Se ei tulee varsinaisesti kuumasta, vaan siitä että se jäähdytetään kylmällä nopeasti, mutta silti: kyllä emulsio paksunee paljon kuumassa, ja sen jäähdyttäminen pitää tehdä todella varovasti..
Tässä hyvä aika: Pyrocat HD, Ilford HP5, 1+1+300, 50 min. semi-stand. Alkuun kolme minsaa kääntelyä sitä puolessa välissä 10 sek ajan. Unohdin kyllä kastella filmin etukäteen ja lämäsin liemen kuivalle filkalle, siks kääntelin alkuun suositellun 1,5 minx2. Jestas, mitkä negat...
Huh! Siis pitää mitata millilitran luokkaa olevia nestemääriä tarkasti, muuten toistettavuus/vakioitavuus kärsii. Ja 50 min kehitysajasta kärsii kärsivällinenkin valokuvaaja?
Juu, ja meidän huushollissa koko perheen rakko. Minä kun en päästä ketään pimiönä toimivaan vessaan silloin kun siellä on kemikaalit levällään. Paitsi erityisen pakottavissa hätätapauksissa... ;~)
No jos on apteekista hankittu puolen millin tarkkuudella mittaava ruiskujuttu niin eipä tuo mikään ongelma ole. Ja 50 min kehitysaika on just hyvä. Sen väliajan ku voi tehdä ihan muutakin kuin könöttää filkkapurkin vieressä ;-) Niin, eikä siitä meillä kärsi kukaan. Mä en laita kuin veskissä filkan spriraalille, muu tapahtuu toisissa tiloissa ;-)
Täh?! Nyt mä tipahdin. Siis millä mitä ja miksi kehitetään 50min? Ja eikös sitä tarvitse ko. aineella kehitettäessä tarvitse heilutella ja käännellä tankkia?
Pyrocat HD:lla ns. semi-standina menee mulla nytkin yks Trix tuolla. Tosin, eilen yks trix (ei mun) teki ihan kauheeta jälkee, joten muutin vähän sekoitussuhdetta. 1+1+350. Tuos on se idea, että pitkällä kehitysajalla negasta tulis vielä loivempi ja "parempi" kuin peruskehityksellä. Sori, mä olen tosi huono selittää. Toi semi-stand tarkottaa, että kehityksen puolessa välissä käännellään olikohan se just sen 10 sek ja muuten purkki seisoo sen 50 min. Tai sen ajan ku sitä ajattelee kehittää. Apua, Olli, tuu selittää!
Stand- tai semi-standkehitys tarkoittaa, juuri niin kuin nimikin (hyvää suomenkielistä termiä en ole kuullut) sanoo, kehittämistä ilman liikuttelua tai hyvin vähäisellä liikuttelulla. Tätä varten kehitteen käyttöliuos yleensä laimennetaan tilavuudeltaan kaksin- tai kolminkertaisesti siitä miten sitä normaalisti käytettäisiin. Tällöin valottuneen hopean kehittyminen hidastuu siinä määrin, että kehitysajat ovat siinä tunnin luokkaa. Mitä tällä sitten saavutetaan? Yleensä kaksi asiaa, ääriviivaterävyyden korostuminen ja negan kehittyminen loivemmaksi kuin normaalisti kehitettäessä. Jälkimmäisestä ominaisuudesta on hyötyä erityisesti silloin kun on kuvattu erittäin jyrkissä valaistusoloissa. Laimealla kehitteellä ilman liikuttelua kehitettäessä filmin vähän valoa saaneet alueet kehittyvät lähes normaalilla nopeudellaan ja saavuttavat tiheyden, joka riippuu lähinnä valottuneen hopean määrästä. Runsaasi valoa saaneiden alueiden kehittymisnopeuden määrääkin puolestaan laimen kehiteaineen