Tuli äsken mieleen kun alkaa kyläkaupalla olemaan mökkiläisiä aika paljon ja kohta tulee lisää kun koulut loppuu. Omistatko työleirin ja vastaako mökki tarkoitustaan. Itse en tarvitse mökkiä kun asun tavallaan "mökillä ". Jossain vaiheessa tuli mieleen sellainen erämaja tuossa lähellä.
En omista mökkiä. Omakotitalon huolto ja pienen tontin 570 m2 ruohonleikkuussa on ihan tarpeeksi. Ei vois vähempää kiinnostaa oma mökki. Toisten mökeillä sitä vastoin viihdyn kyllä, myös vuokramökeillä.
Kyllä kelpaisi omistusmökki ettei tarttis toisen omistamaan vuokraa maksaa 12/a. Alle sadan neliön talothan on mökkejä.
Itse voisin sellaisen todella yksinkertaisen kalamajan hommata. Kalamajassa voisi olla yksi pikkuhuone ja hella, ehdottomasti hyvinkin karu.
Näin on. Mulla on talviasunto kaupungin keskustassa 500m kaupungintalolta joen rannalla ja kuivan maan kesäasunto, joka on osittain rakennettu 1800 luvun puolella ja laajennettu 1920-luvulla alakansakouluksi. Molemmissa on hieman päälle 100 neliötä asuintilaa. Tänä vuonna kesäasunnolle muutettiin reilusti aiempaa myöhemmin eli viikko sitten ja paluu kaupunkiin arviolta ruskareissun aikoihin. Kaupunkiasunto on kuumina kesäpäivinä tukala paikka, mutta kesäpaikka 100v ikäisten koivujen varjossa sopivan viileä. Hyvä puoli tietty on se, että välimatkaa on vain 10 km.
Ei oo mökkiä eikä kesällä sille aikaa olisikkaan. Puutarhaan tehtiin muutama vuosi sitten 3x3 m ”hirsimökki”, se on ihan kiva olemas. Oma markki on niin suuri työleiri, jotta enempää ei tarvita. Mökkiläisiä meilläpäin ei juuri ole.
Omistan mökin ilman mitään mukavuuksia ulkosaaristossa, olen perinyt sen vanhemmiltani, sukujuureni ovat myös täältä. Tyttäreiden jälkeen tämä mökki on todennäköisesti tärkeintä elämässäni, vietän täällä lähes kaikki viikonloput ja lomat kun sää vaan sallii. Tämänkin tekstin näpyttelen mökiltä. Kuolisin ilman tätä henkireikää.
En vielä. Mutta lyhyen ajan kuluttua saan pienen mökin vuokralle pariksi kymmeneksi vuodeksi. Maan alta. Rauhaa. Siunattua maata. Varmaan delaisin ilman tätä odotuksen toivoa... "henkireikää"...
Tollasesta kennosta pääsee pikemmin pois uusiin seikkailuihin: Washington salli ensimmäisenä osavaltiona kuolleiden ihmisten kompostoinnin
Hmm.. miksiköhän tämmöistä kysytään, mutta vastataanpa sitten. Eli, mökki on tuolla Suomenlahden rannalla. Kiva paikka, mutta valitettavasti töiden vuoksi pitää oleilla niin kaukana mökistä, että eipä sinne loma-aikojen ulkopuolella kovinkaan usein pääse. Mökkiä voi kuitenkin hyödyntää muutenkin kuin siellä oleilemalla. Meikäläinen kun harrastaa mm. radioamatööritoimintaa, niin ulos sijoitettavalle antennille on tarvetta. Sellainen 42 metriä pitkä on tuolla mökkitontilla, jollaista olisi kokolailla mahdotonta saada jonkun kerrostalon pihalle laitettua. Itse radio on jaettu kahteen osaan. Mökillä on antennin seurana suurtaajuusosa sekä lähettimen pääteaste yms. ja sitten laitteen ”naamataulu”, jossa näyttö ja kaikki säätimet, sekä mikrofoni ja kaiutin ovat vakituisessa asuinpaikassani. Näiden välillä on internet-yhteys ja hienosti toimii. Näin mökkiä voi hyödyntää myös ”etänä”.
Tänään lähdössä viikonlopuksi omalle ja todellinen henkireikä jossa pääsee lataamaan akkuja hektisen kaupunkilaistyöelämän näivettynyttä sielua. Käydään joka ainut viikonloppu jollei työt/lomareissut ole esteenä.
