Etupainotteinen kuva, kaatuu maton sauman suuntaisen siniverisesti suojatuin jalkinein ,-) Yks näkee ja muut etsii? Kuvaa. Joka lienee seinillä tai jossain ihan muualla verrokkina. Pöydällä kevyen painavasti postmoderni kirja. Kohtuu hyvin napattu kuva.
jep, siniset pehmustetut suojat eliminoi paremmin kameroiden tärähdystä kun kuvaavat ilman vakaajaa ilmeisesti pitkällä suljinajalla käsivaralta kovalla laminaattilattialla.
Lattia lienee rakenneltu pari vuosisataa ennemmin, kuin laminaatti keksittiin. Pytinki on 1700-luvulta.
kunhan heitin, en laittaisi omalle lattiamateriaaliksi, kylmä, kopiseva,kestävä edullinen mutta saumakohdat voi olla ongelma (kosteus ja aktiivinen koira)ja mitä vielä!
Miksi kuvaajan pitää hiukan polvia koukistaa ja kyykistyä. Eikö voi seisoa suorana ja ottaa kuvaa siitä?
Jos on 3-ulotteinen aihe niin pienelläkin kuvakulman muutoksella eri elementtien paikka kuva-alalla muuttuu.
Nythän kuvassa ei näy, mitä kuvataan. Siellä on joku henkilö mallina, ja kuvaajana hakisin kameralle sellaista paikkaa ja korkeutta, ettei mallin pään takana ole mitään kovin häiritsevää. Korvista tulevat tikut, kaulaan leikkaavat linjat, päälakea sivuavat taulunkehykset jne. ovat kaikki välteltäviä tuon kaltaisessa tilassa. Voihan siitä saada hassunkin vaikutelman, jos vaikka tuollaisen seinällä olevan muotokuvan käsi on mallin päälaella tms.
Naispuoliset kuvaajat ovat pitkän kokemuksen mukaan aina suunnitelmallisempia ja harkitsevampia. Tuloksetkin ovat ylivoimaisia, mutta minkäs sille mahtaa.
Noniin juu. Ei nää mitä kuvataan ja pieni muutos kamerassa ales tai ylöspäin on merkittävää. Joo joo jepet, ootte oikeassa. Kommenttini olikin sellainen yleisluonnollinen hämmästely että miksi pitää aina ottaa tuommoinen kumartuva kuvaajan asento. Se on hyvin yleistä. Mä teen sitä itekkin enkä vaan tiedä miksi.
Juken kommentti on ihan täyttä asiaa, 95-98% kuvista näyttäisi tarvitsevan kyykistelyä, vaikka eivät tarvitsisikaan.. Monesti olen tuota vierestä ihmetellyt. Toki on selvää, että jos henkilö jota kuvataan on 15 cm kuvaajaa alempana, pitää sen verran kyykistyä. Yleensä asia hoituu sillä, että alusta eivät ole samalla tasolla kuvaajan ja mallin suhteen ja studiossa tuon pitäisi olla peruselementti, vaikka näin ei ole. (kaikilla on taustakangas, niin miksi ei ole automaattista korkeuseroa malliin kuvaajasta?)
Jaa meinaat että studiossa kuvattavan pitäis olla jollain korokkeella? Voi olla vähän hankala järjestää kun omassa studiossakin on ainakin 4 mahdollista kuvaussuuntaa. Kokokuvia pitäis ottaa alempaa kuin silmänkorkeudelta. Itse käytän kuvauksissa satulatuolia, ei tarvitte kyykkiä. Sivulle kääntyvällä näytöllä tulee otettua pystykuvia niinkuin kuiluetsimellä kuvaten…tosi hyvä kapistus akkukahvan kera.
Tavallisestihan kuvaaja kiipeää tuolille ja kyykistyy sitten. Eipä sitä tule ryhtiä ajateltua, kun tähyää näkymiä etsimen läpi ja koettaa löytää kivan sommittelun. Entisaikaan yleisin perspektiivi kuvissa oli ns. napaperspektiivi. Hasselin tai Rollikan kuiluetsimestä tiiraillessa kamera oli tavallisesti kuvaajan navan korkeudella. Sitten kun kinarit ja prismaetsimet yleistyivät, ruvettiin kuvaamaan nenän korkeudelta.
Olen muuten vieraillut sellaisella studiolla, jossa oli about 10 cm koroke koko kankaan leveydeltä missä mallia oli tarkoitus kuvata. Aika kätevä oli, ei tullut ollenkaan tarvetta kyykistellä polvia/köyristää selkää. (haaste sekin kuinka korkeaa ihmistä kuvaa ja kuinka korkea on kuvaaja) Minusta pääsyy miksi yleensä pitäisi kuvata hyvässä asennossa on se, että siten saa yleensä vähemmän tärähtäneitä kuvia huonossakin valossa. Tukien kunnolla kameraa kasvoihin molemmin käsin kiinni pitäen ja jalat sopivasti harallaan ja hyvin maassa, ja selkä/pää suorana. Selän köyristäminen huonoon ryhtiin on aika kumma asia, jota hyvin paljon kuvatessa ihmiset harrastavat. Ehkä sille on jokin psykologinen syy, mutta en tiedä. Paljon näkee huonoryhtisiä ihmisiä (en nyt tarkoita kuvaajia), jotka valittavat selkäsärkyjä yms. ja ihan itse itsensä ryhdillään rikkovat