Huomasin vasta kuvat valittuani, että tähän taisi tulla kolmaskin teema niiden lisäksi, että kuvat ovat mustavalkoisia ja Lontoossa kuvattuja.
Ei mitään? Niin, onhan hiljaisuuskin kritiikkiä (nyyhkyttää hieman) ja tavallaan, tietysti, (sopertaen) vastaansanomatonta kritiikkiä. Ymmärrän (tavoittelee loukatun taiteilijan ilmettä) kyllä hyvin, oikein hyvin....
Äläs nyt, ihan hyviä ja kivoja ne ovat. Ehkäpä jäsen mlphotic osaa olla vuolassanaisempi, kun hänhän niin kovasti peräänkuuluttaa sitä valokuvien katselua ja arviointia.
Ole hyvä vaan. Usko tai älä, minä yritin vastata huumoriin huumorilla. Mutta jäsen mlphotic hiljattain epäili, etten ole huumorimiehiä ollenkaan, joten ehkäpä sitä ei siksi huomannut.
Päivällä melkein vastasinkin ja se olisi alkanut jotenkin että en osannut nähdä kovin selvästi kritiikkiä näissä. Mutta minusta varsin eläviä ja vapaasti hengittäviä, ei teennäisiä eikä kliinisiä, kuvia joissa ei tule mieleen kysyä mitä nämä on ja miksi.
Kritiikkiä on sata kertaa helpompi kirjoittaa yhdelle kuvalle, kuin monelle. 6 on jo varsin paljon lamauttava tuossa mielessä, varsinkaan kun ei ole selvästi eritelty kuvia sarjana. Toki voi olettaa, että ovat yhdeltä reissulta, mutta mikä sitoo ne toisiinsa ja kuinka katsojan luulisi ne kokevan, yksittäisinä vai sarjana? Monta kuvaa joihin pitäisi paneutua enemmän, jos kirjoittaisi auki kuinka ne kokee yksittäin, vai sarjana. Nyt tarjonta on niin suuri, että syntyy hiljaisuus, liian suuri työmäärä lähteä analysoimaan yhtä kerrallaan, mutta vastaavasti halua ei ole kirjoittaa kuvasarjanakaan, koska sitä ei ole mainittu. Kuvissa on yhteyksiä toisiinsa, mutta yhteistä kultaista lankaa en silti koe, kuvien kiinnitys toisiinsa on kuitenkin aika hento (mikä ei ole negatiivista, mutta vaatisi paneutumista). Yleisfiilis kuvista on kiinnostunut ja kuvien sisällöstä ehkä pitäisi etsiä enemmän, nyt informaatiomäärä on niin iso, että lannistaa ryhtymästä noin isoon työhön. Voisi auttaa, jos jakaisi hiuken enemmän pyrkimyksiä tai laittaisi pienemmän setin kerralla tiskiin... (ja itsellä sekin, etten notku laukussa koko ajan ja tämän kritiikkiä haluttiin tosi nopeasti, päivä on lyhyt aika elämässä)
Kiitoksia JPu:lle, Mirroredille, Jari_S:lle ja mlphoticille viesteistä ja vaivannäöstä. Kuvia varmaankin on liikaa tyrkyllä. Niitä yhdistää, kieltämättä löyhästi, yksi ihminen erilaisissa kaupunkiympäristöissä. Pubin terassilla kirjettä kirjoittava mies on myös yksin vaikka vieressä onkin vilkas jalkakäytävä. Löyhän yhteuden huomasin, kuten kirjoitin, vasta kuvat valittuani. Silloin olisi tietysti pitänyt asia harkita uudelleen ja rakentaa yhteys vahvemmaksi tai tehdä sitten aivan toinen ratkaisu. Valtaosa kuvista on sisällöllisesti sekä selkeitä että itsestäänselviä, ongelmattomia, toisin sanoen varsin epäkiinnostavia. Jo hyvin pikainen silmäys kertoo, mitä niissä tapahtuu. mitä kuvaaja katsojalle tarjoaa. Minun silmiini ehkä hieman vähemmän itsestäänselvä on järjestyksessä toinen (ja vähemmässä määrin ehkä kuudes?) ja tuosta kakkoskuvasta lukisin mielelläni kokeneempien käsityksiä.
Näitä kuvia katsoessa tulee kyllä hyvälle tuulelle. Kaikista Lontoon monumenteista on varmasti nähty noin sata miljoonaa kuvaa. Esitellä Lontoon näin ja vielä mustavalkoisena on todella hauska ja erilainen tapa kertoa matkasta. Ja teemakin on hyvin selkeä.
Kuvat kertoo kuvaajasta, kommentit kommentoijasta ja kritiikit kriitikosta. Sarjakuvamaisesti edeten: Kahdessa ekassa kuvassa venaillaan, kolmannessa kuvassa päästään jo joenvirran imussa liikkeelle, (itse tapaamiskuva jää välistä), neljännessä kuvassa ollaan yhteydessä kirjeitse, viidennessä hautuumaan kautta kuutoskuvaan taas uudelleen venaileen ,-) Kyselet toisesta kuvasta: Seinäplafondi-valaisinpari vihjaa porrassyvänteen jatkuvuudesta pimeyteen. Graafisen matemaattisesti etenevää seinämää, hetken huilia ja suojautumista auringon harmaalta valolta. Kiinnostavin kuvana: Neljäs, valo heijastuu lehtiöstä ja valaisee kasvot, olut, pysähtynyt keskittyminen <> jalkineiden liike. Taustan liikennemerkit ja taustan jalankulkijoiden skaalautuminen <> etualan pysäyttävä kirjeen pohtiminen rupee kirjoittaan kuvaa katsovan kirjettä. Ei yhtään yksinäinen, kovasti kollektiivinen kuva.
Kiitoksia jälleen. En ollenkaan osannut jussident_fluorin tavoin nähdä kuvia tarinana. Neljäs varmaankin on ainoa jossa on minkäänlaista jännitettä, muuthan ovat varsin staattisia siinä mielessä ja rauhallisia aivan konkreetin liikkeen osaltakin. Itse pidän eniten hautausmaakuvasta. Ensiksikin koska varsin harvoin saan mustavalkoisen mielestäni kesäpäivän valon noin hyvin. Toiseksi koska muistan tuon tilanteen ja paikan tunnelman; se oli hyvä ja rauhallinen tunnelma suuren kaupungin sisuksissa.