Taitaa pikemminkin olla niin päin, että jos jonkun kuvan on webbisivulleen kerran laittanut, niin ne bitit elävät maailmanloppuun asti. Niin paljon on erilaisia webinarkistointiautomaatteja. Tietenkään kenkälaatikoita täynnä lomaräpsyjä ei tulevaisuudessa enää löydy ullakolta niin paljon, mutta historiantutkijoilla on paljon paremmat mahdollisuudet löytää juuri tarvitsemansa kuva nettihaulla. Vähän tuossa huolessa digikuvien häviämisestä on asiapohjaakin, mutta paljon sitä tavallista kaikkeen tekniikan kehittymiseen liittyvää tuomiopäivän julistamista.
Pyytäkää hyvät ihmiset lupa niin ei tarvitse marista kuvauskielloista. En ole kuvannut yhtään ainoaa keikkaa/konserttia/tapahtumaa ilman etukäteen pyydettyä lupaa joten rajoitukset eivät ole ongelma. Kuvauskiellot ja -rajoitukset ovat ymmärrettävä seuraus tässä ketjussa mainitusta "pokkariterrorismista". Kun on lupa-asiat kunnossa, ei tarvitse yrittää kuvata puolisalaa yleisön seasta/takaa vaan voi rauhassa mennä parhaisiin kuvauspaikkoihin. Kuvauslupa ja mediapassi kaulassa ei tarkoita ettei muuta yleisöä pitäisi ottaa huomioon, tahdikkuus pitää aina muistaa. "Anteeksi, voinko kuvata tästä" toimii paremmin kuin kyynärpäätaktiikka ja "pois tieltä, mulla on lupa". Kuvauslupa konserttiin heltiää yhdellä puhelinsoitolla tapahtuman järjestäjälle. Isompiin tapahtumiin (esim. festarit) akkreditointi tapahtuu useimmiten jonkun tiedotusvälineen tai mediayhtiön kautta (sanoma/aikakausilehti, yleisesti tunnettu verkkojulkaisu, radiokanava, levy-yhtiö). Se vaatii meiltä ei-ammattilaisilta hieman puhelahjoja ja sopimiskykyä mutta ei ole mahdotonta.
Pokkarit salamoineen ovat räiskyneet niin kauan kuin minä muistan (eli 80-luvun alusta) kaikissa tapahtumissa. Tuskin nuo digipokkarit sen enempää vievät pohjaa miltään. Enemmän huolestuttaa julkaisun matalan kynnyksen mukanaan tuomat törkykuvat. No, esimerkkinä sadat pissis-kuvat (siis nolossa tilanteessa, pissit housussa, oksennus paidalla) tai vaikka se viime juhannuksen "priceless"-kuva.