Enpä sanoisi noinkaan. Ergonomialla on merkitystä hitaasti ja rauhallisesti toimiessakin. Aikoinaan, silloin sotien jälkeen, kuvasin erilaisilla palkkikameroillakin aika paljon. Niitten erot käytön kätevyydessä olivat suuria. Onnettomin vempele oli Field-tyyppinen, siis kokoonmenevä, jossa etulauta oli saranoitu alareunasta. Tarkentaminen oli yhtä tuskaista tuherrusta. Seuraavassa käännöt olivat opiskan keskikohdalla, ja käyttö hyvin paljon sujuvampaa. Samaten kaikki säätöjen lukitukset jne. Ergonomisesti hyvin suunnitellulla vekottimella on ilo kuvata, onpa se sitten 8x10 palkki tai digipokkari - ja päinvastoin, ajan kanssa pienikin ongelma alkaa hiertää, kuten se Canonin virtakytkin.
On siinä sekin, et kun kaikki on helposti, voi keskittyä kuvan sisältöön, sommitteluun, balanssiin, kertovuuteen. Tekniset edellytykset kuvalle syntyy sit vaikka silmä etsimessä... Ainakin mallikuvauksessa nopeus on monasti etu, maisema tai interiööri on taas enemmänkin paikallaan. Kokenut malli saattaa pudotella poseja aika vauhdilla, siinä on sommittelussa ja kuvan näkemisessä ihan tarpeeksi puuhaa monasti...
Juu. Studiossa pitää olla nappulatieto sormissa. Jos pitää jotain katsoa, on käytävä laittamassa valot, tai mentävä lampun alle, etsittävä silmälasit ja ryhdyttävä sitten rupeamaan säätämisen kanssa. Just joo.... Nikonin säätö sujuu katsomatta vaikka selän takana, sen verran kuin valotuksen säätöön tarvitaan. (Siitä on jotain etua, että käyttää monta vuotta vain yhtä kameraa.)
Kyllä toimiva AF on henkilökuvauksessakin tarpeellinen, voi keskittyä malliin, valoihin ja muuhun. Aikoinaan kun siirtyi RB:tä jalustalla käsivaralta digiin kuvaamaan niin kamera oli häiritsevästi mun ja mallin välissä. Pitää vain huikkia kameran takaa....toki nyt vois kuvata näytöltä ja jalustalla mutta toisaalta se hankaloittaa kameran kuvauskulman hienosäätöä.
Periaatteessa juuri näin, mutta… kun esimerkiksi itse kuvaan vähän zen -mielessä ajattelematta mitään. Annan tulla selkärangasta niin silloin on tiettyä etua että kameran kanssa räplääminen ei haittaa (flowta, jos siihen tilaan joskus pääsee). Valokuvaaminen on minulle stressinpoistoa. Toissijaista on se tuleeko näytettävää, vaikka ihan mielelläni näytänkin jos sellaisia sattuu tulemaan. Eli tässä omankin kuvaamisen aikana, runsas neljäkymmentä vuotta, valokuvaus on muuttanut kovasti muotoaan laitteiden ja tekniikan mahdollistaessa. Kyllä oli 'zen' kaukana tarkennuksen ja valotuksen kanssa tuhratessa, vaikka pimiössä sitä 'zeniä' taas oli riittävästi
Tässä ollaan just siinä ytimessä, joka oli alkuperäinen huoleni. Kun kuvaan menemään silmä etsimellä ja tulee esimerkiksi tilanne, että kamera ei mallin asennosta tai esimerkiksi hiusten sijainnista johtuen tunnista kasvoja, ei siinä voi ruveta miettimään miten päin tarkennussäätö toimii. Se on oltava hanskassa, mutta siitäkin syystä tuo Nikon jää ihan potrettikameraksi ja hauskanpitoon sen lisäksi, mallikuvaukset on pakko vetää Olympuksella ettei homma sekoa.