Vielä omistan, mutta myynnissä on. Kämppä, sähköistetty ja mukavuuksilla, sijaitsee yli 800 km päässä kotoa, se suurin syy luopumiseen. Lähes neljäkymmentä vuotta sinne on tullut ajeltua. Talvisin hiihtämään, syksyisin metsästämään ja silloin tällöin kesälläkin. Kesän vietosta maalla tuli mieleen eräs saksalainen tuttavani, joka talvella Suomessa käydessään ihastui maahamme. Vuokrasi täältä kesällä mökin jostain savon suunnalta ja tuli vaimonsa kanssa lomailemaan. Ensimmäisenä aamuna vaimo tuli kiljuen puuceestä ja parkui, että se on täynnä moskiittoja. Joo, loma loppui lyhyeen eikä vaimo halunnut tietää Suomesta tämän jälkeen mitään. Pohjoisen räkkä on hyvin valikoivaa. Käyvät kiinni etelän tyyppeihin, mutta jättävät rauhaan paikalliset paksunahat.
Rovaniemen liepeillä pisavaaran luonnonpuiston juurella on rauhottumispaikka. Saa olla rauhassa , metsästellä ja kalastella ja kuvailla. Nykyään tosin harvoin pyssy mukana. Mukavampi kuvailla. 90-luvulla yritin yhdistää molemmat (ei onnistu). En pidä työleirinä. Saa touhuta tai olla touhuamatta. Oon alkanu suunnittelemaan jotain suohon liittyvää kuvausprojektia. Hirvittää jos taas mennään siihen 60-luvun kuningasajatukseen, jossa suosta tehtiin mettää ojittamalla kasvavan metsäteollisuuden tarpeisiin. Nyt niillä paikoilla ei oo suota, eikä mettää. Ohvia ei tartte. Murskatkaa tuoreita männynneulasia kämmenkupissa muhjuksi ja hierokaa ihoon, ei itikat syö (vanha sissin konsti).
Ollaan vaimon kanssa monta vuotta "haaveiltu" tai oikeastaan pohdiskeltu olisiko oma mökki tarpeen omistaa, taitaa tulla perinnöksi, mutta tuskinpa sitä pidetään vaikka Saimaan rannalta paikan siten saisikin.. Ongelmat mökin suhteen, vaikka ilmaiseksi saisi, ovat älyttömät kiinteät kustannukset joiden hinnalla mökin vuokraaminen eri paikosta houkuttaa enemmän.. Mökin kiinteät kulut: -Tienhoitomaksu (yleensä tuollainen yhteinen osuus on) -Jätemaksu -sähkön siirtomaksu, on aika paha vähään käyttöön nähden. -Kiinteistövero -vakuutukset (mökkimurrot ovat arkipäivää) -pakolliset korjaukset ja ylläpito Eli yhteensä helposti puolitoista tonnia tai kaksi, usein enemmän, jolla viikon jo vuokraa kummasti melkein mistä vaan. Oman mökin omistamiselle on oikeastaan meillä keksitty vain yksi perustelu ja se on mahdollisuus jättää tavaraa, astioita, työkaluja yms mökille, jolloin mukana ei tarvitse kuljettaa aina koko infraa. Vuokramökillä ei tarvitse tehdä sitä "työleiriä" ja voi kuoria vaan kermat päältä, mutta jonkin verran enemmän omaa kamaa on kuljetettava. Toki tunnesyyt perintönä tulleelle mökille voi painaa melko paljon, meillä ei sille tulla antamaan painoarvoa. Eli meillä ei ole, eikä tule omaa mökkiä, pidämme vaihtelusta ja kun maiseman voi löytää aina uudenlaisena, toinen toistaan parempana, niin ei aiota sitoutua yhteen paikkaan. Eikä synny huolta mökistä ja sen säilymisesta tai varkaista.
Ei ole, olen yleensäkin ollut jollain mökillä ehkä 5 kertaa, parin päivän jälkeen viimeistään olen kysynyt kuinka sieltä pääsee pois.
Perunkirjoituksessa luetellaan vainajan omaisuus, selvitetään perilliset ja määrätään perintöosuudet. Omistus siirtyy kuolinpesältä vasta pesänjaon jälkeen. (Sori nillityksestä. Asiat ovat vain jääneet mieleen, kun niitä on joskus joutunut hoitamaan. Mutta niinhän meistä ovat melkein kaikki tai tulevat ainakin osallistumaan samaan asiaan.)
Perintöveroon liittyy myös aina saaminen.. rahaa tulee enemmän kuin menee jos saadun omaisuuden myy pois. Perintöverosta voi myös kieltäytyä, mutta silloin pitää kieltäytyä myös perinnöstä. Saa sen laittaa eteenpäinkin, esim seuraavalle perijälle, vaikka lapsille jos itse ei tarvitse.
(Tämä menee jo kauaksi mökeistä. Jos perittävänä on yritys, jonka toimintaa on tarkoitus jatkaa, niin saamapuolelle jääminen on silloin vähintäänkin suhteellista.)