Käyttekö läpi kuva-arkistoanne? Erästä projektia varten käyn nyt läpi yhtä osaa omasta arkistostani. Se on mielenkiintoista mutta aikaa vievää enkä olisi siihen tällä tarkkuudellä ryhtynyt ilman projektini vaatimusta.. Aikojen takaa huomaan kuvia, jotka silloin olen sivuuttanut, mutta jotka nyt näyttävät, syystä tai toisesta, kelvollisilta. Toki tapahtuu myös toisensuuntaista uudelleenarviointia. Tekevätkö muut harrastelijat samaa, löydättekö "uusia rakkaita"?
Silloin tällöin, niitä löytyy. Etenkin tuolta digitoitujen diojen joukosta. Ehkei niin rakkaita, mutta käyttökelpoisia.
Käyn läpi ajoittain. Olen tuosta samasta joskus keskustellutkin joidenkin harrastajien kanssa. Oma fiilis niistä keskusteluista jäänyt, että noita "uusia rakkaita" löytyy monilla. Mulla on myös "projekti" menossa, jossa käyn nyt paljon vanhoja kuvia läpi. Ja tuota samaa tässä mietiskelin. Yksi syy varmaan se, että kuvia katselee tavallaan objektiivisemmin kuin silloin, kun kuvan otti. Ja se, että tähän aikaan sidottuna kuvassa voi olla jotain, jonka näkee nyt ikään kuin toisin. Arviointia tapahtuu tosiaan moneen suuntaan. Nykyisin olen hyvin kitsas deletoimaan raakakuvia. Osin juuri tuosta syystä. Toisaalta mulla meni monia hyviä liuskoja roskiin armeija-aikana, kun varuskunta lakkautettiin. Olin valokuvausasiamiehenä ja metsäreissulta palatessani menin toimistoon. Huomatakseni, että joku oli jo tyhjentänyt sen... Myös kaikkeen pettyneenä nuorena miehenä saksin monen vuoden filmit silpuksi. Vähän kaduttanut sekin jälkeen päin.
Just hiljattain sivusin hieman aihetta, kun laitoin muutaman sattumanvaraisesti ("sokkona") valitun kuvan tuohon "Kevät on rakkauden aikaa" -kuvapostaukseen. Ajattelin että uudenlainen tapa vois innostaa... "johonkin"... Nähdä vaikka tuotoksiaan enemmän kuin ulkopuolinen, toinen... Niitä kovalevyjä on aikalailla sekä muita tallenteita. Kehittämättömiä filmejäkin kaapissa... Jotainhan tässä tämä loppuaikakin olis touhuttava? Mitenkään ihan "rakastunut" vanhoihin kuviin, ainakaan vielä, en. Tutkiminen on, toki, alkutekijöissään. Mitä tehdä sadoilletuhansille kuville? Miksi ne ovat? Jännää se, miten monen kohdalla muistaa niinkin paljon ajatuksia, tunteita ja vaikka mitä mitä noiden ottamisien hetkiin liittyi. Semmoinen tunteiden aikakone...
En tiedä. Mutta tuolta kaikki meni roskiin. Eihän minua ne armeijakuvat niin, mutta kun meni monta rullaa henkilökohtaisia siviilistä.
Kyllä niitä löytöjä tulee. Vaikka talous ja ajankäyttö (ns. ruuhkavuodet) rajoittivat filmille kuvaamista, on paljon jäänyt sekä mustavalkonegatiiveihin että diakuviin sellaisia, joita ei ole koskaan edes tarkemmin katsottu saati suurennettu ja vedostettu. Kun varaa ei ollut meteriaalien tuhlaamiseen, huonoja ja harkitsemattomia laukauksia ei siellä paljoakaan ole. Suhteellisen vähässäkin materiaalissa, filmiaikana n. 150 kuvaa per vuosi, voi vielä tehdä uusia löytöjä. Monesti olen nyt jälkeenpäin iloinnut siitä, että 70-luvulla tuli hankittua jäjestelmäkameraan Cosinonin 2.8/28mm ja 1.8/50mm kelpo objektiivit ja reissukameraksi Rollein laatupokkari Zeissin valovoimaisella 2.8/40 Sonnar linssillä. Käytettyinä ostaen rahat niihin juuri riittivät. Optinen laatu on varsinkin joissakin dioissa jopa yllättävän hyvä, ja tietokoneella jatkokäsiteltynä kuvat vieläkin parempia.
Noita "darlingseja" on nyt muutamat sokkona ongittu. Ehkä jonkun aikaa kiehtoo mutta eiköhän se apatia kohta taas iske?
