Joku mun tekemistä yksinkertaisista panoraamoista oli 24000 pikseliä leveä. Jos siitä tehdään 240 DPI kuva, niin sen leveys on 254cm ... kaks ja puoli metriä. Ja tarkkuus sellainen, että voi katsoa puolen metrin päästä hyvin - näkeekö silloin enää silmänurkastakaan muuta kuin kuvaa.
Harjittelukuvia muutama kymmenen. Melkoista haparointiahan tämä on ollut, kuten tästäkin säikeestä ilmenee. Mun päämäärä on saada uusi kuva 80cm leveisiin raameihin. Sellanen jota kestää katsella aivan läheltäkin. Aluksi pitäs saada panoraamatekniikka haltuun. Siis itse kuvaus ja sitten jälkikäsittely. Printtaus kaupallisessa yrityksessä. Vielä en osaa tehdä kunnollista, enkä ole myöskään löytänyt kohdetta, jota haluaisin taulussa katsella.
Mun ajatus kulki vaan magalomaanisiin kotikuviin ... seinän kokoisiahan saa jo melko edullisesti tulostettua. Mä olen nähnyt 60-tuumasia (150cm) telkkareita, joita voi katsella melkein nenä kiinni lasissa (voiko? kts. PS2). Hintakaan ei taida olla enää tavalliselle kuluttajalle posketon. Ja full HD-lähetyksiähän (1920×1080) voi katsella melko läheltä, niin tulee lähes elokuvateatteriviilis. Mä muuten katselen omaani reilun metrin päästä (aina kotona) ja katselukokemus on hyvä. Kävin mittaamassa ton TV:n koon vaakasuunnassa: 88cm. Perhana sehän on isompi kuin mun edellä mainitun taulun raamit. Lapsuudenkotiini tuli televisio 1959. Asentaja ohjeisti tarkaan millaiset valot pitää olla ja katseluetäisyys piti olla kolme neljä metriä. Kuulemma muutoin saattoi tulla pää kipeäksi. Mutta oli se vaikuttava kokemus 6-vuotiaalle pojalle. Sieltähän katseli mielikseen vaikka virityskuvaa (olen istunut TV-ääressä katsomassa lumisadetta, jota nykytelkkareissa ei edes ole, ja yrittänyt hahmottaa kuvioita siitä valkoisesta kohinasta PS. Jäin miettimään ja kuukkeloimaan tuota ison kuvan katsomiskokemusta ja Wikipediasta löytyi tällaista viisautta: https://en.wikipedia.org/wiki/Optimum_HDTV_viewing_distance PS2. 80-asteen katselukulma saavutetaan 60-tuumasella näytöllä metrin päästä. Mutta riittääkö full-HD pikselit tällöin - erottaako ne häiritsevästi. Yo. Wikipedian artikkelissa suositellaan suurimmaksi katselukulmaksi 40-astetta. Miksi, eivätkö laitojen pikselit näy enää tällöin kunnolla? Onko niin, että printistä tuo 80-asteen läsnäolon tuntu saavutetaan paremmin?
