Hiljainen on kylätie... En enää kuule sun askeltes iloista kaikua tieltä nyt, en. En enää kuule sun kaihoisaa lauluas, laulua rakkauden. - Vanha kunnon pompannappi... Semmoisella tuli ajeltua aikanaan 80 km työmatkaa - voisi sanoa, että aikaisempaa kokemusta on.
Kusiaisen bensankulutus oli suhteellisen suurta, mutta varaosat olivat halpoja. Muistan hyvin, että täydellinen pakoputkisto äänenvaimentimineen kaikkineen maksoi harakirikaupassa 24 mk. Tilastokeskuksen muuntimen mukaan nykyrahassa 28,70 euroa. Nykyvärkkeihin pelkkä katti saattaa maksaa tonnin, pikkufiiatteihinkin 500 euroa.
Mieleenpainuvin muisto Fiat-kuussatasesta minulla on tilanteesta, jossa 5 isokokoista miestä ahtautui kaverin kaksioviseen pikkuautoon matkalle kapakkaan. Minä hoikimpana takapenkillä keskimmäisenä. Siinä sitten iski ankara suonenveto vasempaan jalkaan, olisi ollut tarve päästä äkkiä koipea venyttämään, mutta aikaa kului ja huutoa riitti ennen kuin sai kuskin uskomaan, että nyt on pysähdyttävä ja lasti purettava, että minä pääsen ulos. Kohtausta selittänee ainakin osaksi se, että takana oli helteinen hikinen työpäivä auton omistajan heinäpellolla. Ehkä suola- ja nestetasapainon häiriöitä.
Kattia ei joudu vaihtamaan kuten muuta putkistoa - yleisimmin ei lainkaan auton keskimääräisen käyttöiän varrella. Siksi perusteeton vertaus putkiston peruspeltiosiin. Poikkeusta "tilastoon" voi ehkä tehdä jotkut 80-90 taitteen automallit joihin ikäänkuin vanhan tekniikan päälle lisättiin katalysaattori hiukkaspäästörajojen yhtäkkiä tiukennuttua ja samalla koitettiin säädellä seos laihalle-. Vielä lyijytön siihen päälle ja yhtälö on suorastaan moottorin poksahdusherkkyys, käyntihäiriöalttius ja siten katin tukkeutuminen.