Tasoittelen henkistä kynnystä käyttää keppiä, ei ole ihan helppoa, mutta tänäänkin oli sitten iltapäivällä pakollista...
Ihan kohtuullisen tyylikäs kuva. Kasvoissa odottaisin näkeväni enemmän karismaattista, iän tuomaa, struktuuria. Tuollaisessa hieman varttuneemman herrasmiehen omakuvassa. Vaan minkäs sille voi jos on tosi siloposkinen. Onko toisen kyynärpään leikkaamisella kuvasta jokin tarinallinen, symbolinen tai muuten taiteellishakuinen funktio?
Tyylikäs kuva tosiaan. Hattu tuonut lisää vaikeusastetta, samoin kaksoisrooli kameran kummallakin puolella, oliko käytössä wifi? Valomaailma kasvoilla.....persoonallinen
Joo, hatun nyt halusin tähän... sitten vaan rakentelin tuollaisen vähän erikoisen setin, yläpuolella vähän sivussa suoraan alaspäin beaty dish suihkumyssyllä, kameran vasemmalla pysty strippi gridillä vähän ohi ja oikealla sitten heijastin tuonne lierin alle, eihän tuo optimaalinen ole, mutta siinä oli paljon puuhaa, että sai vitkalla noinkin, kun joka yrityksellä asettui pää vähän eri kohtaan...12 sekunnin vitkalla tehty.
Ei sillä mitään muuta syvempää syytä ole, kuin että vaikka tuo kamera kuvaa suhteella 4/3 niin mä käytän vaan kuvasuhdetta 3/2 joka kaventaa siis kuvaa ja halusin tuohon aukeavaan suuntaan tyjää tilaa, uhrasin tuon kyynärpään, arvelin, että sen useimmat arvaa siellä olevan. Mä en yleensä noista kauheasti piittaa, se, miten mä näen kuvan olevan sommitelmallisesti tasapainossa on mulle monasti tärkeämpää kuin kokonainen otsa tai nyt vaikka kyynärpää...
Kuvissa on erilaisia tasapainoja. Yksi on visuaalinen tasapaino - massojen, vektorien, värien tasapaino. Kuvan eheys visuaalisten elementtien olemuksessa ja vuorovaikutuksessa. Toinen on sisällön, ilmaistavan asian tasapaino. Miten jokainen elementti tukee kuvan esittämää ajatusta. Silloin pienikin asia voi rikkoa kokonaisuuden. Jos kuvassa esitetään ihmisen eheyttä tai vahvuutta, rikottu kyynärpää tai otsa rikkoo sen ajatuksen joko tietoisesti tai tiedostamatta. Tietoinen katsoja kokee sen joko vahinkona, aikakauden median muotikikkailuna tai jonain käsitteellisenä merkkinä. Jos kyse on vain asian ylenkatsomisesta, sillä ei ole väliä. Virhe on virhe, vaikka sen miten selittäisi. Sotekin on mokattu monta kertaa, vaikka sen suunnittelija on sen tarkkaan harkinnut. Sote-suunnittelijat eivät ole vielä oppineet, vaikka asioita on heille moneen kertaan selitetty. Kuvien perusidea on kuitenkin esittää jotain, eikä olla sommitteluharjoituksia...
Minä taas käytän 4:3 kuvasuhdetta vaikka kamera tuottaa 2:3 kuvaa. 2:3 on mun mielestä vähän mäntti juttu.
No mutta näin just. Tuota näennäisnokkelaa ja tärkeilevää loppuosaa lukuunottamatta olet ytimessä. Nuo "virheet" on sitten jo eilispäivää, mutta sinänsä ihan hauskoja muistumia menneisyydestä...
Mä olen yrittänyt monasti, en vaan osaa. Mun silmään 3:2 on yleensä oikea kuva (vaikka sitten joskus saatan kyllä leveyttä suhteeliisesti kasvattaa vielä lisää, eli kropata käytännössä tuosta korkeuden kakkosestakin pois vielä, en juuri koskaan kasvata korkeuden suhdelukua). Mutta mulla on monia muitakin rajoitteita kuvan teossa. Mä en osaa kuvata laajakulmallakaan, yhtään leveämmällä kuin 35mm kinovastaava. Ei vaan taivu.
Kuvasuhteista ja kennojen mitoista on väännetty paljonkin, ja usein teknisistä lähtökohdista. Matematiikasta ja tekniikasta kiinnostuneet voivat laskea kuinka tehokkaasti eri kuvasuhteet hyödyntävät objektiivin piirtoympyrää tai paljonko tekniikkafriikeille arvokkaita pikseleitä menee hukkaan kuvattaessa muuhun kuin kennon mittoja vastaavaan kuvasuhteeseen. Nykykameroilla pikseleitä on sen verran riittävästi, että jokainen voi hyvin valita mieltymystensä ja kuvan kannalta sopivan kuvasuhteen. Kaikissa omassa käytössäni olleissa digikameroissa ensimmäisestä pokkarista lähtien on ollut 4:3 suhteeseen kuvaava kenno. Kuitenkin käytännössä muutamia kokeiluja lukuun ottamata olen päätynyt käyttämään käytännössä vain 3:2 kuvasuhdetta ja joskus harvoin 1:1. Minulle 4:3 suhde on jotenkin torso. Siihen on vaikea löytää tasapainoista sommittelua. Makuasia tai sitten vain silkkaa omaa rajoittuneisuuttani sekin, että minusta kultaisen leikkauksen saa toimimaan parhaiten juuri 2:3 suhteessa, ja kun siihen vielä lisää hyvin toimivat kultaiset leikkaukset sekä lävistäjätasapainot myös molemissa puoliskoissa jne. Allekirjoitan myös Ollin huomautuksen 35mm:ä leveämmästä laajakulmasta. Leveä laajakulma sopii kyllä tekniseen dokumentointiin niin kuin 4:3 kuvasuhdekin, silloin kun ensisijainen tavoite on tietynmuotoisesta kohteesta saada "kaikki mahtumaan yhteen kuvaan".
Mulla on pääpaino/kiinnostus muotokuvaamiseen, kuvaan muutakin...mutta se on toisarvoista. 2:3 suhteella kuvatessa leveyden ollessa oikea tulee pystykuvissa mukaan epäolennaista kohteen ylä ja/tai alapuolelta. Vaakakuvaa kuvatessa ylimääräistä huttua tulee sivuille jos korkeuden rajaa oikein. 4:3 on hyvä kompromissi kino-ja 4:5 formaatin välillä. Oman peilittömän lokakuun 1 lähtökohta oli Olyn ihanteellinen kuvasuhde. Vieläpä niinkin että rajatessa kinoon....RAW-kuva oli oikeasti 4:3 mutta siitä oli annettu rajaustiedot loppukäsittelyyn 2:3. Kuvvan pystyi muuttamaan halutessaan hyväksi täydeksi. Palasin sitten Canoniin, 5D Mk3:ssa on 4:5 rajausmoodi, mutta se ei näy etsimessä ja mikä pahinta, se rajaa RAW-kuvan siihen suhteeseen eikä paluuta kinoon siitä ole. Yllätyksenä Jiipekki on kuitenkin täyskuva.