Ja ihmettely panoraamojen parissa jatkuu. Nyt väänsin Hugin:n Simple modessa noita jpg-tiedostoja, joita jaoin edellä. Latasin 50mm kuvat (4 sec at f/5,6 ISO 100, 19 kuvaa) Huginille ja tein Align-operaation. Hugin ilmoitti: Toi virhe ei ole aivan mahdoton, mutta ei se hyväkään ole (jos tuosta mitään ymmärrän). Sitten stitsaamaan (Projection: Cylindrical) - tässä vaiheessa voi mennä rauhassa lounaalle. Operaation valmistuttua aikanaan oli kuvan koko: 29615 x 11027 x 24BPP jpg: 43.98 MB Ja panoraama näytti tältä: Hyvää tässä on se, että vaikka käytin Simple interface:a, niin kuvassa ei näytä olevan mitään pielessä - en ainkaan huomannut. Ilmeisen hyvät kontrollipisteet. Onko jpg-tiedostoista jotenkin helpompi laskea niitä. Seuraavaksi konvertoin projektioon nimeltään Panini General. Tässä vaiheessa voi syödä toisen lounaan. Kuvan ko'oksi tuli: 30000 x 14537 x 24BPP jpg: 43.02 MB Tässä on jo hieman enemmän suoraa linjaa, mutta ei tuo parvekeseinä vieläkään kunnollinen ole. Lisäksi etäisyys parvekeseinään näyttää liian pitkältä ja taas leveyssuunnassa on liian vähän tilaa. Koska sivuseinien särmät näyttää suorilta, niin ilmeisesti parvekeseinään pitäisi kohdistaa jokin paikallinen oikaisuoperaatio. Ja silläkin seinällä jalkalista näyttää suoremmalta kuin verholista. Kun kuvaa näin leveitä panoraamoja ja haluaa oikaista ne, niin näköjään kuvan keskustaan on hyvä ottaa pari ylimäärästä riviä, jotta kroppaukseen riittää varaa. Tämän lopputulemana sanoisin olevani tyytyväinen, että ohjelma löysi noinkin hyvät kontrollipisteet. Aiemmissa kokeiluissa on aina tupannut olemaan jotain pielessä (Lightroom ja Affinity Photo). PS. Seurasin panoraaman laskentaa Windows Task Manager / Performance näytöstä: - CPU Usage: 25 - 100% (kaikki 4 prosessoria kuormittuu) - Memory: 6-12GB Hugin:sta ei aina osaa sanoa onko se jäätynyt, mutta kun katselee Task Manager:sta Physical Memory Usage History graafia, niin näkee homman edistyvän (siitä oppii näkemään jopa mita Hugin tekee).
Ja kuriositeettina kokeilin erilaisia projektioita (Hugin:sta löytyy 22) ja tällä (Albers Equal Area Conic) saa verholistan jotakuinkin suoraksi: Eihän tällä mitään virkaa ole, mutta viimeistään tässä vaiheessa ymmärtää että on tyydyttävä johonkin kompromissiin.
Tuossa Photoshopin näkemyksiä 50 millisellä kuvattuna, 19 ruutua lähtökohtana. Nostan käteni pystyyn. Emme huijaa optisia lakeja, olkaamme siis lainkuuliaisia kansalaisia. Laita kursori kuvan päälle, niin asetus on nimenä. Kapa
Innostuin kokasemaan vielä rectilinear projektiota, josta Hugin valistaa: Ja kyllä kuva venyykin sivulaitoja kohti aivan mahdottomasti. Kroppasin jo ennen stitsausta kuvan hieman järkevämmäksi. Tällaista tuli: Muistin käyttö laskennan yhteydessä kävi välillä max. 17GB. Näköjään projektio vaikuttaa tuohonkin. Jos haluaisi kunnolisen kuvan, niin laskennan yhteydessä pitäisi tietää myös pikselien etäisyys. Tämäkin kuva olisi hyvä, jos noita etualan esineitä ei olisi venytetty haaskiolle. Jos kuvaisi isolla aukolla ja pienellä syväterävyydellä, sekä lisäksi etäisyysmittarilla, niin jokaisen pikselin etäisyys saataisiin tallennettua kuvaan: Tulisi siis yhdestä pisteestä mitattu 3D kuva. Eihän sekään riitä, jos perspekttiivi muuttaa kulmia kovasti. PS. Mitä katsoin esikatselukuvassa equirectangular projektiota, niin eihän sekään huono ole ja selvästi parempi kuin tämä rectilinear.
Näinhän se on - maapallonkaan pintaa ei projisoida tasolle ilman pinnan repimistä tai venyttämistä. Toi Photoshopin "perspective" on melkein kuin Hugin:n Pannini ja kummatkin antaa näkumän kuin huone olisi taivutettu auki. Olisivatko parhaat mun silmään.
