Tulee muuten aika paljon kuunneltua keskiviikkoisin Yleltä luontoiltaa, tai millä nimellä se milloinkin on. Joku aika sitten oli valokuvaamisesta. Kyllähän ne kuvamäärät on nykyisin "järkyttäviä" jo ihan johonkin 25 vuoden takaiseen. Ite näen, että vähän sama tässä on. Kinofilmi ja se "ratkaisevan hetken" lukeminen. Se on se, joka nostaa HCB:n arvoiseensa asemaan.
Itse aina ihaillut Cartier-Bressonin katujen ihmisistä & tilanteista otettuja kuvia. Oli mielestäni mestari "hetken taltioija". No...tämän päivän "street kuvaaja" taitaa lähinnä nähdä tämän "hetken":
Niin se taitaakin mennä, kunkin ajan "tavanomainen hetki" = toisen ajan "ratkaiseva hetki" Viiden/kymmenen vuoden päästä kun talsitaan suojatien yli (esteistä hälyttävät) virtuaalilasit päässä, ei jäädä niin helposti auton/sähköpotkulaudan/toisen kulkijan alle. Myös (ryhti ja) koukkuselkä suortuu,-)
Myös C-B:n kohdalla on toki syytä huomata, etteivät hänenkaan teoksensa ole absoluuttisia tai ylihistoriallisia. Hän tuli tunnetuksi ja sai julkisuutta ja työtä rajallisessa ja uniikissa kontekstissa ja hänen työllään ja työn arvostuksella tai ei-arvostuksella on oma historiansa. Valokuvauksen historia vähemmän käsittelee sitä, miten ja millä edellytyksillä ja reunaehdoilla kuvaajista tulee niinkin "kaikkien tuntemia ja arvostamia" kuten esimerkiksi C-B:stä. Julkaisuhistoria toki tunnetaan, mutta sehän on vain pintaa. Edellytys tälle keskustelulle täällä on aika kauan sitten luotu prosesseilla joita emme välttämättä tunne. Ja vaikka tarina ja totuus on moneen kertaan julistettu kuolleeksi, niin edelleen vain täälläkin keskustellaan humanistisesta kuvauksesta
Muistan kun sosiologinen tutkimusote vyöryi hyökyaallon lailla 1990- luvun alussa musiikkitieteeseen. Silloin teoksia selitettiin ja peilattiin aina syntyhetken yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Onko se valokuvien - tai yleensäkään taiteen - arvioinnissa tarkoituksenmukaista? Jos kuva ei puhuttele, tuleeko 'se laittaa' puhuttelemaan peilaamalla sitä aikaansa? Cartier-Bressonin kuvista osa on epätarkkoja, mutta se ei jostakin syystä ole merkittävää tai haittaa? Lienen juntti, mutta minua se haittaa. Heti kun katson kuvaa, jossa pääkohde on epätarkka, se ainakin vähän haittaa. Cartierin kuvista suuri osa olisi parempia, jos niissä olisi tarkennus kohdillaan
Kuka sen sanoo, mikä on oikea tarkennus. Mutta - ei kukaan ole kovin kummoinen jos siitä lähdetään. Näin moni valokuvaaja on todennut. Ja miksemme uskoisi heitä.
Kuva ei ehkä ole paljon mitään ilman kontekstiaan, sitä "yhteiskunnallista tilannetta" siellä takana, ilman sitä tarinaa, kertovaa sisältöä, joka avautuu vain tietämällä se sisältö. Aika suppea osa kuvia on vain visuaalisia pinnanjakoja, valojen ja varjojen, värien ja sävyjen sijoittelemista kuvapinnalle niin, että se "puhuttelee" katsojaa. Olin joku aika sitten katsomassa Meeri Koutaniemen näyttelyä Salon taidemuseossa. (Minusta - taas kai hiukan valtavirrasta poiketen - Koutaniemen kuvat ovat falskeja ja tekotaiteellisia, räpsitty pienimmän vaivannäön peritaatteella syventymättä aiheeseen ja toteutukseen sen enempää.). Se nyt tosin on toinen juttu, toinen on se Jukan esille ottama kysymys, onko taustan tunteminen tarpeen. Ainakin kyseisessä näyttelyssä on. Esillä on esimerkiksi kasvokuva naisesta. Hyvin kuvattu ja editoitu, suureksi vedostettu ammattityönä. Upea kuva kaikkiaan, noin teknisesti. Mutta, mitä se kertoo? Kertoo, että keski-ikäinen nainen on kaunis, hänellä on