diffuusio filmiemulsioon ja kehittyminen on hitaampaa ja jää vähäisemmäksi kuin "normaalisti" kehitettäessä. Siten lopputuloksena on normaalijyrkkyisiä, helposti vedostettavia negoja jyrkistä kuvauskohteista. Kehitteen laimeudesta ja liikuttelun puutteesta johtuu myös ääriviivaterävyyden korostuminen. Enemmän valottuneen alueen kohdalla kehite liuoksessa kuluu enemmän ja sinne vapautuu enemmän kehittymistä hidastavaa bromidia kuin vähän valottuneen alueen kohdalla. Rajalinjan kohdalla nämä pitoisuuserot kuitenkin vähän sekoittuvat, joten valottuneen alueen reunassa kehittyminen kiihtyy ja vähemmän valottuneen alueen reunassa hidastuu muuhun alueeseen verrattuna. Siksi rajakohdassa alueiden kontrasti korostuu, muodostuu ns Mackie-viivoja ja kuva negatiivissa näyttää terävämmältä. Tätä ilmiöta kutsutaan "acutanssiksi" (acutance). Tosin nykyfilmeillä tätä ominaisuutta on vähemmän kuin aikaisemmilla. On stand-kehityksellä myös varjopuolensa. Liikuttelun puuttuessa korostuu epätasaisen kehittymisen mahdollisuus. Tämä voi syntyä ensinnäkin filmin pintaan jääneestä tai sinne muodostuvasta ilmakuplasta. Toinen syy on kehittymisprosessissa emulsiosta vapautuva bromidi, joka hidastaa kehitteen toimintaa. Bromidin epätasainen jakautuma emulsion pinalla johtaa läikikkäiseen lopputulokseen. Toiset kehiteaineet ovat herkempiä bromidin estovaikutukselle kuin toiset. FX-2 filmikehite on tunnettu soveltuvuudestaan stand-kehitykseen, koska sen kehiteaine, glysiini, ei juurikaan välitä bromidista. Mutta hyvin soveltuu myös Pyrocat-HD. Mutta aina stand- tai semi-standkehityksessä on olemassa epätasaisen kehittymisen vaara, kannattaa muistaa! Tuloksena on kuitenkin parhaassa tapauksessa erittäin teräviä ja poikkeuksellisen paikallisen kontrastin omaavia negatiiveja. Yleensä ajatellaan, että hitaat filmit sopivat tähän kehitysmenetelmään paremmin kuin nopeat. Ainakin joissakin tapauksissa nopeilla filmeillä pohjahuntu muodostuu liian tiheäksi. On myös hyvä muistaa, että vaikka käytettävä kehite on laimeaa, niin kehiteainetta tulee kuitenkin filmin pinta-alaa kohti olla riittävästi. Kehite on siis parempi laimentaa vettä lisäämällä kuin kehitteen kantaliuoksen tilavuutta vähentämällä, muuten negat voivat jäädä ohuiksi ja loiviksi kehitteen "loppumisen" vuoksi.
Tuolla on muutama testikuva Pyrocat HD:lla kehitettynä. Semi-standina. www.kuvakonttuuri.fi/diary.htm Ja hei, ottakaa huomioon, että mä olen aloittelija tällä saralla.
Oikein hyvältä näytti. Jotkut muuten skannaavat pyronegatiivin ikäänkuin värinegana ja pelaavat sitten kuvankäsittelyohjelmassa RGB -kanavien kanssa. Taisi olla Blue-kanava, josta muokkaavat sitten harmaasävykuvan. Ainakin PMK-kehitteellä toimii, näin olen lukenut. En muista itse kokeilleeni tosissaan.
Kerrankin en todistettavasti ole puhunut paskaa! Kyllä se vaan on maailman paras kehite varmaankin. Ja ihku vedostaa!!