Ajattelin katsoa miten Hugin kykenee laskemaan 100mm kuvista panoraaman (6 sec at f/5,6 ISO 100, Panoraamassa 16 + 17 + 16 = 49 kuvaa). Ensimmäinen ongelma, mihin piti puuttua manuaalisti, oli kuva jossa on pelkkää epäterävää vaaleaa seinää. Hugin ei löytänyt siitä yhtään kontrollipistettä muita kuvia vastaan. Kuva piti joko poistaa tai sijoittaa käsin mukaan - minä poistin sen. Tämän jälkeen ohjelma suostui tekemään Align-operaation ja tuloksena syntynyt esikatselukuva näytti tältä: Jotain on automatiikalla pielessä. Kuvatkin on kyllä huonoja - todella epäterävää paljon. En käynnistänyt stitseriä.
Affinity Photo:sta tuli tänään uusi versio (1.6) ja päätin kokeilla sillä jotain vaikeaa: 100mm jpg kuvista panoraaman (6 sec at f/5,6 ISO 100, Panoraamassa 16 + 16 + 16 = 48 kuvaa). Tämän kanssahan sekä Lightroom että Hugin Photo epäonnistuivat (Hugin:n sais varmasti onnistumaan kun hoitas manuaalisesti enemmän). Ohjelma ilmoitti kuvaa kasatessaan: Windows performanssimonitoria seurasin ja muistin käyttö kävi maksimissaan Max. 23GB paikkeilla. Lopputuloksena tuli panoraama, jonka koko: 45269 x 13830 24BPP jpg (100%): 270.87 MB Laskentaankaan (stitsaus) ei mennyt mitenkään erityisen pitkää aika. Tältä se näyttää: Yritin löytää anomalioita, mutta kaikki näyttää hyvältä. Nyt pitäis opetella vielä tällä ohjelmalla perspektiivikorjaukset. Affinity ilmoitti panostaneensa tässä versiossa mm. "Improved performance with large documents" ja kyllä se näyttää sutjakasti hoitavan homman.
Oli ennenaikainen ja hätäinen huomio tuo. Täyskokoista kuvaa tarkastellessa siitä löytyy kymmenkunta epäjatkuvuuskohtaa. Tällaisia: Jos kuva tulostettaisiin 300ppi, niin nuo anomalia-kuvan alueet olisivat leveydeltään tuuman luokkaa. Siis näkyvät oikein selkeästi (tuolla resoluutiolla tulostettuna koko kuvan leveyshän olisi lähes 4 metriä). Affinity Photo:ssa ei kontrollipisteiden sijaintia voi korjata (josta nuo anomaliat johtunevat), vaan ainoaksi keinoksi jäisi manipuloida kuvaa editointikomennoilla. Sekin olisi hieman hankalaa, kun esimerkiksi vasemmassa ja keskimmäisessä kuvassa siirroslinja tekee portaan. Kyllä panoraama-asioissa on palattava Hugin:n pariin. Niin ja kuvista on saatava helpompia panoraama-ohjelmalle. PS. Jostain luin, että värivalokuvan pistetiheydeksi riittää yleensä 300ppi, jota voi tarkastella 30cm etäisyydeltä näkemättä pikseleitä erillisinä. PS2. Ja kyllä sekä 25mm, että 50mm Affinityllä tehdyissä panoraamoissakin on epäjatkuvuuskohtia (muutama esimerkki):
Olen muutaman kerran kokeillut tätä: https://www.microsoft.com/en-us/research/product/computational-photography-applications/image-composite-editor/
Mä luin arvosteluja aika monesta työkalusta, mutta ensin pitäs vissiin opetella käyttämään yhtä kunnolla, että ymmärtäisi mitä kaikkea niissä arvostaa. Tuossa Hugin-softassa on Simple moodi, jossa se osaa tehdä automaatilla lähes kokonaan, mutta sitä voi myös avustaa käsin määrittelemällä ja antamalla parmetrejä. Sitten löytyy Advanced ja Expert moodit, jotka vaatii ilmeisesti melkoisesti osaamista. Meinaan nyt ainakin aluksi panostaa tähän ... jos joku ei esitä selviä perusteluita paremmasta vaihtoehdosta
On myös olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat, että sellaisilla virheillä ei ole merkitystä, jotka näkee vain koossa, johon kuvaa ei tulla koskaan tekemään. Jotkut myös miettisivät, että ohjelmat ja kuvien tekeminen on aina kokonaisuus ja jos kaikki muu toimii hyvin, voi pari virhettä äkkiä retusoida käsin.