hyvä iho ja hän käyttää perinteistä Itä-Afrikkalaista päähinettä. Ei enempää - kuinka voisikaan? Sehän on vain pärstäkuva. Tarvitaa vähintään A4 tekstiä täynnä, ennen kuin se jotenkin yhdistyy Koutaniemen taitavasti verbalisoimaan tarinaan, joka tietysti on tarvittu jo apurahahakemuksia varten. "Valokuvaaja ja kuvajournalisti Meeri Koutaniemi tutkii dokumentaarisessa työssään identiteettiä, valtaa ja vapautta. Vaikeidenkin kysymysten, kriisien ja tragedioiden keskellä näkyy eletyssä arjessa toivo, aktivismi ja välähdys paremmasta huomisesta." (Näyttelyn esittelytekstiä.) - Ei muuten näy, ainakaan kuvissa. Kyllä ne pitää selittää. L19-23-PM-Veturitalli-Koutaniemi2.jpg
Tuttuakin tutumpaa ns. kuvataiteilija piireistä, joissa on ollut tapana tilata joltain tutulta vanhankuppila-semantikolta vaikkapa vuodatus näyttelyesitteeseen. Ne ovat usein jopa ratkiriemukkaan hulppeita viisasteluita. Mutta noissa piireissä läpi menee - vuosista toisiin. Pienen maan pienet piirit pitävät pystyssä illuusiota kulttuurista. Huonolahjaistenkin on pidettävä yhtä... --- hieman myöhemmin: edittiä typostaakkelin vuoks ---
Oman aikansa yrittäjä, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Kaverin (H.B-C-ADHD?) mielenkiinto ja uteliaisuus vaan osui vahingossa/tuurilla nappiin tuossa ajassa, uudella ilmaisumuodolla uudistuvaan henkeen (ja josta jäi tarpeeksi näkyviä jälkiä). Tänään lienee vaikeempi pärjätä tuurilla, vaikka kuinka utelias/omistautunut sitten olisit, taustalla kehitty(vä/nyt) upo-uusi sihti määrittää mahdollisuutesi (AI, ai, jai jai,... yhä tarkempaan osuva digitaalinen syrjintä). Tarkkuus ja fiilis on kokemusasioita, ja osa meistä luterilaisista (insinööris/humanisteista) lie(mensä nielle?)nee kokeneet tarkkuuden ja täsmällisyyden melko tärkeenä. Loppupeleissa, melko turhaan?
Laitanpa tähän melko satunnaisesti yhden oman kuvani. Jostain Italiassa, muistaakseni. Olen tietysti kovasti jäävi oman kuvani kyseessä ollen, mutta väitän silti, että kuvassa on sitä kertovaa sisältöä: "kukatekimitämissämiksikenellejamilloin". Pappa paikkaa verkkoa veneessä kalalta tultua, siksi että se on rikki ja korjattava ennen uudelleen lähtöä. "Kenelle" jäänee hiukan arvattavaksi, mutta kaiketi kyseessä on oma tai ainakin perheen verkko ja paatti. Ratkaiseva hetki? No, ainakin solmunteon puitteissa... Kertovaa sisältöä on tuossa kasassakin - jos repeämiä on paljon, istuu pappa tuossa vielä pitkään. Oikea dokumentaristiartisti pystyisi tarinoimaan sen A4:n täyteen: Kalastusammatti on ahdingossa, EU:n kiristyvät kiintiöt ja polttoaineen hinnan nousu kiristää kalastajien taloutta, ilmastonmuutos harventaa kalakantoja, Aldon (kuvan herrasmiehelle keksitty nimi) lapsien koulumaksut ovat myöhässä, hylkeet ja merimetsot vievät kalat merestä, valvontaviranomaisten nipotus haittaa työtä, ympäristöjärjestöjen vouhotus rajoittaa ammatin harjoittamista jne. jne. jne. - Mitään niistä ei taida kuitenkaan kuvassa näkyä.
Täällä on joskus väitetty jotain kuvaa "täydelliseksi". Itse vaikenin, kohteliaasti, vaikken ollut samaa mieltä.
Kultakauden LIFEn jutuissa taisi olla vain pari riviä tekstiä kuvaa kohti. Se, että yhtä kuvaa (alkuperäisessä julkaisussa) selitettäisiin puoli sivua tai sivu taitaa liittyä enemmän meidän aikamme taidekuvaukseen. Jos kuva on kuvana heikko, lienee pakko tehdä niin
Entisaikojen kuvalehdissä olikin ihailtavan paljon pällisteltävää ja tasoa. Siis joissain - en nyt tarkoita mitään jalluja yms... (Divarin ikkuna, elokuussa -23)