toimii hienosti mustavalkoisena. Rosoisuutta sopivasti tuotu jotta teknisesti näyttää todella upealta. Valo osuu kauniisti tuonne kauempana olevalle ovelle jonka yläpuolella on vielä lamppu. Kuva jossa olisi tarinalle se yksi kuva.
Katse jää vähän harhailemaan ja hakemaan kohdetta, tosin tämä on varmaankin ollut tiedossa jo kuvaa otettaessa. Mutta mikä on The-sanan virka tässä?
Tyhjän ja hiljaisen hetken vangitsemisen ongelmana on varmaan juuri se ettei jää oikein mitään katseltavaa. Toisaalta voisi tyytyä siihen ja olla vaan onnellinen siitä hetkestä. Joskus vaan on sellaisia hetkiä...
Määräisenä artikkelina "the" ei ole kovinkaan neutraali, vaan pikemminkin osoitteleva. Kuva on mietityttävän tyhjä ja rauhallinen, katseelle tai ajatukselle on tilaa, vaikka porttikongi ahdistaakin.
Tuo siinä nimenomaan hämääkin, että miksi tämä on juuri "the" sisäpiha. Enemmän se korostaa sitä, että tämä on nimenomaan SE sisäpiha, mutta kuvasta ei ainakaan selviä, miksi tämä niistä muista niin poikkeaa. Kuville nimien keksiminen on kyllä inhottavaa puuhaa.