Minulle nykyaikaisen digikameran automaattitarkennus on ollut se ehdottomasti suurin hyöty uudesta tekniikasta. Oikea silmäni on vahvasti likinäköinen. Enää ei tarvitse huolehtia ovatko juuri ne kuvaamiseen sopivat silmälasit mukana tai onko etsin oikein säädetty. Automaattitarkennus vapauttaa kuvaajan tekniikan kanssa räpläämisestä toteuttamaan varsinaista tehtäväänsä, siis kuvauskohteen valintaa, näkökulman valitsemista ja kuvan rajausta ja oikeanaikaista laukaisua. Toki automaattikin tekee virheitä, mutta ainakin liikkuvissa kohteissa keskimärin paljon harvemmin kuin minä itse. Yksi hyvä esimerkki itselläni on se, että automaattitarkennuksen je etsimestä luoupumisen ansiosta aloin saada hyviä kuvia jopa jalkapallo-otteluista. Antaen kameran hoitaa tarkennuksen ja kameraa silmälle nostamatta kuvaaja näkee kentältä (tai vaikka kadulla) myös etsinkuvan ulkopuoliset tapahtumat ja voi nopeammin reagoida niihin. Kuvaaja siis voi tehdä kuvaamisen lisäksi myös sitä mikä on ohjaajan tehtävä TV-kuvauksessa. Henkilökuvausessa mallin kanssa komunikointikin on luontevampaa kun kuvaaja ei piilota kasvojaan kameran taakse. Kuvausote muistuttaa kai enemmän videokuvausta, sillä usein esimerikiksi kadulla kuvatessa minulta, joka en koskaan kuvaa videota, tullaan kyselemään kaikenlaista videokuvauseen liittyvää! Luulen, että nuorille, jotka ovat ovat aloittaneet kuvaamisensa puhelimilla, tämän tyylin omaksuminen pitäisi olla aika luonnollista. Etsintä toki tarvitaan, mutta vain erikoistilanteissa, jos esimerkikisi näyttöä käntämällä tai ruutua muuten varjostamallakaan kuva ei näy. Viime vuoden kuvistani laskin, että reilusta 3000 laukauksesta n. 1% on otettu etsimen kanssa, kun ei tullut liikuttua kovin kirkkaissa valaistusoloissa kuten hangilla ta vesillä. Työskentelytavat, käyttöliittymät ja ergonomia muuttuvat ja kehittyvät. Ainakaan kaiken ei enää tavitse olla samanlaista kuin filmikameroissa.
Juu, no nyt tuli taas kuvattua Olympuksella, viimeksi hautajaiset, nyt häät. Minulla on PRO-linsseistä vain 12-40 zoom ja siinä tuo suunnan vaihto toimii, mutta eipä ole objektiiviin kolvattua asteikkoakaan...
Objektiiviin kaiverrettu etäisyysasteikko on mahdollinen ilmeisesti vain silloin kun tarkennus tapahtuu mekaanisesti, eli tarkennusrengas on ratasvälitteisesti kytketty linsseihin. Jos kykentä on sähköinen, on suunnanvaihtokin mahdollista tehdä ohjelmallisesti. Tällöin tarkennsrengas on vain pyörivä liukukytkin, joka ohjaa objektiivin tarkennusmoottoria.
Niin siis onhan tuossa 12-40 zoomissa se asteikko, ainoa zoomi jota omistan. Kun nykäisee tarkennusrengasta taaksepäin, kohti runkoa, kamera siirtyy manuaalifocustilaan, oli valittuna sitten mikä tila tahansa, ja silloin asteikko on näkyvissä. Tämä on myös kokonaan mekaaninen tila. Tällä tavalla itse juuri tarvitsen manuaalitarkennusta joskus, kamerassa valittuna AF-c + tr ja rengasta taaksepäin nykäisemällä voin tarkentaa muaalle kuin kameran yrittämään kohteeseen nopeasti.
No niin, enhän mä taas muistanut tätä Olympuksen objektiivien hienoutta. Pitäisi kuvata Olympuksella enemmän