Mä olen yksi heistä. 100mm objektiivilla kuvattu 45269 x 13830 pikselin panoraama sattu nyt vaan olemaan esimerkkinä (mä varsinaisesti testasin työkalun kykyä käsitellä isoa kuvaa). Jos kuva tehdään 80cm leveäksi, niin nuo virheet näkyvät oikein hyvin, kun sitä katsotaan alle puolen metrin päästä: Mun ajatushan on ollut tehdä kuva jota voi tarkastella läheltä, jopa 80-asteen kulmassa ja kokea olevansa osa sitä (aiemmassa viestissäni lainasin: "Presence is influenced ", "visual angle and angular resolution", "the greater the feeling of presence"). Kyllä näihin virheitä jää joka tapauksessa, ei niitä kaikkia saa millään järjellisellä työllä pois. Vaikka käyttäisikin panoraamoihin tarkoitettua spesiaali-työkalua. Sekä Lightroon (ja Photoshop) että Affinity Photo ovat yleiskäyttöisiä kuvien editointiin tarkoitettuja työkaluja. Tokihan näillä tehdään sitten kuvan jälkikäsittely, kun panoraama on stitsattu. Tämä säiehän on osa mun oppimisprosessia: tarkoitus on oppia kuvaamaan tarkoituksenmukaisella tavalla panoraamoja ja sitten jälkikäsittelemään. Nämä on kummatkin teknisiä juttuja. Estetiikka ja kuvan tekninen laatu ovat sitten eri asioita ja niihin liittyvät valinnat tehdään kuvakohtaisesti. Nää on nyt vain yhden ihmisen ajatuksia harrastuksestaan.
Pistimpä ylös mietintöjäni panoraamakuvan (printin) katselukokemuksesta seuraavaa: Läsnäolon tunnun maksimointi (perustuu netistä lukemaani aineistoon) Paras läsnäolon tuntu saavutetaan 80-asteen katselukulmalla, eikä se kasva kulmaa suurentamalla. Pienin minimietäisyys määrittyy kuvan printin tiheydestä (esim. DPI, pistettä tuumaa kohti): Ihminen ei näe pisteitä erillisinä 300 dpi:n tulosteessa yli 30cm etäisyydeltä katseltuna. Toisen minietäisyyden asettaa kuvan yksityiskohdat: riittääkö kiinnostavia pieniä yksityiskohtia läheltä katsottuna ja onko niillä esteettistä merkitystä. Kolmannen minimietäisyyden saattaa määrittää kuvassa olevat anomaliat: jos ne alkavat olla häiritseviä, voi myös läsnäolon tuntu häiriintyä. Maksimietäisyys määräytyy kuvan koon mukaan: kun katselukulma jää alle 80-asteen, niin läsnäolon tuntu jää vajavaiseksi. Optimietäisyys on minimi ja maksimietäisyyden välillä: etäisyys mistä kuvaa (tai sen osaa) voi katsella ainakin 80-asteen katselukulmassa. Tämä voi toteutua monella etäisyydellä ja katselupisteellä. Edellisissä viesteissä mainittu (100mm objektiivilla kuvattu 45269 x 13830 pikselin panoraama ) 5m leveä 300dpi:llä tulostettu koko seinän taulu/tapetti antaisi huoneessa jo parasta läsnäolon tuntua suht laajalla alueella.