Taitaa se paras vaihdella hieman käytön ja käyttäjän mukaan. Itselleni parhaaksi on osoittautunut Diafine yhdessä Tri-x:n kanssa, vaikkakaan en ole esim. pyroa ainakaan vielä kokeillut. Diafine on kaksikylpykehite, jolla saavutetaan ainakin joitakin noista stand-kehityksen eduista: filmiä uitetaan ensin 3 minuuttia A-liemessä ja sen jälkeen 3-minuuttia B:ssä. A:ta imeytyy filmiin aina jokseenkin sama määrä riippumatta esim. lämpötilasta ja kun se sitten kuluu kehityksessä B:n kanssa, kehityskin on aina sama lämpötilasta ja ajasta riippumatta, kunhan aika on vähintään sen 3 minuuttia. Lopputuloksena on loivia negoja, jotka ei juuri millään mene "puhki". Erittäin sopivaa äärimmäisen laiskalle ja ei-huolelliselle kehittäjälle, ei ole lämpömittarillekaan enää ollut käyttöä useampaan kuukauteen Haittapuolena on sitten se, että kehitykseen ei juuri voi vaikuttaa: omassa käytössä (mun mittaustavoilla ja mittareilla) Tri-x:n EI on 1000, muilla filmeillä sitten vastaavasti jotain muuta (PanF n. 64, FP4+ n. 200), yleensä hieman enemmän kuin mitä filmipurkin kyljessä lukee. EDIT: unohtui yksi positiivinen puoli: Diafine tuntuu säilyvän jokseenkin ikuisesti (omalla satsilla ikää kohta 1,5 vuotta) eikä sitä kulu paljon mitään (se, mitä filmiin A:ta imeytyy)
Kiva jos hyvältä näytti. Kohta on kuiva Delta 3200 skannattavana, saattaisin taas laittaa muutaman kuvan. Ne ainaki negana näyttää oikein hyviltä eikä mitään hunnuttumista tai siltä näyttävää. Jotenki kauheen siistit. Musta ihan tosissaan tuntuu, ettei mulla ennen oo noin sävykkäitä mv-kuvia skanneristakaan tullu. En tiiä kuvittelenko, ku Matti on sitä niin hehkuttanu, mut siltä musta tuntuu ja näyttää.
Oukei, Ilford Delta 3200 ei oikeastaan kannata kehittää pitkillä ajoilla ellei ole kuvannut erityisen jyrkässä valossa tai auringossa päiväsaikaan. Itse kuvasin eilenillalla ja valo oli tasaista. Suurta hyötyä ei tässä tapauksessa ollu tunnin kehityksestä, kovin loivaksi jää vaikka filmin pohja kuitenkin on kauniin kirkas ja filmi jotenkin "puhdas". Skanneri ei kuitenkaan tykkää huonoa ja säätämällä saa ihan hyväksi. Rae näkyy, on todella erilainen ja pehmeämpi kuin Rodinalilla kehitettynä mutta terävyys ei ole kärsinyt. Sanoisin jopa, että vaikuttaa terävämmältä kuin Rodinal-kehityksen jälkeen. Toisaalta, kun mä kuvaan 3200:lle, silloin olen vaillakin raetta, joten tuo filmi menee jatkossa loivaan Rodinal-liemeen. Ajattelin tällä viikolla suoritua vedostamaan, joten sitten nähdään miten negat käyttäytyvät oikeasti. Ja TriX400 ei ole helppo kehitettävä tuolla, jää sekä 1+1+300 että 1+1+350 (50 min.) suhteilla kovin tummankeltaiseksi kirkkaista paikoista, mutta skannerissa ei tämänkään kanssa ongelmia. Ilfordin HP5 taas on ihan eri tapaus ja filmin pohja on nätin kirkas ja kuulas. Kontrastiakin löytyy kun aurinkoisessa valossa on kuvattu.
Hmmm... insinöörin logiikan mukaan jos ruiskun "tarkkuus" (mitta-asteikon resoluutio) on puoli milliä ja pitäisi mitata yhden millin suuruisia määriä niin virhemarginaali on helposti noin 50%.
Onneks mä en oo insinööri niin mun käsi on sen verta vakaa että hyvin on millit saatu purkkiin ;-). Tolla ruiskulla saa hyvin millit purkkiin, pistefi.
No mä en tee yhden millin liemiä, joten ei kokemusta yhdenkään filmin kanssa. Mutta niin, mä luotan käteeni ja itseeni tässä asiassa niin, että uskon siihen mitä teen ;-)
Noit ruiskuihan on erikokoisia. Pienin käteen osunut on kertakäyttöinen insuliiniruisku, johon mahtuu 30 yksikköä lääkettä, kokonaistilavuudeltaan 0,3ml. Jaottelu yhden yksikön välein. Toi saattaa olla jo taaksejäänyttä lääkitystekniikkaa, kyniähän nykyisin käytetään, mutta ehkä jostain apteekista tai terkkarista vielä löytyisi.
Niin o. Mul on sekä 20 ml, 10 ml että 5 millin ruiskut. Ja ne kehitteen mukana tulleet 3 ml pipetit. Joten eiköhän niillä melkoisen tarkasti saa mitattua.. Niinku sanoin, ainaki mun käsin.